Somekuningas Enbuske siedättää yhä itseään

imageToimittaja Tuomas Enbuske puhui hiljattain Digitalist-tapahtumassa otsikolla ”Minä olen media”. Jotkut loukkaantuivat sosiaalisessa mediassa ja pitivät aihetta rehvakkaana.

Enbuske hallitsee useat some-välineet. Parhaiten hänet tunnetaan tviiteistä eli Twitterin käyttäjänä. Hänellä on Twitterissä suomalaisittain huikeat yli 122 000 seuraajaa.

Maamme sanomalehdistä ainoastaan Helsingin Sanomilla on tätä suurempi levikki. ”Minä olen media” on Enbusken kohdalla totta. Sitä paitsi hänet pyydettiin puhumaan tällä otsikolla. Se ei ollut oma valinta.

Oli aika, jolloin Enbuskekin on ollut somessa aloittelija. Jokainen on. Häntä hävetti.
– Ja hävettää edelleenkin.

Häpeästä hän marssii yli määrällä ja siedättämisellä.

– Se koskee kaikkea muutakin. Muistan ensimmäisen kerran, kun oli jokin kriittinen juttu jossain lehdessä. Se tuntui, että koko maailma on lukenut sen ja hävetti ihan h***tisti. Mutta nykyään sitä ei edes mieti. Oikeasti ei mieti. Sen unohtaa. Häpeästä pääsee.

Somessa ihmiset tapaavat myös suuttua. Enbuske muistuttaa, että tunnin päästä he eivät ole enää aktiivisesti vihaisia. Moni jää harhaisena pohtimaan, että kaikki miettivät mölähdystä ja pitkään.

– Jos joku on suuttunut jostain, mitä en ole tarkoittanut pahalla, en voi sille mitään. Mutta kun olen sanonut jotain ja tajunnut, että se on tyhmää, minua on tietysti kaduttanut. Tosin minun on helppo sanoo, koska roolini on toisenlainen kuin tärkeitä instituutioita edustavan ihmisen. Edustan omia mielipiteitäni.

Osallistuminen oli alkuun hankalaa

Enbuskella on pohjoissuomalaisesta taustaa, jossa itsensä esiin tuominen ei ole luontaista. Esimerkiksi hänen äidillään ei ole Facebookissa profiilikuvaa, koska se on noloa.

– Hän ei ikinä kommentoi mitään, hän vain on siellä. Minä myöskin työstän, että pääsen eroon siitä, että itseään ei saa nostaa. Välillä se näkyy valitettavasti toisena ääripäänä, että sitä vetää överiksi.

Enbuske karrikoi, miten 10-20 vuoden päästä pörssiyhtiöiden johtajat ovat sellaisia, joiden Facebook-sivuhistoria on täynnä sikailubilekuvia.

– Kukaan ei koe siitä moraalipaniikkia, koska kaikista on somessa materiaalia. Eihän meillä ole tämän hetken Matti Alahuhdasta tai Jorma Ollilasta nuoruuden ryyppäyskuvia missään, mutta kohta heidän kaltaisistaan on.

Kadehdin niitä, jotka osaavat olla älykkäitä ja myönteisiä. Se on minun mielestäni parempaa somen käyttöä.

Alkuun Enbuskesta oli noloa, että ihmiset jakoivat Facebookissa omia kolumnejaan ja tekemisiään.

– Minulla oli tosi suomalainen suhtautuminen siihen, eli miten joku kehtaa hehkuttaa, että on tehnyt jotain. Mutta siitä piti vaan opetella pois. Nyt kerron siellä aina, mitä teen. Jos olen kirjoittanut blogiin, jaan sen sekä Facebookissa ja Twitterissä. Ylipäätään osallistun, mikä oli minulle aluksi intuitiivisesti tosi hankalaa.

Seiska some-malliksi

Enbuske myöntää olevansa somessa joskus aggressiivinen ja negatiivinen.

– Se taas johtuu somasta luonneviasta. Kadehdin niitä, jotka osaavat olla älykkäitä ja myönteisiä. Se on minun mielestäni parempaa somen käyttöä. Negatiivisuus ei ole kauhean mielenkiintoista, ellei ole todella mielenkiintoista sanottavaa.
Ihmiset pitävät hänen mukaansa myönteisyydestä. Hän ottaa vertailukohdaksi Seiskan.

– Se on myönteinen lehti. Se lähestyy asioita aina jotenkin positiivisen kautta verrattuna esimerkiksi Hymyyn, joka on aina negatiivinen. Niissä on ihan käsittämätön sävyero.

– Seiska on tosi konservatiivinen lehti arvomaailmaltaan. Todellakin rakkaus on rakkautta ja pettäminen on huono asia, mutta suhtautuminen ei myöskään ole mitenkään supermoralisoivaa. Hymyssä arvostan sitä, mitä he tekivät 1970-luvulla. He olivat varmaan tosi freesejä siinä ajassa, kun he todellakin tekivät toisenlaista kuin kaikki muut. Nyt niiden perusviesti on aina, että EU on paha, kaikki ovat pahoja ja julkkikset ovat liian rikkaita. – Kuten Seiskassa, sosiaalisessa mediassakin kannattaa olla myönteisempi.

Enbuske kertoo, että hän tajusi pitkän ajan jälkeen, että moni tulkitsee sen intuitiivisesti hänen some-päivityksiään negatiivisena, vaikkei hän tarkoita olla negatiivinen.

– Puhetapani on sen tyyppinen, että se tulkitaan negatiivisena. Haluisin olla myönteisempi, mutta sekin tuntuu sitten vähän feikiltä. En voi kuitenkaan olla muuta kuin mitä olen.

Enbuske nostaa myönteisyyden esimerkiksi Mikael Jungnerin, joka tulee somessa aina ”idealla sisään”.

– Toki hänkin saa tosi paljon shittiä, mutta hän on aina kuitenkin tosi myönteinen. Joskus harvoin hän v***lee jostain, mutta silloinkin se on ilon kautta ja oikeasti aiheesta.

Ajatuksen puolikas voi jalostua blogiksi

Enbusken läsnäolo ja vaikuttaminen sosiaalisessa mediassa ei alkuun ollut tietoista tai millään muodoin harkittua. Hän kutsuu sitä sekoiluksi.

– En ensinnäkään aluksi ymmärtänyt sosiaalisen median merkitystä, vaikka olin siellä aktiivinen. En tajunnut, kuinka nerokas keksintö se on. Olen tajunnut vasta viime aikoina, miten siellä ollaan. Vaatii tosi kovaa työtä ylipäänsä se, että kehtaa jakaa asioita. Sen takia tviittaan joka aamu ”Hyvää huomenta”, ihan sen takia että siedätän itseäni. Sitten se alkoi tulla sieltä, että aina kun saan jonkun ajatuksen, tviittaan sen, ajatuksen puolikkaankin.

Enbuske saa työhönsä hyötyä tviittaamalla.

– Jos joku Hesarin toimittaja kirjoittaa jonkun maailman fiksuimman kolumnin, hän valmistelee sitä kaksi viikkoa ja sen pitää olla maailman fiksuin analyysi Immosesta ja persuista. Minä ajattelen, että nyt tviittaan heti ajatukseni ja yleensä palasina ja keskeneräisenä. Kun sitten myöhemmin blogaan samasta aiheesta, olen saanut Twitteristä ajatuksia. Olen nähnyt, mikä on ihmisten yleisin reaktio siellä ja koetan sitten ajatella vähän eri kulmasta.

Enbusken mielestä yksi loistava some-haltuunotto on Ajankohtaisen Kakkosen keskusteluillat. Yle on onnistunut luomaan vanhaan, monen mielestä nuutuneeseen ohjelmabrändiin hyvän some-keskustelun. Myös nyttemmin Enbuskea paljon työllistävä MTV on hänen mielestään ottanut viime aikoinan livelähetysten ja somen yhdistämisen hyvin haltuun.

– Ajattelen niin, että jos minulla on radio- tai tv-ohjelma, sitä voi seurata samalla pelkästään somesta. Se ei ole mikään sivukanava. Tämä on tosi oleellista. Ei se toimi niin, että kehottaa jengiä laittamaan tv:n päälle.

Tuomas Enbuske seuraa monia ohjelmia pelkästään Twitteristä. Siinäkin pysyy kärryillä.

Ei tviittejä Immosesta

Enbuske ei tviitannut juuri lainkaan Olli Immosen kohutusta some-kirjoituksesta, jonka vuoksi kansanedustaja myöhemmin erosi määräajaksi eduskuntaryhmästään.

– Minusta se oli jotenkin niin läpikoluttu ja ennalta-arvattavaa, mitä ihmiset sanovat. En halunnut kirjoittaa siitä blogia. Mietin pitkään näkökulmaa siihen. Näkökulma oli se, että se oli niin kaukana sekä persuista että myöskin heistä, jotka järjestivät mielenosoitusta. Ihmiset, jotka järjestivät mielenosoitusta, tekivät sen hyväntahtoisesti. En halua pilkata sellaista, mutta samaan aikaan minua ärsytti tosi paljon, että tavallaan demonisoidaan yksi henkilö. Se massapsykoosi.

– Osa katsoi sitten tietysti, että Immonen on nyt uhri ja sekin on vähän hölmö ajatus. Hän on kansanedustaja ja vastuussa sanomisistaan ja on ihan oikein, että häntä kritisoidaan. Mutta hän on kuitenkin yksi stevari Oulusta, kaikella kunnioituksella. Jos 15 000 ihmistä on häntä vastaan mielenosoituksessa, se on vähän yhden ihmisen demonisointia. Toki ehkä ihan syystäkin.

Uskontokeskustelu kiertää usein kehää

Enbuske ei kaihda uskontoaiheitakaan somessa. Kärkevät, tai sellaisiksi tulkitut heitot, herättävät usein pitkiä keskusteluketjuja. Jotkut suuttuvat, toiset tykkäävät.
Uskontokeskustelut kiertävät Enbusken mielestä usein kehää. Jos puhutaan Jumalan olemassaolosta tai uskonnonopetuksesta, väittelyissä on samat argumentit.

– Minulla tulee mieleen masentavat kehää kiertävät keskustelut, joihin ei yleensä osallistu kirkon edustajat. Kirkon edustajathan ovat yleensä järkevämpiä argumentaatiossa.

Kirkon henkilöistä Enbuske mainitsee seuraavansa esimerkiksi pastori Kari Kanalaa ja poppipappia, jolla hän tarkoittaa Mikko Salmea.

– Saatan minä seurata kirkkoakin, en muista, mutta ei sieltä koskaan mitään mielenkiintoista tule. Niin kuin firmoilta yleensäkin harvoin, koska ihmisiä kiinnostavat ihmiset.

Enbusken mielestä seurakuntienkin kannattaa olla ja mennä someen henkilöt edellä. Ihmiset mieltävät sosiaalisessa mediassa henkilöt paljon mielenkiintoisempina kuin instituutiot.

– Kyllä instituutioitakin seurataan ja niillä kannattaa olla omat tilit, joilla lähettää perusviestiä. Kirkon ei pidä instituutiona mennä väittelemään someen, ovatko ateistit väärässä tai onko Jumalaa olemassa. Pitää olla jotain älyllisempää, esimerkiksi kannanotto, jos maailmassa tapahtuu.

Enbuske kuitenkin lisää, ettei hän tarkoita, ettei saisi puhua myös Jumalasta.

– Totta kai saa puhuu siitäkin. Välillä varotaan vähän liikaakin puhumasta. Mutta se on niin abstrakti asia. Se tuntuu jotenkin oudolta varsinkin Suomessa, jossa ihmiset eivät puhu uskostaan. He, joita seuraan, tekevät hyvin sen.

Soini pitänyt arvonsa

Enbusken mukaan sosiaalisessa mediassa viihtyvän täytyy määrittää itselleen arvot, joiden takana voi seistä. Niiden kanssa on oltava johdonmukainen. Sen jälkeen ei ole mitään pelättävää.

 ”Jos kauheasti koko ajan miettii, mitä mieltä minun kannattaisi olla tästä, ihmiset eivät pidä siitä. Ihmiset tykkäävät johdonmukaisuudesta.”

Timo Soini ei ole Facebookissa tai Twitterissä, mutta hän kirjoittaa blogeja, joka sekin on sosiaalisen median väline. Enbuskelle Soini käy esimerkkinä linjakkuudesta.

– Minun mielestä Timo Soini, hän ei ole pappi, on ollut kannanotoissaan koko ajan johdonmukainen. Hänellä on tietyt arvot, joita hän toistaa. Hän ei neuvottele niistä. En tarkoita, etteikö arvoista saisi neuvotella, mutta hän kuitenkin viestii selkeästi niitä, olivat ne muodissa tai eivät. Hän ei häpeile niitä. Hän myöskin korostaa, ettei ole rasisti. Minun mielestänikään hän ei ole rasisti, ainakaan sen perusteella, mitä olen hänen kannanottojaan lukenut.

– Kun tietää omat arvonsa, sen jälkeen neljä vuotta tulee v***lua ja sitten loppujen lopuksi kaikki tajuavat, että tuo on oikeasti tuota mieltä. Sitten siitä ei enää tule v***lua ainakaan niin paljon, kun on johdonmukainen. Mutta jos kauheasti koko ajan miettii, mitä mieltä minun kannattaisi olla tästä, ihmiset eivät pidä siitä. Ihmiset tykkäävät johdonmukaisuudesta.

Toisaalta johdonmukaisuus on Enbusken mielestä paradoksi. Ihminen voi myös vaihtaa joskus mielipiteitänsä.

– Totta kai, olen vaihtanut monta kertaa elämässäni mielipiteitä silloin, kun olen saanut parempaa informaatiota. Mutta tietyt arvot eivät muutu.

Instituutio voikin olla vähän jäykkä

Vaikka Enbuske korostaa henkilöiden merkitystä ja läsnäoloa sosiaalisessa mediassa, hän näkee paikan myös jäykiksi moitituille instituutioille.

– Minun mielestäni instituutioiden pitää olla vähän jäykkiä, ihan samoin kuin traditioiden pitää olla jäykkiä. Se on niiden pointti. Silloin ollaan mukana jossain jatkumossa, joka on kestänyt kauemmin kuin muutaman vuoden. Siinä, miksi uskonnottomatkin haluavat kirkkohäät, ei ole mitään ihmeellistä. Juuri traditio tekee siitä mielenkiintoisen.

Enbusken mielestä myöskään konservatiivisuutta ei pidä pelätä eikä pidä yrittää olla rento.

Hän itse kokee olevansa sosiaalisessa mediassa narrin roolissa. Siinä saa sanoa vapaasti tietynlaisia asioita.

– Olen itse päättänyt minkälainen olen, enkä välitä mitä muut ajattelevat. Mutta en minä kehota esimerkiksi arkkipiispaa olemaan sellainen, koska ihmiset odottavat arkkipiispalta toista roolia.

Seurakuntien pitäisi tuoda omaa traditiotaan rohkeammin esiin sosiaalisessa mediassa. Enbusken mielestä se on myös ihmisten odotusarvo.

– En tarkoita, etteikö kirkko saisi olla mukana Pridessa tai jossain muualla. Mutta välillä tulee sellainen fiilis, että yritetään pelkästään mielistellä. Joskus voi puhua Jumalastakin ja joskus voi puhua oikeasti traditioista ja niiden merkityksestä. Totta kai järjellä selitettynä kaste tai hautajaisrituaalit tai naimisiinmenon rituaali ovat absurdeja, mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Rituaalin pitääkin olla järjen ulkopuolella.

– Olisihan se nyt h***tin siistiä, jos joku tviittaisi saarnasta hyviä onelinereita. Mutta saarnat ovat aika usein huonoja Suomessa. Tosi huonoja, anteeksi vain. Mutta se johtuu myös siitä, että meillä ei ole puhekulttuuria tai puheen pitämisen kulttuuria.

Saarnaajat ammentakoot traditiosta

Enbuske katselee välillä jumalanpalveluksia televisiosta. Hän arvelee, että niiden pitäjiä jännittää usein. Siksi tv-messuista tulee tavallista latteampia.

– Eivät ne puhu oikein mistään, eivät edes Jumalasta. Tai kyllä ne mainitsee sen, mutta eivät sillä tavalla rohkeasti. Ja sen pitäisi vähän niin kuin olla niiden duuni. Heillä on kuitenkin niin iso traditio, mistä ammentaa, että heillä olisi oikeasti jotain sanottavaa. Totta kai on hyviäkin, enkä ole niin paljoa seurannut, että voisin tuomita heidät kaikki huonoiksi saarnanpitäjiksi. Mutta harvoin tulen ajatelleekssi, että olipa hyvä saarna.

Seurakunnille Enbuskella on selvä viesti somesta. Siellä pitää olla ehdottomasti.

– En sano, että kenen tahansa täytyy olla siellä, mutta käsittääkseni kirkolla on jokin viesti, jota he haluavat levittää. On jopa lähetyskäsky.

Enbusken mukaan lähetyskäskyn noudattamatta jättäminen on kristityn kannalta vähän kuin ei menisi ikinä ovesta ulos.

– Monesti tietty pappia ärsyttää, jos heillä on vaikka liperit ja kaikki tulevat puhumaan ongelmista, mutta se kuuluu duuniin. Se on vähän sama kuin että minä seurustelen lääkärin kanssa. Kyllä hänen täytyy auttaa, vaikka ihminen olisi epämiellyttävä ja onnettomuus tapahtuisi jollekin kolmen aikaan yöllä kännissä.

Facebook on oleellisin

Kirkon kannalta olennaisin media on Facebook. Enbusken mielestä Twitter on tällä hetkellä vähän ylikorostunut merkitykseltään.

– Facebook on se oikeasti oleellinen media. Se ei ole mitenkään cool, ihmiset vain menevät sinne. Se ei ole enää mikään juttu, se on samanlainen kuin netti oli joskus 10 vuotta sitten. Käsittääkseni moni avaa aamulla ensimmäisenä Facebookin.

– Ei Facebookissakaan ole pakko olla, jos ei huvita, mutta jos joku tekee työtä, silloin pitää olla. Sama koskee kaikkia firmoja ja instituutioita.

Enbuske ymmärtää hyvin, ettei jonkin ison firman hallituksen puheenjohtaja voi tviittailla mitä sattuu.

– Mutta firmalla pitää kuitenkin olla joku spokesperson siellä, joka kommentoi esimerkiksi jotain kohua firman ympärillä. Hän menee ja sanoo sinne, että ei pidä paikkaansa, vaan tämä menee näin.

Jos Enbuske olisi seurakunta, hän ajattelisi joka asiaa myös digitaaliselta kannalta. Tämä ei tarkoita välttämättä sisällöllistä moderniutta. Voi olla konservatiivisuutta ja traditiot voivat näkyä.

– Ei se tarkoita, että saarnojen pitäisi olla sen kummempia kuin muutenkaan. Esimerkiksi pappien ei tarvitse olla rentoja, elleivät he ole sitä luonteeltaan. Jos ihminen ei ole luonteeltaan mikään poppipappi, ei tarvitse olla.

– Kyllähän monet kirkonmiehet ovat julkisuudessa mitä he ovat – toiset ovat jäyhempiä ja toiset avoimempia ja se on ihan fine. He ovat juuri sen takia mielenkiintoisia, että he ovat erilaisia.

Haastattelu: Ville Kormilainen, kooste jutuksi: Johannes Ijäs. 

Kuva: Enbusken profiilikuva Twitterissä. Julkaistu haastatellun luvalla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s