Aina tavoitettavissa – miten Sauri tekee sen?

SauriPekka

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurille voi lähettää viestin niin Twitterissä kuin Facebookissakin. Eikä se vielä mitään: hän myös vastaa niihin. Nyt hän kertoo, miten temppu tehdään ja miten aika riittää.

Psykologiksi kouluttautuneelle Saurille kommunikaatio ja vuorovaikutus on ollut keskeinen teema jo väitöskirjasta The Production of Psychological Knowledge as Communicative Interaction (1990) lähtien.

– Kun nämä uudet sähköiset kommunikaatiovälineet lähtivät tulemaan, olen yrittänyt olla kaikessa heti kiinni. Tekstiviestit ja sähköposti tietysti olivat ne alkuperäiset. Sosiaalinen media on oikeasti sillä tavalla vallankumouksellinen väline, että se on sekä kaksisuuntaista että monenkeskeistä ja vielä reaaliaikaista. Alkuperäiset välineet olivat kahdenvälisiä, tekstiviestit ja sähköpostit, vaikka totta kai oli sähköpostilistoja, Pekka Sauri pohtii.

”Koska julkishallinnon oikeutus on riippuvainen kansalaisten hyväksynnästä, sen täytyy olla mukana keskustelussa, jota ihmiset käyvät.”

Alkuun Sauri tuumi Facebookin olevan yksinkertainen ja vähän lapsellinen väline.

– Hauskoja juttuja, söpöjä kissankuvia ja mitä söin tänään lounaaksi, tyyliin ”ketä kiinnostaa”. Minulla kesti vähän aikaa ennen kuin käänsin sen niin päin, että eihän se ole sen välineen vika, mitä siellä on. Ajattelin, että tämä pitää ottaa käyttöön ja voida nähdä sen tavoittavuus foorumina.

Kirjan Julkishallinto ja sosiaalinen media (KAKS 2015) kirjoittanut Sauri muistuttaa, että julkishallinto on perustettu kansalaisten toimesta.

– Koska julkishallinnon oikeutus on riippuvainen kansalaisten hyväksynnästä, sen täytyy olla mukana keskustelussa, jota ihmiset käyvät.

Rakennus- ja ympäristötoimesta vastaava Sauri otti ensin Facebookin kaupunkitiedottamisen käyttöön. Myöhemmin tuli Twitter, joka toi uusia mahdollisuuksia.

– Ei tarvitse pyytää, että pääset kaveriksi niin kuin Facebookissa, vaan voit vaan ruveta seuraamaan ihmisiä heiltä kysymättä. Twitter osoittautui erittäin hyväksi välineeksi.

Twitteriähän on moitittu tietynlaisesta elitistisyydestä, eliitti viestii toisilleen.

– Voihan sen tietysti niinkin sanoa. Twitterissä on kaikki tiedotusvälineet, yleensä kaikki päättäjät. Siellä on talouselämän vaikuttajia. Kun twitteriin laittaa jonkin uutisen, se leviää 10 sekunnissa joka paikkaan. Silloin Facebook-aikoihin monet perinteiset tiedotusvälineet nappasivat uutisia Facebook-päivityksistäni, mikä oli tietysti imartelevaa.

Facebook on peruskoulu

Saurilla on Twitterissä liki 35 000 seuraajaa. Heissä on muun muassa kaupungin asioista kiinnostuneita.

– Totta kai voivat olla kiinnostuneita minustakin, mutta en laita Twitteriin mitään muuta kuin asioita, jotka liittyvät Helsingin kaupunkiin. Välillä saatan laittaa myös ihan Suomea koskevia uutisia, jotka eivät ole mielestäni päässeet täällä esiin. Jonkin verran tietysti joutuu keskustelemaan siitä välineestä itsestään ja sosiaalisesta mediasta sosiaalisessa mediassa.

Sauri on linkittänyt kaikki Twitter-päivityksensä Facebookiin. Näin peittävyys on hyvä, koska Twitter- ja Facebook-ihmiset ovat kaupunginjohtajan mukaan aika eri jengiä.

– Se on sinänsä ihan ymmärrettävää, koska Twitterhän vaatii jonkinlaista harjaantuneisuutta tekstin tekemiseen. Jos  pitää tiivistää 140 merkkiiin, se vaatii vähän osaamista. Facebookissa saa kirjoittaa ummet ja lammet ja se näkyy. Ihmiset eivät paljon editoi tekstejä. Twitterissä on pakko editoida. Sinne ei voi laittaa mitään puolitekoista, koska se merkkimäärä on niin rajallinen. Laatuvaatimus on korkeampi. Se myös tekee siitä ”elitistisen”. Kyllähän se vähän on niin, että jos katsoo twitter-aktiiveja, niin varmaan 95 prosentilla on akateeminen tutkinto. Facebook on taas enemmän peruskoulu. Se on lajittelematon otos.

Pekka Saurin kokemus on, että virkamiehillä, sanan laajassa merkityksessä, on hyvin korkea kynnys lähteä sosiaaliseen mediaan. He pelkäävät etteivät osaa tai ymmärrä.

– Ohjeeni on se, että Twitteriin voi mennä ensin vain seuraamaan mielenkiintoisia tyyppejä tai työn kannalta relevantteja ihmisiä. Seurata, mitä nämä ihmiset viestivät ja mitä keskustelua siitä herää. Kun olet vähän aikaa seurannut ja lisännyt listalle riittävästi seurattavia, niin rupeat ymmärtämään sitä dynamiikkaa ja kulttuuria ja uskallat itsekin osallistua, hän neuvoo.

Hän jatkaa, miten ensin voi vain osallistua jonkun toisen aloittamaan keskusteluun, laittaa siihen jonkin kommentin. Tämän jälkeen voi pikku hiljaa ruveta itse aloittamaan keskusteluja tai laittamaan uutisia.

– Twitteriä voi harjoitella aika näkymättömissä, niin ettei kukaan vahdi, mitä osaat ja mitä et. Kuka tahansa voi ruveta seuraamaan Suomen pääministeriä eikä pääministerillä ole siihen mitään sanomista. Hänen pitää erityisesti estää se, jos haluaa, mutta se vaatii aika härskejä juttuja, että joku estää.

– Tällä tavalla pehmeällä nousulla kannattaa tehdä se. On ihan turha pelko, että en osaa tai töppäilen jotain. Jos rupeat vaan seuraamaan ja opit sen kulttuurin, niin osaat kyllä itsekin. Se ei ole vaikeaa. Haluaisin hälventää sen korkean kynnyksen, joka monella on.

Se kannattaa muistaa, että jos ottaa lähtökohdaksi vastata kysymyksiin, niin täytyy myös vastata. Ei käy, että kuukauden päästä vastaat jollekin tai et vastaa ollenkaan.

Jos alat vastata, silloin on vastattava

Sauri, vaikkei itse kirkkoon kuulukaan, näkee, että myös seurakuntien paikka on sosiaalisessa mediassa.

– Totta kai ihmisiä kiinnostaa, jos seurakunta järjestää jonkin tapahtuman. Sellainen pitää laittaa sosiaaliseen mediaan. Ihan käytännöllisiä asioita. Jos on jotain aputoimintaa tai muuta touhua, niin totta kai sellaista kannattaa laittaa. Loppu tulee sitten siitä, mitä ihmiset kysyvät. Niihin täytyy sitten vastata. Se kannattaa muistaa, että jos ottaa lähtökohdaksi vastata kysymyksiin, niin täytyy myös vastata. Ei käy, että kuukauden päästä vastaat jollekin tai et vastaa ollenkaan.

Sauri itse vastaa erittäin mitä erilaisimpiin kaupunkia koskeviin kysymyksiin. Se on myös raakaa työtä.

– Jos en heti osaa vastata ja sanon, että palaan, niin pitää palata kanssa. Pitää myös muistaa, kuinka monta on jonossa siellä.

Sauria auttaa hyvä muisti.

– Luotan siihen, että mieleeni jää, että nyt on selvitettävänä tämä asia ja se tuli toissa päivänä. Kun viestit tulevat minulle Twitterissä nimelläni, huomaan ne helposti. Totta kai yritän vastata heti, sitten se on pois. Paljon on kuitenkin sellaista, etten voi tietää. Minun täytyy kysyä Rakennusvirastosta tai Liikennelaitokselta.

Sauri on kuitenkin tinkimätön.

– Jos olen ruvennut vastaamaan ihmisten kysymyksiin, niin silloin on vastattava. Olen koko ajan ollut oranssi valo päällä. Kuinka kauan kapasiteettini riittää ja koska rupeaa menemään överiksi? Mutta ei se ole vielä tullut vastaan. Tähän liittyy sellainen oma harjautuminen myös. Kun kapasiteetti lisääntyy, niin kapasiteetti lisääntyy. Oppii jäsentämään asioita. On se toistaiseksi toiminut. Ei ole tarvinnut pistää lappua luukulle. Hyvin ymmärrän sen, että olen poikkeustapaus varmasti. Jo senkin takia, että olen niin kauan tehnyt tätä ja koulutustaustani takia myös.

Älä delegoi tiedottajalle

Pekka Saurin keskeinen asennesääntö on simppeli: viestintä on työtä.

– Edelleen on paljon sellaista, että työ on tässä ja viestintä on tuolla. Jos pitää viestiä jotain, niin delegoidaan se tiedottajalle. Se on kaikkein kamalinta. Ihminen, joka on vastuussa asiasta, ei viesti itse vaan delegoi sen tiedottajalle. Eihän se tiedottaja tiedä asiasta välttämättä yhtään mitään. Tai tietää vain sen, mitä hänelle kerrotaan. Siitä tulee helposti hyvin persoonaton siitä viestistä. On ihan eri asia, jos henkilö, joka vastaa viestistä, kertoo siitä omin sanoin.

Miten Sauri onnistuu resursoimaan aikansa aktiiviseen viestintään?

– En ole resursoinut. Sitä pystyy puhelimessa tekemään, niin vastailen vaikka kadulla kävellessäni. Ihmiset kysyvät, kuinka paljon minulla menee päivässä aikaa. Ei aavistustakaan. En laske sitä. Yhden tviitin kirjoittaminen tai vastaaminen kestää 10 sekuntia. Itse asiassa kysymys, kuinka paljon minulla menee aikaa, ikään kuin jo kuvaa vanhaa työkäsitystä. Tämähän työ koostuu kommunikaatiosta, piste. Erilaisilla foorumeilla, kokouksissa, keskusteluissa, sähköisesti, yhä vähemmän kyllä puhelimessa. Tässä ei ole juuri muuta kuin kommunikaatiota.

Someläsnäolo ja aktiivisuus on erittäin tärkeää myös nettikohujen sammuttamisessa ja ehkäisemisessä.

– Nettikohuhan syntyy kuin kulovalkea. Mitään niin idioottimaista tarinaa ei ole, etteikö virkamiehestä voisi uskoa sitä. Mitä älyttömämpi tarina kerrotaan byrokraateista, sitä paremmin se uskotaan, Sauri huomauttaa.

Helsinki on valittu vuoden somekaupungiksi 2014. Samana vuonna viestinnän ammattilaisten ProCom valitsi Saurin vuoden johtajaksi. Sauri on palkittu myös Demokratiatunnustuksella vuonna 2013.

– Nämä kaikki periaatteessa liittyvät sosiaaliseen mediaan tai viestintään. Meidän Rakennusvirastohan on Suomen johtava somevirasto. Lauri Hänninen on tehnyt Rakennusviraston profiilin. Hän on nero. Parempi kuin minä sikäli, ettähän onnistui luomaan eräänlaisen puolifiktiivisen hahmon. Sellaisen nokkavan, joka pystyy joskus sanomaan valittajille, että älkää aina mussuttako siellä. Se saattaa ärsyttää ihmisiä, mutta samalla se on mielettömän suosittu.

Apulaiskaupunginjohtaja tahtoo jakaa lisää kiitosta.

– Brankkarit, eli pelastuslaitos tviittaa välillä tosi hyvin. Välillä heistä ei kuulu vähään aikaan, mutta pelastuslaitos on tietysti toiminnaltaan oma lukunsa.

”Nykyään, kun ei ole kirkonmäkeä, se on sosiaalisessa mediassa. Sen saa ilmaiseksi käyttöön. Se kannattaa ottaa käyttöön. Luulisi, että se on kirkolle hyvä väline, jos halutaan ihmisiä tavoittaa. Pitää lammaskatrasta koossa.”

En jaksanut enää seurata paavia

Entäs ne seurakunnat, onko Sauri törmännyt niihin sosiaalisen median syövereissä. Vastaus on sama kuin monella muulla tunnetulla somepersoonalla.

– Ei tule mieleen.

– Arkkipiispa Kari Mäkinen tviittaa. Taitaa kirjoittaa Facebookiinkin, mutta ei erityisen tiheästi mielestäni. Ja tietysti paavi tviittaa. Joskus seurasin paavia, mutta en jaksanut enää, kun eihän hän itse sitä tee. Selvästi, tai enhän minä tiedä, mutta vaikuttaa siltä, että sen officesta tulevat ne tviitit, hän jatkaa.

Kirkolla ja seurakunnilla olisi Saurin mukaan herätyksen paikka.

– Se peruspointti on olla ihmisten kanssa seurakunnassa. Some on nykymaailman kirkonmäki. Ennen ihmiset keräytyivät kirkonmäelle, tai jäivät jumalanpalveluksen jälkeen kirkon mäelle juoruamaan ja sopimaan asioista sekä puhumaan ihan maallisia. Se oli kohtauspaikka, koska kaikki tulivat sinne. Nykyään, kun ei ole kirkonmäkeä, se on sosiaalisessa mediassa. Sen saa ilmaiseksi käyttöön. Se kannattaa ottaa käyttöön. Luulisi, että se on kirkolle hyvä väline, jos halutaan ihmisiä tavoittaa. Pitää lammaskatrasta koossa.

Haastattelu: Ville Kormilainen

Koonti jutuksi: Johannes Ijäs

Kuva: Helsingin kaupunki

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s