Vieraileva kolumnisti: Tampereella ollaan lätkässä kirkkoon

img_9787-1Hakametsän jäähalli. Joulukuu 2017. Reiska Tesomalta laulaa kyynel silmässä Varpusen jouluaamua. Se on hänelle tuttu ja rakas joululaulu nuoruudesta. Reiskalla on toisessa kädessään tuoppi keskiolutta ja toisessa kädessä Kauneimmat joululaulut – vihkonen. Reiska oli tullut katsomaan Tapparan peliä KooKoota vastaan. Ensimmäisellä erätauolla olutjonossa hän kuuli tuttuja joululauluja ja suunnisti paikalle katsomaan, mistä on kysymys. Siellä jäähallin käytävän yhdessä kulmauksessa oli esiintymislavalla heleä-ääninen kanttori laulamassa ja pari pappia häärimässä lavalla ja lavan edessä. Toinen jakeli lauluvihkoja ja toinen soitti pianoa. Reiska ei uskaltanut vielä tulla lähemmäksi, mutta toisella erätauolla hän tuli pyytämään lempilauluaan laulettavaksi.

Tampereen seurakunnat olivat sitten päätyneet järjestämään Kauneimmat joululaulut Hakametsän jäähalliin. Tilaisuutta ei ollut kirjoitettu Toiminta- ja taloussuunnitelman millekään riville puoltatoista vuotta aikaisemmin. Sen sijaan yksi pastori oli sanonut toiselle hississä, että olisipa komeaa pitää Kauneimmat joululaulut jäähallissa. Toinen oli siitä sanonut, että täytyypä yrittää, kävellyt toimistoonsa ja soittanut Tapparan markkinointipäällikölle. Tämä oli sanonut, että tämäpä olisikin kiva juttu. Tervetuloa, kävisikö teille tällainen päivämäärä.

Hyvän tempauksen tunnusmerkit

Pop-upin tunnistaa monesti siitä, että se ei ole pelkästään pop-up tamperelaisten suuntaan. Vaan idea ponnahtaa jostain esiin ja toteutus ponnistetaan yhtä nopeasti valmiiksi saakka. Ilman yhtäkään edes puolivirallista porrasta välissä. Tappara järjesti puitteet valmiiksi, keräsi hallin täyteen ihmisiä ja päästi meidän paikalle. Pastorit järjestivät itsensä paikalle ja kanttorikin löytyi toisen kotisohvalta.

Suurimmat haasteet olivat saada kanttorin jouluaikaisesta, jo puoltatoista vuotta sitten täytetystä joulukalenteriexcelistä aikaa ja löytää jostakin Kauneimmat joululaulut – monisteet. Ne olivat kovin tarkkaan piilotettu pitkin seurakuntayhtymän kiinteistöjä, ettei vaan kukaan niitä pois veisi. Mutta kaikki kannatti. Kysykää vaikka Reiskalta tai niiltä lukemattomilta hallihenkilöiltä, jotka pysähtyivät laulamaan laulun tai kaksi, jotka pyyhkivät ketsuppia suupielistään ja liikutuksen kyyneleitä silmäkulmistaan, kun joulu tulikin Jäähalliin. Sille löytyi sija odottamattomasta majatalosta.

Voitokasta näkyvyyttä somessa

Jääkiekko on yllättävän suuri yhteisöllinen tekijä Tampereella. Joululaulujen lisäksi siihen liittyvä sosiaalisen median sisältö on tuottanut kirkolliselle olemiselle ja vuorovaikutukselle näkyvyyttä joskus varsin kummallisellakin tavalla. Kaikkihan tietävät, että Tappara on pelannut finaaleissa viime vuosina useaan otteeseen. Pari vuotta sitten jossakin ratkaisupelissä tein hetken mielijohteena twiitin seurakuntien tilille. Siinä oli vain Tapparan logo ja ihan kohtuullisen kirkollinen teksti: Rukoilemme yhteisten asioiden puolesta. Viisi minuuttia twiittaamisen jälkeen Aamulehden toimittaja soitti ja haastatteli. Kerroin sitten mitä rukoileminen tarkoittaa, mitä esirukous on ja kaikkea muuta, mitä aiheesta rippikoulussa opetetaan. Tämä rukous-oppitunti oli sitten välittömästi Aamulehden netissä ja seuraavana päivänä printissä.

Seuraavana vuonna Tappara pelasi taas finaaleissa. Mestaruus oli katkolla Tampereelle.
Istuimme edellämainitun kanttorin kanssa juomassa kahvia kotona pöydän ääressä ja 13087316_1128253510559686_1624768391783478369_ntuli mieleen, että saisiko jotain sisältöä siinä samalla tuotettua. Päädyimme ratsastamaan
tamperelaisella kirkollisen viestinnän instituutiolla, Pispalan kirkon mainostauluilla, joissa Harjun seurakunnan kappalainen Jukka-Pekka Ruusukallio ja paikallinen graafikko Anne Tervahauta ovat jakaneet iskeviä sisältöjä jo vuosien ajan. Tein viiden markan photoshoppauksen mainostauluun: tapparan logo ja lainaus virrestä 404: Voittaja suo voitto meille. Kirjoitin twiittiin ja facebookkiin saatteeksi vielä vähän Roomalaiskirjettä: Meille antaa riemuvoiton hän.

Lopputuloksena oli satojatuhansia osumia seurakuntien sosiaalisessa mediassa, pääsy Iskelmäradioon haastatteluun, josta on seurannut sen jälkeen pari muuta haastattelua ajankohtaisista aiheista, Hesarin juttu ja monta muuta osumaa. Joista ehkä puhuttelevin oli irrallisista irrallisimman median, Viihdelehti Staran viikon luetuin uutinen. Ykkösenä oli virsi- ja Paavalisitaatti. Kakkosena olikin sitten suihinottovinkkejä. Hesarissa oli vielä oikaisu seuraavana päivänä, kas kun olivat tehneet jutun, että mainostaululla oli ihan fyysisesti ollut tuo teksti.

17635378_1448563038528730_3077584923957606361_o

Tänä vuonna kävimme vielä kerran tällä vainiolla Tapparan ja Ilveksen playoff – sarjan yhteydessä. Postaukseen vähän Game seven – hehkutusta, molempien logot ja rukousteksti: Tapahtukoon sinun tahtosi niin jään päällä kuin taivaassa. Näkyvyys vaihteeksi sadoissa tuhansissa.

Mitä tästä opimme?

  1. Kirkollinen toiminta ja sanoma on mahdollista viedä pois omista tiloista, mediasta ja sisäpiiristä.
  2. Idea toimii vain jos se toteutetaan. Mitä lyhyempi matka näiden kahden välillä on, sen varmempi on lopputulos.
  3. Joku pahoittaa varmasti mielensä.
  4. Hittitapahtumaa tai postausta ei tehdä suunnitellusti vaan sattumalta.
  5. Aina kannattaa yrittää tehdä toisin.
  6. Jos joku aihe, tapahtuma tai asia on ihmisille tärkeä, sen on syytä olla sitä myös kirkolle.
  7. Ilman väljyyttä ja luottamusta ei synny pop-upia tai postausta.

Jussi Laine on Takahuhdissa Hakametsän jäähallin lähistöllä asustava pastori ja pinttynyt Tapparan kannattaja . Patrik Laine ei tiettävästi ole hänelle lähisukua. Voita leipänsä päälle Jussi ansaitsee Tampereen seurakuntayhtymän vs. kehitysjohtajana. 

Lue myös: Vieraileva kolumnisti: Jeesus®

 

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Vieraileva kolumnisti: Tampereella ollaan lätkässä kirkkoon

  1. Paluuviite: Kolumnisti: Kiitos Jezuz! | Somempiseurakunta & Pop-up-kirkko

  2. Paluuviite: Vieraileva kolumnisti: Kuka keksi kirkon brändäämisen? | Somempiseurakunta & Pop-up-kirkko

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s