Nina Tyni ei kuulu kirkkoon – mutta seuraa sitä

image001

Nina Tyni viestitti Twitter-tilillään, ettei kuulu kirkkoon, mutta kirkon Twitter-tili on hänestä vertaansa vailla. Somempiseurakunta tarttui tviittiin ja pyysi Tyniä kirjoittamaan tarinansa:

Suhteeni kirkkoon ja uskontoon on aika neutraali. Minut on kastettu, olen käynyt rippikoulun ja kuuluin evankelis-luterilaiseen kirkkoon täysi-ikäiseksi saakka. Suvussani on hyvin uskonnollisia henkilöitä, mutta uskonto näkyi omassa kodissani lähinnä iltarukouksena ja seurakunnan kerhoina. Teini-iässä olin myös itse vetämässä seurakunnan kerhoa. Tätä kirjoittaessani tajuan, että itse asiassa kirkko on ollut osa elämääni pitkän aikaa, mutta en ole sitä huomannut. Tai ymmärtänyt.

Lukioiässä minulle tuli tunne, ettei kirkko anna minulle mitään enkä toisaalta minäkään kirkolle. Minua alkoi ärsyttää koulun yksipuolinen tunnustuksellinen uskonnon opetus. Eräällä uskonnon tunnilla lukiossa kävimme keskustelua siitä, joutuvatko homot helvettiin. Tunnilla oli mukana useampia seurakunnassa aktiivisia nuoria, joiden mielestä homot joutuvat helvettiin ja opettajakin tuntui olevan samaa mieltä. Samoihin aikoihin myös sukuuni kuuluvien erittäin uskonnollisten ihmisten ajatukset alkoivat ahdistaa. Silloin kirkosta eroaminen kävi ensimmäistä kertaa mielessä. En halunnut olla osa yhteisöä, joka ei hyväksy ihmisiä sellaisina kuin he ovat.

Kirkosta eroaminen ei ollut kuitenkaan päähänpisto. Keskustelin siitä aika paljon ystävieni kanssa ja eräs ystäväni muistutti, että kirkko tekee myös paljon hyvää. Se auttaa hädänalassa ja huonossa asemassa olevia ihmisiä ympäri maailman. Päätin kuitenkin, etten halua sekoittaa uskontoa ja avunantoa ja että voin kohdentaa avun jotakin muuta kautta. Erosin kirkosta ja kertoessani siitä äidilleni näin hänen katseestaan, kuinka hänen unelmansa minun kirkkohäistäni menivät sirpaleiksi. En ole kuulunut kirkkoon kymmeneen vuoteen, mutta päätös erota ei ole kaduttanut.

Aloin seurata kirkkoa (@kirkko_evl) Twitterissä muutama päivä sitten, mutta olin jo aiemmin käynyt kurkistelemassa twiittejä aika ajoin. Eli siis stalkkaamassa kirkkoa!

Kirkko todella yllätti! Minun mielessäni kirkko on ollut kaavoihin kangistunut vanha instituutio, jonka ainoa tehtävä on saarnata Jumalan sanaa. Ainakaan Twitterissä näin ei ole ja olenkin selkeästi alkanut nähdä kirkon uudessa valossa sen seurauksena. Myös Kirkko & Kaupungin julkaisemat Ville Rannan pilapiirrokset ovat nostaneet kirkon profiilia silmissäni. Minusta on hienoa, että kirkko uskaltaa.

Twitterissä kirkko on yllättävänkin ajankohtainen ja antaa paljon ajateltavaa. Haluan erilaisia näkökulmia asioihin ja muun muassa kirkon tiliä seuraamalla niitä saa. Kirkon tili tekee hyvää työtä Twitterissä. Hyvä twitterpresenssi on aikaansa seuraava ja keskusteleva, mutta myös mielipiteitä esittävä niitä kuitenkaan tuputtamatta. Seuraamisen aloittamisen kynnys oli matala, koska tilillä ei tuputeta.

Minua kiinnostavia ja kirkollekin ajankohtaisia aiheita ovat olleet mm. naisen asema, maahanmuutto ja siihen liittyvä lähimmäisenrakkaus. Toivon, että tilillä edelleen jatketaan kantaaottavaa linjaa ajankohtaisiin aiheisiin.

Hengellistä sisältöä minä en kaipaa. #Twaarna’t jossain vaiheessa ärsyttivät, mutta Twitterissä on helppo skipata sellainen sisältö, joka ei kiinnosta. Muualla kuin sosiaalisessa mediassa en kirkkoa ja kirkon viestintää seuraa.

Sosiaalisessa mediassa ei ole yhtä kirkon edustajaa tai kirkon ääntä, sosiaalisessa mediassa kirkko näkyy usein yksilöiden kautta. Ensimmäinen Twitterissä vastaan tullut kirkkoon liittyvä henkilö taisi olla Visa Viljamaa (@VViljam). Eka ajatukseni oli, että vau, voiko kirkkokin olla näin cool.

Kirjoittaja Nina Tyni (@nuusa_) on sähäkkä taskuelektrotötterö, elämäntapapyöräilijä, intohimoinen optikko ja onnellinen feministi.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s