Dinglen Jokinen: Älä anna pelon pilata onnistumista somessa

Juho

Suomen suurimman sosiaalisen liiketoiminnan asiantuntijayrityksen Dinglen toimitusjohtaja Juho Jokinen kertoo, että hänen vaimonsa osallistui hiljattain seurakunnan sylivauvakerhoon.

Kerho oli tarkoitettu pienten lasten äideille. Sillä on Facebook-ryhmä, joka on Juho Jokisen mielestä hyvä esimerkki hyödystä, jonka seurakunta voi somesta saada.

– Sylivauvakerho kestää vuoden, mutta Facebook-ryhmä toimii edelleen aktiivisesti. Sen osallistujat tukevat toisiaan ja tällä hetkellä puhuvat siitä, miten nyt 1½ -2-vuotiaat lapset voivat. Siellä on myös pastori mukana ryhmässä. Hän on mukana keskustelussa ihan kanssaeläjänä, ei enää viran puolesta vaihdettuaan työpaikkaa.

– Vuoden kestävä sylivauvakerho yhtäkkiä saattaa jatkuakin kymmeniä vuosia tämän ryhmän myötä. Seurakuntatoiminta sai uuden ulottuvuuden, Jokinen toteaa.

Juho Jokinen nimeää seurakunnan perustehtäväksi yhteen kokoontumisen ja leivän murtamisen. Toiminnan ytimessä on yhteisö. Jokisen mielestä seurakuntien läsnäolo sosiaalisessa mediassa voi pidentää ja syventää yhteisöllisyyden kokemista. Näin käy esimerkiksi, kun rippikouluryhmälle luodaan Facebook-ryhmä heti kun tiedetään, keitä ryhmään kuuluu. Parhaassa tapauksessa ryhmä voi pysyä aktiivisena hyvinkin pitkään, vaikka läpi elämän.

– Työntekijöille tämä on tietenkin uusi haaste. Pitää miettiä, että onko pastorilla tai nuorisotyöntekijällä siellä proaktiivinen rooli eli että hän myös itse tuottaa aktiivisesti sisältöä.

Jokinen alkaa visioida myös, että vastasyntyneelle luotaisiin kasteen yhteydessä Facebook-profiilin kaltainen digitaalinen profiili omaan kirkon kanavaan. Tätä kautta saisi tietoa seurakunnan toiminnasta, sylivauvakerhosta, nuorten toiminnasta, rippikoulusta ja niin edelleen.

– Voisi mahdollisesti sitten myös verkostoitua muitten samana vuonna tähän seurakuntaan liittyneiden kanssa, jolloin ihmisen elämää seuraisi sosiaalinen media tai verkosto. Vähän niin kuin sähköinen kirkonkirja, Jokinen innostuu.

– Tämä on nyt vähän tämmöistä utopiaa ja vaatisi ehkä oman sosiaalisen median tekemisen. Mutta jos kirkon, seurakunnan, tehtävä on olla uskovien yhteisö, mikä Raamatusta asti määritellään, niin kaikki yhteisöt toimivat nykyisin digitaalisesti. Jos olet jalkapallojengissä, teillä on varmasti nimenhuuto.com:issa tai jossain se jengin ryhmä. Miksi kaikilla seurakunnalla ei olisi tällaista, on minusta validi kysymys.

Sosiaalisessa mediassa olo on ytimeltään läsnäoloa, sisällön tuotantoa, vastaamista tai keskusteluun tarttumista. Se on siis juuri sitä, jossa seurakuntien työntekijät ovat vahvoja ja joihin heidät on koulutettu. Saattaa puuttua vain uskallus kokeilla välineitä.

Rakennettava pienin askelin

Juho Jokinen kertoo lukeneensa tiedotusvälineistä, että seurakunnat ovat panostaneet henkilöstön koulutukseen. Koulutusta tarvitaan myös sosiaalisen median käyttöön. On esimerkiksi tutustuttava eri some-kanaviin.

– Tarvitaan peruskoulutusta siitä, että tiedetään, miten ne toimivat. Näin saadaan ehkä aikaan omaehtoista totuttelua. Sitten toinen puoli on aktiivinen virallinen oikea toiminta. Seurakunnan pitäisi katsoa, mitä asioita heillä on nykytoiminnassa, jotka hoituisivat kätevämmin sosiaalisen median kanavien kautta.

Jos lähtee ensin tavoittelemaan täydellistä jäsenyyttä, se menee mönkään, koska ei tiedetä, mitä ihmiset somessa luontevasti tekevät. Sen takia kannattaa rakentaa pienin askelin. Sitten kun huomataan, että jokin toimii, voidaan ottaa isompia askelia ja tehdä teknologiaan investointeja.

Juho Jokinen uskoo, että myös kovissa työpaineissa kamppailevassa diakoniatyössä moni asia saattaisi sujua hyvin sosiaalisessakin mediassa.

– Tietysti kuulostaa pahalta, kun kysyy, voiko ihmisiä ”heittää” digitaaliseen kanavaan, mutta se voi olla ihan validi tapa. Meillä on monia ihmisiä, jotka saavat paljonkin tukea verkon kanavista. Miksei seurakunta voisi sitä tarjota?

– Tosin ymmärrän sen hyvin, että ei varmasti mene läpi, jos esimerkiksi diakoniatyö on niin tukossa, että on jonot koko ajan ja sitten sanotaan, et nyt teidän pitäisi auttaa myös verkossa.

Jokisen vinkki tilanteeseen ovat sosiaalisen median pilotit. Kerätään seurakunnan työntekijöistä vapaaehtoisten joukko, jotka lähtevät miettimään jonkin toiminnan organisoimista sosiaalisen median kautta. Heille varataan seurakunnan johdon toimesta aika ja laitteet kokeiluun.

– Sitten kokoonnutaan välillä yhteen valmentajan kanssa jakamaan kokemukset ja kertomaan, mitä tapahtui ja miltä tuntuu. Porukalle pitää luoda yhteisiä tavoitteita ja sitoumuksia. Samassa veneessä oleminen ruokkii itseään ja usein tulosta rupeaa syntymään.

Johtajan esimerkki on tärkeä

Juho Jokisen mukaan sosiaalisessa mediassa olo on ytimeltään läsnäoloa, sisällön tuotantoa, vastaamista tai keskusteluun tarttumista. Se on siis juuri sitä, jossa seurakuntien työntekijät ovat vahvoja ja joihin heidät on koulutettu. Kirkon työntekijät voivat olla perustaidoiltaan jo askelen monia edellä. Saattaa puuttua vain uskallus kokeilla välineitä.

– Nämä ovat toki aina ihmisaikaa vieviä asioita. Jos tähän ei ole sellaista luontaista himoa tai kiinnostusta, silloin aika pitää vain kalenteroida. Usein kun sen kalenteroi, luonnollinen kiinnostus syntyy. Se on vähän niin kuin mikä tahansa seurakuntatoiminta. Jumalanpalvelukseenkin luultavasti tulee, jos on käynyt kymmenen kertaa aikaisemmin. Juuri edelläkävijäryhmien kautta olemme saaneet organisaatiot uskaltamaan tehdä asioita.

Jokinen arvioi, että seurakunnissa on paljon työntekijöitä, jotka miettivät, mitä esimiehet ajattelevat, jos he tekisivät työtään aktiivisesti somessa.

– Ei ole pakollista, että kaikki kirkkoherrat menevät Facebookiin tai Twitteriin, mutta pitää osoittaa työntekijöille, että se on sallittua ja kannustaa siihen, että se on suositeltavaa. Ja paras tapa siihen on tietysti esimerkki. Sen osoittaminen ehkä myös vapauttaa ilmapiiriä.

Joukko pieniä tekoja voi saada organisaation muuttumaan aktiiviseksi. Sosiaalisen median työssä saavutetuista onnistumisista pitää myös kertoa.

– Kun seurakunnan työntekijöistä suurimmalla osalla on palvelufunktio työssään, sosiaalinen media on äärettömän kätevä kanava tehdä työtä. Jos some-alusta ei ole vieras, se on huomattavan nopea tapa hoitaa asioita. Kun tämä oivallus syntyy, se toimii ja lähtee toimimaan.

Jokinen kuitenkin lisää, ettei seurakunnan rooli ole promota tai pakottaa työntekijöitä sosiaalisen median kanaviin.

Tämä ei vaadi strategian tai seurakunnan perustehtävän muutosta, vaan tämä on perustehtävän tekemistä digitaalisessa verkossa.

– Mutta jos kirkon tavoite on, että mahdollisimman moni mahdollisimman tehokkaasti kuulee asiat, nämä ovat tehokkaita kanavia. Sitten jos ajattelee yhteisöllisyyden hyötyä, somessa kaikki näkevät toisensa eli myös toiset vastaanottajat.

Ei vaadi perustehtävän muutosta

Jokisen kokemus on, että suurin este sosiaalisessa mediassa toimimiselle on pelko – pelko esimerkiksi työpaikan menettämisestä tai pelko huonoon valoon joutumisesta. Pelko siitä, mitä kollegat sanovat.

– Vastuu on kuitenkin johdolla. Johdon pitää ymmärtää, että toiminta somessa on kannattavaa ja järkevää. Jos meidän tehtävämme on kokoontua yhteen ja murtaa leipää, se onnistuu digitaalisessa kanavassa äärettömän hyvin. Johdon pitää ymmärtää tämän verran näistä kanavista. Sen jälkeen johdon pitää aktiivisesti kommunikoida, että tämä on sallittua, toivottavaa ja että työntekijöinä löydätte keinon olla siellä aktiivisia ja tehdä siitä seurakunnan perustehtävää.

– Tämä ei vaadi strategian tai seurakunnan perustehtävän muutosta, vaan tämä on perustehtävän tekemistä digitaalisessa verkossa. Sen kun sanoo ääneen kirkkoherra, sieltä toivottavasti ainakin nuorempi sukupolvi uskaltaa tehdä asioita.

On kolme asiaa, jotka määrittelevät, mitä työntekijä saa sosiaalisessa mediassa tehdä. Yksi on Suomen laki, toinen on työsopimus ja kolmas lojaliteettivelvote eli työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa.

– Tämä kohtuuden mukaan vaadittava menettely kyllä sallii ihan kaikkien kanavien käytön.

Viisi minuuttia ja olet somepappi

Johtotason henkilöille Jokinen on monesti sanonut, että puolikin tuntia viikossa aktiivista some-läsnäoloa riittää.

– Se on aika iso satsaus, ei pidä vähätellä. Se on viisi minuuttia päivässä. Kun pääsee siihen, että kanava on tuttu ja se on mobiililaitteessa, viidessä minuutissa tekee jo aika paljon, kun se on tavoitteellista. Eli kirjaudut sisään Twitteriin, luet muutaman viestin ja kirjoitat yhden tviitin. On mennyt kaksi ja puoli minuuttia. Sitten avaat Facebookin, katsot ne muutamat jutut, kirjoitat yhden julkaisun. Tähän on mennyt toinen kaksi ja puoli minuuttia. Kun tekee näin puoli vuotta, olet yhtäkkiä somepappi.

– Aloitusta ei kannata tämän kummemmin tehdä. En suosittelisi myöskään mitään diakonissan kyselytunteja kello kahdesta kuuteen Facebook-sivulla, vaan nimenomaan henkilökohtaisen profiilin ja preesenssin luomista ja sen kautta somessa elämistä.

– Se määrä yksityisyyttä annetaan julki, minkä haluaa antaa ja turvallisuus otetaan huomioon. Ei siellä kotiosoitetta eikä henkilökohtaista puhelinnumeroa kannata pitää. Julkisen palvelun työntekijän pitää tällaiset asiat miettiä. On hyvä sopia esimiehen kanssa, mikä se someaika on ja onko se jostain pois.

Seurakunnasta sosiaalisen median koulutukseen kannattaa kerätä muutaman hengen etujoukko. Heille annetaan ensi alkuun esimerkiksi puoli tuntia viikossa työaikaa some toimintaan. Jos työ toimii seurakunnan tavoitteiden mukaisesti, tämän jälkeen työaikaa voi antaa lisää.

Jokinen muistuttaa yhä uudestaan, että sosiaalisessa mediassa ei ole pakko olla. Jos mukaan lähtee, kanavavalintojen miettimiseen ei kannata haaskata liikaa energiaa.

– Varmaan suurin osa ravistaa hihastaan oikean vastauksen, kun kysytään, missä suurin osa seurakuntalaisista on, Jokinen sanoo ja viittaa Facebookiin.

On kuitenkin selvää, että nuoret tavoittaa tällä hetkellä esimerkiksi Instagramissa. Twitterissä on läsnä paljon asiantuntijoita ja vaikuttajia.

– Määräävä tekijä on, missä seurakunnan ihmiset ovat. Toinen tekijä on, mihin oma sisältö sopii. Jos on innostunut valokuvaamisesta, kauneudesta, estetiikasta, Instagram on luultavasti oikea kanava. Jos on kiertävä työ, vaikka nuorisotyöntekijä, joka on jatkuvasti kaupungilla ja kaduilla, SnapChat on varmasti hyvä kanava. Jos on joku talousasioista vastaava, LinkedIn rupeaa myös olemaan tärkeä kanava. En asettaisi paineita, että pitää olla joka paikassa. Kenenkään muun ei tarvitse olla joka paikassa paitsi somekonsultin.

Haatattelu: Ville Kormilainen

Koonti jutuksi: Johannes Ijäs

Kuva: @Dingle

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s