Vieraileva kolumnisti: Olen sometakinkääntäjä

Minut tuntevat ihmiset tietävät, että olen aikaisemmin ollut todella somevastainen. Koin somemaailman itselleni vieraaksi enkä kokenut itseänikään someen sopivaksi. Some tuntui kaltaisestani mustiinpukeutujasta kuin vaaleanpunaiselta takilta – väri ei istu minun päälle millään ja kokokin on kolme numeroa liian suuri. Vasta vuosi sitten kesällä uskaltauduin pukemaan sometakin varovasti päälleni ja perustin Instagram-tilin, jossa kuvaan avoimesti elämääni pappina.

Hiljalleen tekemisen kautta uteliaisuus kävi liian suureksi, rohkaistuin astumaan sovituskoppiin ja pystypäin myönnän olevani somen suhteen takinkääntäjä. Instagramin ja Snapchatin ihmeellisen maailman valloittamisen jälkeen aloitin heinäkuussa tubettamisen emiliapappi-kanavalla. Tubettaminen on ollut innostavaa ja jännittävää, mutta ennen kaikkea se on ollut mieletön mahdollisuus tehdä tätä työtä persoonallisella tavalla.

Aloitin tubettamisen, koska halusin kertoa pappeudesta naisen näkökulmasta. Haluan hälventää ennakkoluuloja papeista, tuoda kirkkoa lähemmäksi ja omalta osaltani tehdä uskosta arkisempaa. Tahdon antaa kirkolle nuoren aikuisen kasvot. Kirkko tarvitsee myös somessa eri-ikäisiä naisia ja miehiä kasvoikseen, sillä seurakuntalaisiakin löytyy laidasta laitaan. Jokainen voi olla läsnä somessa rohkeasti omalla persoonallisella tavallaan, sillä kaikkien ei tarvitse puhutella kaikkia.

Omia intohimojaan ja elämäntapaansa voi tuoda kirkon työntekijänä reippaasti esille. Arkisuus ja aitous puhuttelee ihmistä ja tuo lähemmäksi sekä kirkkoa että sen työntekijöitä. Itsekin olen halunnut somessa olla rehellisesti automatkoista, saippuakuplista ja elämän pienten ilojen fiilistelystä tykkäävä itseni. Koen, että sanoma toivosta, armosta ja rakkaudesta välittyy arkistenkin aihepiirien lävitse.

Yksi itselle tärkeistä piirteistä somessa on ollut se, että olen voinut tuoda esille papin elämää kymenlaaksolaisessa pikkukaupungissa. Usein esillä ovat suuremmat seurakunnat ja niiden työntekijät, mutta haluan tuoda tälle vastapainoa. Somempaa seurakuntaa kannattaa etsiä myös pikkukaupungeista ja maaseudulta, joissa tunnelma on omanlaisensa. Somen suurimpia iloja on se, ettei työ jää vain oman seurakunnan rajojen sisäpuolelle, vaan palvelee Kristuksen kirkkoa kaikkialla.

Pätkätyösukupolvea edustavana pätkäpappina haluan ajatella, että sometaidot ovat arvokkaita myös kirkon työmarkkinoilla. Some voi olla yksi merkittävä tapa lähetyskäskyn ”menkää ja tehkää” toteuttamiseen – kirkon ja sen työntekijöiden menemistä sinne, missä ihmiset muutenkin ovat. Tässä asiassa toivoisin kirkon riveihin lisää kaltaisiani takinkääntäjiä, jotka hyppäävät rohkeasti someen mukaan.

Emilia Turpeinen

Kirjoittaja on Haminassa vs. seurakuntapastorina. Hän rakastaa leveästi hymyilemistä, hoilaa ratissa nuotin vierestä ja parittaa toisinaan Converset alban kanssa. 

 Emiliapapin tubetuskanava. Snapchat & Instagram: emiliapappi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s