Kolme oppia Jouluradion somesta

26197950_10156026782564872_4151978798904325385_o

Vastasin loppiaisena päättyneen Jouluradion sosiaalisen median viestinnästä. Joulumusiikin pää-äänenkannattaja on verkossa merkittävä toimija. Verkkosivujen 1,5 miljoonaa käyntiä, Facebookin 111 000 tykkäystä ja Instagramin 6000 seurajaa kertovat selvästi kanavan suosiosta. Jouluradion toimituksessa on ollut lupa kokeilla ja ottaa riskejä, siksi työ on opettanut tekijäänsä. Haluan jakaa muutaman havainnon kuluneelta tuotantokaudelta, sillä tietoa jakamalla oppii ja kirjoittamalla jäsennän samalla myös omaa käsitystäni kirkkaammaksi. Yritän olla lyhytsanainen ja ymmärrettävä.

1. Facebookin orgaaninen näkyvyys supistuu

Facebook on kiristänyt päätös päätökseltä, kuukausi kuukaudelta yritysten ja yhteisöjen julkaisujen ilmaista näkyvyyttä. Noin viisi vuotta sitten Jouluradion Facebook-sivu saattoi saada noin kahden kuukauden aikana reilusti kymmenentuhatta uutta tykkääjää, yksittäisen päivityksen saattoi suhteellisen usein nähdä reilusti yli satatuhatta käyttäjää. Nyt samaan tarvittiin markkinointia ja sekään ei aina riittänyt vastaavaan tulokseen. Jatkossa näkyvyydestä on opeteltava maksamaan, tästä johtuen hyvin suunniteltu markkinointi ja tarkemmin mietityt sisällöt ovat entistäkin tärkeämpiä. En ole havaintoni kanssa suinkaan yksin, sillä sosiaalisen median markkinointitoimisto Kurion, 27 asiantuntijan näkemysten perusteella koostamassa Somemarkkinoinnin trendit 2018 -katsauksessa orgaanisen näkyvyyden supistuminen on nostettu varsin yksimielisesti erääksi vuoden keskeisistä virtauksista.

2. SnapChatin, Instagramin ja Facebookin uudet ominaisuudet tarinan alustana

Eräs merkittävä päätöksemme Jouluradiossa kuluneella kaudella oli luopua SnapChatin käyttämisestä. Syynä oli se, että paremman huomion saimme Instagramin SnapChatilta matkitun Tarinat-ominaisuuden kautta. Facebook on myös kehittämässä vastaavia ominaisuuksia, joista osana on käytössä. Perustelut luopumispäätökselle olivat, että meillä on Instagramissa jo valmiina suurempi seuraajamäärä kuin mitä snapimme koskaan tavoittivat. Toinen vahva peruste ratkaisulle oli se, että Instagram on Jouluradion kuuntelijoiden keskuudessa selvästi suositumpi palvelu. Ainakin toistaiseksi SnapChat on erityisesti teinien suosiossa, kun taas Jouluradion kuuntelijaryhmät ovat vanhempaa väkeä. Samaa yhtiötä olevat Facebook ja Instagram ovat käyneet niin kovaan kilpailuun SnapChatin kanssa, että moni sosiaalisen median profeetta ennustaa palvelulle kivikkoista tulevaisuutta. Näillä alustoilla sisältö on näkyvissä usein vain 24 tunnin ajan, mutta silti niitä ei tule kaihtaa. Vanhaa ja uutta tyyliä voi myös yhdistää, alun perin Instagramiin vuorokauden näkyväksi tehty joululaulujen ”autokaraoke” tallennettiin myös Youtubeen ja julkaistiin Facebookissakin kelpo huomion saaden. (Tästä voit katsoa hauskan videon)

3. Jatkossa yhteistyö somevaikuttajien kanssa tiivistyy ja tarkentuu

Jouluradio on tehnyt useampana vuonna yhteistyötä tunnettujen tubettajien ja blogistien kanssa. Osalle heistä on maksettu, joidenkin kohdalla kyse on taas ollut vain sisältöyhteistyön tuomasta huomioarvosta. Somessa asiat henkilöityvät, yhteisöt ja järjestöt tarvitsevat tunnettuja kasvoja, siksi vaikuttajien kanssa työskentely on usein viisasta. On kuitenkin viisasta käyttää vaikuttajien valintaan harkintaa ja varmistaa, että odotukset, arvot ja aikataulut täsmäävät riittävästi. On molempien osapuolien tappio jos yhteistyö näyttäytyy julkisuudessa pinnalliselta, kaukaa haetulta tai sekavalta, siksi yhteistyön tulee olla hyvin pohjustettua. On myös hyvä huomata, että vaikka osa tekee yhteistöitä muilla perustein, niin yhä useammalle vaikuttajalle kyse on kaupallisesta yhteistyöstä. Näkyvyydellä on hintansa, siksi saavutettua hyötyä tulisi pystyä jotenkin mittamaan ja vertamaan ennalta-asetettuihin tavoitteisiin.

Jan Ahonen

Mainokset

Vieraileva kolumnisti: Mielensäpahoittajan epistola

img_9787-1Kyllä on maailma kummalliseksi mennyt. Kuun ensimmäisenä päivänä menivät sitten kirkonmiehet ja –naiset pitämään Iskelmämessun Pyynikin kesäteatterissa. Siellä joku pappi liperit kaulassa oli olevinaan niin Babitzinin edesmenneitä veljeksiä ja rämpytti kitaraa. Joku kanttori koitti olla niin  kukkahameessaan. Hyvä ettei sentään puhelinlangat laulaneet vaikka hetki löi vieressä penkin, puun ja puistotien.

Eikä siinä vielä kaikki. Kekkosen näköinen pappi hakkasi pianoa kuin hourupäinen ja kehtasi vielä saarnata farkut ja kumitossut jalassa siitä kuinka oli ollut ABC:llä ostamassa juustoa. Ja kesäteatterin täydeltä sadat ihmiset laulavat niin kuin eivät olisi koskaan ennen kuulleet kulkurin iltatähdestä.

Ja kun tuosta tilaisuudesta olen saanut toivuttua, niin eikö ne hyväkkäät ole taas jo uudella asialla. Joku tapahtumien yö kaupungilla ja nämä kirkon ikiomat pellepelottomat päättävät järjestää Vanhassa kirkossa Tangokirkon. Virsiä tangoina ja tangoja virsinä. Kyllä ei pitäisi kirkkoon viedä Monosta taikka Kärkeä yhtä vähän kuin soittaa arvokkaita virsiä niin kuin jotain Suhmuran Santraa. Haitarilla. Tähän kohtaan minä sanon ei. Joku roti saisi kirkossa olla.

Mutta minä päätinkin tehdä sellaiset teesit, jotka käyn naulaamassa lähimmän Juice-kirkon oveen. Kai ne kaikki Tampereen kirkot ovat meinaan kohta sellaisia.

1) Koskaan et muuttua saa. Parempi on, että mennään niin kuin aina ennenkin. Koska vanha on aina parempi.

2) Kirkossa saa soittaa vaan hengellistä musiikkia. Tai ainakin vaan sata vuotta vanhaa musiikkia. Uruilla ehkä vähän uudempaa, mutta sitäkin varoen.

3) Pappien puheista ei pidä saada selvää ennen kuin kymmenien vuosien kirkossakäyntikokemuksella. Sitten jo tietääkin, mitä ne seuraavaksi tulee sanomaan. Eikä ainakaan mitään ajankohtaista ole syytä käsitellä.

4) Pysykööt kirkko kirkoissaan. Kaikenlainen kesäteatteri- ja jäähalliheiluminen tulee lopettaa välittömästi. Niin ja internettiä kanssa tulee välttää viimeiseen asti.

Näin kun tehdään, niin olisi tuttua ja turvallista. Minä tiedän kyllä nämä jutut.

 

Jussi Laine

Pastori. Tampereen seurakuntien vs. kehitysjohtaja. Näyttää Kekkoselta, ostaa juustoa ABC:ltä, soittaa pianoa ja on naimisissa tangon laulamista rakastavan kanttorin kanssa.

Pokemonin toinen tuleminen, olimmeko valmiita?

janprofiili

Rakas kirkko. Kirjoitan tätä sinulle perjantai-iltana. Olen juonut muutaman kupin kahvia.  Tunnettu sosiaalisen median guru Ville Kormilainen kiitti aikanaan kirkkoa ripeydestä huomioida maamme Pokemon-pelaajat. Reilu vuosi sitten, kun Pokemon jalkautui Suomeen, seurakunnat avasivat pelaajille vessat, tarjosivat mahdollisuuksia ladata akkuja kirkoissa ja huomioivat pelin pelaajat monin eri tavoin. Kirkkojen ja seurakuntatalojen ympärillä on paljon Pokemon-saleja ja -stoppeja, jotka keräävät valtavasti pelaajia.

Aikaa myöten Pokemon-pelaajien innostus haaleni. Väki väheni. Seurakuntienkin palvelualttius lopahti. Tänä kesänä Pokemon on kuitenkin tehnyt jälleen uuden tulemisensa. Pelaajia on taas paljon. Pokemon-tapahtumissa eli -eventeissä esimerkiksi heinäkuun aikana on ollut valtavasti pokettajia. Helsingissä esimerkiksi Vanhankirkon puistossa on viihtynyt parhaimmillaan satoja Pokemon-pelaajia yhtä aikaa. Seurakunta ei ole näitä pelaajia kuitenkaan yrittänyt tavoittaa. Lämmin kädenojennus on tällä kertaa puuttunut. Miten olisi vesipiste? Entä jos pappi kuljeskelisi mukana pelaajien joukossa? Mitä muuta voisi tehdä?

Pop up-tapahtuman ei ole lähtökohtaisesti tarve synnyttää pysyviä työmuotoja, joita seurakuntien tarjonta pursuaa jo nyt, vaan keskeisempää on tarttua johonkin ajassa liikkuvaan ilmiöön ja toteuttaa sen pohjalta mahdollisesti yhteistyössä ympäröivän yhteisön kanssa kiinnostava tapahtuma. Jo yksikin kerta saattaa riittää, mutta olisi melkoista tyhmyyttä olla kokeilematta, pienin muutoksin ja varioiden, kerran jo onnistunutta pop up -tilaisuutta tai -toimintaa uudelleen. Tarkoitus olisi ottaa pop upeista myös opiksi ja tätä kautta hioa organisaation valmiutta reagoida ympäröivän yhteiskunnan tarpeisiin.

Tässä valossa on erikoista, että seurakunnissa annetaan oivan tilaisuuden lipua sormien läpi. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että pelaajien tarpeet ovat reilussa vuodessa muuttuneet. Vara-akkujen yleistyttyä ei latauspisteiden tarve ole enää suurin ongelma, mutta avoimet käymälätilat ja ilmaiset kevyet virvokkeet menisivät varmasti kuin kuumille kiville. Entäpä miten olisi, jos seurakunnat järjestäisivät edes sunnuntaisin Pokemon-metsästäjille helpotusta ja tukea niissä paikoissa, joissa harrastus yhä on aktiivisimmillaan? Miten olisi seurakuntien jakamat vara-akut raamatunlausein varustettuna?

Pop up -kirjamme alustavien huomioiden perusteella näyttää siltä, ettei kirkossa käytetä tarpeeksi aikaa pop upien jälkianalyysiin. Pop upien reflektointi saattaa jäädä jopa kokonaan tekemättä. Huolellinen ruotiminen jälkikäteen olisi kuitenkin jo oppimisen kannalta erittäin kannattavaa, sillä vain analysoidut onnistumiset ja epäonnistumiset kartuttavat organisointivalmiutta.

Mikä viesti Pokemon-pelaajille jää, jos kirkko oli alkuun innolla mukana riennossa, mutta vaikenee nyt tyystin? Onko se viesti hyväksymisestä vai hylkäämisestä? Haiseeko kirkollinen jälkihiki vai ollaanko koko ajan valmiita reagoimaan? Kysymyksien kautta piirtyy esiin myös pop upien haaste: Milloin tapahtuma on täyttänyt tehtävänsä? Milloin on aika lopettaa? Milloin pop up muuttuu, jos muuttuu, pysyvämmäksi toiminnaksi? Miten voi reagoida samaan toimintaan uusiutuvin ja tuorein tavoin?

Ei helppoa, mutta kyllä kirkossa osataan, kunhan pysytään hereillä, näin kesähelteilläkin, vaikkei niitä ole tänä kesänä ollutkaan.

Jan Ahonen

Kirjoittaja yksi kolmesta Somempi seurakunta -kirjan tekijästä. Hän työskentelee nasaretilaisen puusepän ajoittaisena alihankkijana, mutta ansaitsee jokapäiväisen leipänsä viestinnällä kirkon piirissä.

Tervetuloa rakentamaan Pop-up-kirkkoa!

img_2124-1

N-Y-T, nyt! Tästä lähtee liikkeelle uusi kirjaprojekti.

Pop-up-kirkko on projektina ottanut mallia Somempi seurakunta –työprosessista. Polttopisteessä ei tällä kertaa ole pelkästään sosiaalinen media, vaan seurakuntien uudistuvat työtavat. Voi jopa olla, että some jää tällä kertaa vain yhdeksi taustatekijäksi. Tuloksena on tulevan kirjan lisäksi blogi, koulutuksia ja uutuutena myös videoita. Hanke on saanut Helsingin seurakuntayhtymän innovaatiotukea eli LutherPlus–rahoitusta. 

Tarkastelussa ovat Festariehtoollisen, Aleppon kellojen ja Futiskirkon kaltaiset projektit. Mikä oli teologia Aleppon kellojen kuminan taustalla, miten Kari Kanala perustelee seurakuntaväen johdattamisen Kirkkokaljoille ja entä miten syntyikään Heikki Lepän idea ensimmäisestä Hääyöstä? Tämän kaltaiset ilmiöt eivät synny historiatta, missä siis ovat niiden juuret ja niiden teologinen perusta? Onko kirkollisilla tekijöillä jotain ikiomaa pop-upien saralla, vai onko kaikki vain lainatavaraa? Mikä on pop-upin rakenne? 

Marjaana ToiviaisenKatri Korolaisen, Teemu LaajasalonKari Kanalan ja Jussi Laineen kaltaiset pop-up-pioneerit kertovat tarinoita onnistumisten ja myös epäonnistumisten takaa. Projektin painopiste on saadun apurahan ehtojen vuoksi pääkaupunkiseudulla, mutta tempaukset muualla Suomessa saavat myös tilaa tekeillä olevan kirjan sivuilla.

Tarkoitus on, että kirja julkistetaan Kirkon viestintäpäivillä Espoossa syyskuun alussa ja samassa yhteydessä pidetään pop-upeista työpaja. Ensimmäiset kirjan teemasta nousevat koulutukset on jo pidetty.

Kirjan kirjoittamisesta päävastuun kantaa toimittaja Salla Ranta, blogin ylläpitämisestä vastaa mediapastori Jan Ahonen, videot tuottaa Antti Vuori. Kirja taustavoimissa vaikuttavat myös Somempi seurakunta -kirjasta tutut toimittajat Johannes Ijäs ja Ville Kormilainen. Yhtenä yhdistävänä tekijänä on myös se, että Somempi seurakunta -blogi ja -Facebook–sivu palvelevat myös uutta kirjaprojektia.  Vierailevat kirjoittajat taustoittavat blogissa kirjan aihepiiriä ja herättelevät keskustelua sen liepeiltä. Tervetuloa mukaan rakentamaan Pop-up-kirkkoa!

Kuva: Turun Down by the Laituri -tapahtuman Festariehtoollisen toteuttajia vuodelta 2014.

Kirkko ja kaupunki: Aleppon kellot soivat muutosta

janprofiiliAleppon kellot, hääyö, kirkkokaljat ja festarihäät ovat esimerkkejä huomiota saaneista kirkon projekteista, joissa sosiaalinen media on saanut aikaan toimintaa.

Digitalisoituva ja yhä somempi media johtaa kirkkoa muutokseen. Vihkiparien tarinat esimerkiksi kertovat, että parisuhteen ensiaskeleet otetaan nykyisin yhä useammin verkkoyhteisöissä tai kohtaamiseen räätälöidyissä deittipalveluissa. Hautakivien sijaan merkittävimpinä muistoina edesmenneestä läheisestä ovat tulevaisuudessa todennäköisesti erityiset muistelusivustot. Kasvottomaksi usein jäävä paikallisseurakunta saattaa saada kasvot somessa aktiivisen työntekijänsä myötä.

Kirkollisen somen kenttää hallitsevat pääkaupunkiseudun kirkolliset viestijät. Jouluradio on kirkollisten toimijoiden joukossa omaa luokkaansa reilusti sadantuhannen tykkäyksen, laajan Instagram-, YouTube- ja Twitter-tavoittavuuden myötä. Nimestään huolimatta Jouluradio on myös kirkon kattavin verkkomedia.

Luterilaisen kirkon tapa puhua itsestään kansankirkkona, johon yhä enemmistö suomalaisista kuuluu, ei ole somessa totta. Esimerkiksi seurakuntien Facebook-tilien tavoittavuus ei ole lähelläkään jäsenmäärää. Koko maan somemittakaavassa esimerkiksi Mikkelin hiippakuntaa ei sosiaalisen median perusteella ole oikeastaan olemassa. Toisaalta on syytä kysyä, eikö jokainen somettava jäsen tavallaan edusta kirkkoa. Jako työntekijöihin ja muihin edustaa perin kapeaa näkemystä.

Teemu Laajasalon ja Kari Kanalan kaltaiset julkisuudesta tutut papit ovat kirkon kasvot sosiaalisen median peilissä. Mediatunnettuus ei kuitenkaan ole ainoa syy heidän somesuosioonsa.

Digitaalisen aikakauden perusvaatimus on hallinnon ja toiminnan läpinäkyvyys. Enää päätöksiä ei tehdä takahuoneissa ja julkaista ilmoitustyyppisenä asiana. Yhä useampaa kiinnostaa osallistua päätöksen tekemiseen ja tietää taustalla vaikuttavaa ajattelua.

Tällaisissa tilanteissa tarvitaan seurakunniltakin entistä suurempaa avoimuutta. Lähtökohtaisesti kirkko organisaationa ei ole kiinnostava somessa. Esimerkiksi verohallinnon ja Helsingin kaupungin rakennusviraston suositut ja oivaltavat somepreesenssit kuitenkin kertovat, ettei kirvestä kannata heittää kaivoon. Henkilöt ja hyvin suunnatut tapahtumat kiinnostavat edelleen.

Aikana, jolloin asioilla on tapana henkilöityä, ei ole yllätys, että televisiosta ja kirkollista tempauksistaan tutut kirkkoherrat ja heidän kaitsemansa seurakunnat erottuvat edukseen. Teemu Laajasalon ja Kari Kanalan kaltaiset julkisuudesta tutut papit ovat kirkon kasvot sosiaalisen median peilissä. Mediatunnettuus ei kuitenkaan ole ainoa syy heidän somesuosioonsa. Laajasalon paimentama Kallion ja Kanalan Paavalin seurakunta ovat molemmat tunnettuja pop up-projekteistaan eli tempauksista, joissa haetaan uusia uomia seurakunnan läsnäololle ja työtavoille ympäröivässä yhteisössä.

Hääyö, kirkkokaljat ja festarihäät ovat esimerkkejä viime vuosien huomiota saaneista projekteista. Huomiota saava viestintä ja toiminta kulkevat siis käsi kädessä. Hiljattainen Aleppon kellot -projekti lienee tuorein osoitus sosiaalisen median, uuden tekemisen ja kirkon kantaman tradition hedelmällisestä ristisiitoksesta. Se on esimerkki luterilaisen kirkon verkkoviestinnästä, joka nostatti ilmiön. Kallion seurakunta esitti sosiaalisessa mediassa haasteen toisille kirkoille soittaa hautajaiskelloja Syyrian sodan mielettömyyden merkiksi.

Aleppon kellot oli hanke, jonka sisältö oli kunnossa: tärkeä, merkittävä ja ajankohtainen. Lisäksi kirkolla oli jotain erityistä annettavaa: kirkonkellot ja hautajaiset. Huomionarvoista on, että kansainvälistä huomiota saaneen ilmiön synnyttänyt idea tuli seurakunnan jäseneltä.

Jan Ahonen

Teksti on Kirkko ja kaupungin verkkolehdestä tammikuulta 2017. 

Katso alkuperäinen tästä.

Lue myös: Pop-up on kirkon tuorein herätysliike

Nina Tyni ei kuulu kirkkoon – mutta seuraa sitä

image001

Nina Tyni viestitti Twitter-tilillään, ettei kuulu kirkkoon, mutta kirkon Twitter-tili on hänestä vertaansa vailla. Somempiseurakunta tarttui tviittiin ja pyysi Tyniä kirjoittamaan tarinansa:

Suhteeni kirkkoon ja uskontoon on aika neutraali. Minut on kastettu, olen käynyt rippikoulun ja kuuluin evankelis-luterilaiseen kirkkoon täysi-ikäiseksi saakka. Suvussani on hyvin uskonnollisia henkilöitä, mutta uskonto näkyi omassa kodissani lähinnä iltarukouksena ja seurakunnan kerhoina. Teini-iässä olin myös itse vetämässä seurakunnan kerhoa. Tätä kirjoittaessani tajuan, että itse asiassa kirkko on ollut osa elämääni pitkän aikaa, mutta en ole sitä huomannut. Tai ymmärtänyt.

Lukioiässä minulle tuli tunne, ettei kirkko anna minulle mitään enkä toisaalta minäkään kirkolle. Minua alkoi ärsyttää koulun yksipuolinen tunnustuksellinen uskonnon opetus. Eräällä uskonnon tunnilla lukiossa kävimme keskustelua siitä, joutuvatko homot helvettiin. Tunnilla oli mukana useampia seurakunnassa aktiivisia nuoria, joiden mielestä homot joutuvat helvettiin ja opettajakin tuntui olevan samaa mieltä. Samoihin aikoihin myös sukuuni kuuluvien erittäin uskonnollisten ihmisten ajatukset alkoivat ahdistaa. Silloin kirkosta eroaminen kävi ensimmäistä kertaa mielessä. En halunnut olla osa yhteisöä, joka ei hyväksy ihmisiä sellaisina kuin he ovat.

Kirkosta eroaminen ei ollut kuitenkaan päähänpisto. Keskustelin siitä aika paljon ystävieni kanssa ja eräs ystäväni muistutti, että kirkko tekee myös paljon hyvää. Se auttaa hädänalassa ja huonossa asemassa olevia ihmisiä ympäri maailman. Päätin kuitenkin, etten halua sekoittaa uskontoa ja avunantoa ja että voin kohdentaa avun jotakin muuta kautta. Erosin kirkosta ja kertoessani siitä äidilleni näin hänen katseestaan, kuinka hänen unelmansa minun kirkkohäistäni menivät sirpaleiksi. En ole kuulunut kirkkoon kymmeneen vuoteen, mutta päätös erota ei ole kaduttanut.

Aloin seurata kirkkoa (@kirkko_evl) Twitterissä muutama päivä sitten, mutta olin jo aiemmin käynyt kurkistelemassa twiittejä aika ajoin. Eli siis stalkkaamassa kirkkoa!

Kirkko todella yllätti! Minun mielessäni kirkko on ollut kaavoihin kangistunut vanha instituutio, jonka ainoa tehtävä on saarnata Jumalan sanaa. Ainakaan Twitterissä näin ei ole ja olenkin selkeästi alkanut nähdä kirkon uudessa valossa sen seurauksena. Myös Kirkko & Kaupungin julkaisemat Ville Rannan pilapiirrokset ovat nostaneet kirkon profiilia silmissäni. Minusta on hienoa, että kirkko uskaltaa.

Twitterissä kirkko on yllättävänkin ajankohtainen ja antaa paljon ajateltavaa. Haluan erilaisia näkökulmia asioihin ja muun muassa kirkon tiliä seuraamalla niitä saa. Kirkon tili tekee hyvää työtä Twitterissä. Hyvä twitterpresenssi on aikaansa seuraava ja keskusteleva, mutta myös mielipiteitä esittävä niitä kuitenkaan tuputtamatta. Seuraamisen aloittamisen kynnys oli matala, koska tilillä ei tuputeta.

Minua kiinnostavia ja kirkollekin ajankohtaisia aiheita ovat olleet mm. naisen asema, maahanmuutto ja siihen liittyvä lähimmäisenrakkaus. Toivon, että tilillä edelleen jatketaan kantaaottavaa linjaa ajankohtaisiin aiheisiin.

Hengellistä sisältöä minä en kaipaa. #Twaarna’t jossain vaiheessa ärsyttivät, mutta Twitterissä on helppo skipata sellainen sisältö, joka ei kiinnosta. Muualla kuin sosiaalisessa mediassa en kirkkoa ja kirkon viestintää seuraa.

Sosiaalisessa mediassa ei ole yhtä kirkon edustajaa tai kirkon ääntä, sosiaalisessa mediassa kirkko näkyy usein yksilöiden kautta. Ensimmäinen Twitterissä vastaan tullut kirkkoon liittyvä henkilö taisi olla Visa Viljamaa (@VViljam). Eka ajatukseni oli, että vau, voiko kirkkokin olla näin cool.

Kirjoittaja Nina Tyni (@nuusa_) on sähäkkä taskuelektrotötterö, elämäntapapyöräilijä, intohimoinen optikko ja onnellinen feministi.

Twitterissä et ole tärkeä – tee itsestäsi tärkeä!

Tutkin työkseni seurakuntien viestintää ja tongin myös Twitter-tilien sisältöjä. Luterilaisten seurakuntien Twitter-elämän soisi olevan paljon nykyistä somempaa. Monet kun ovat aktiivisia, mutta sellaisilla tavoilla, jotka on tarkoitettu aivan muihin välineisiin. Twitter ei ole kotibileet, jossa sinut tunnetaan ja jossa olet tärkeä muillekin bailaajille.

Twitter on jatkuva ja päättymätön mielipiteiden kesäfestari, jossa on erotuttava massasta, jos haluaa tulla huomatuksi. Hienointa on, että se on mahdollista.

Olisin voinut kirjoittaa pitkän listan havainnoista matkan varrelta, mutta se lipsahtaa helposti negatiiviseksi ja heikkouksia kaivelevaksi. Toki huonoja näyttöjä Twitterin käytöstä ja työajan tuhlaamisesta sen päivittämiseen riittää, mutta ollaanpa kuitenkin positiivisia. Suosittelen muutamia nyrkkisääntöjä, joilla päästä oikeaan suuntaan. Saa printata työhuoneen seinälle.

1. Päätä, miksi ja millä saundilla olet mukana. Tämä on todella tärkeää, sillä se helpottaa omaa työtäsi. Tiedät, mitä julkaiset ja minkä jätät pois julkaistavaksi muualla. Seuraajillasikin on oikeus tietää, mitä sisältöä ja tyyliä odottaa. Ja jos et juuri nyt tiedä, miksi julkaiset tililläsi, älä hätäänny. Istu alas, hengitä syvään ja tee päätös – ja pysy siinä. Yksinkertaista.

2. Tutki, milloin viestejäsi luetaan. Hämmästyttävää kyllä, ihmiset eivät istu tietokoneen ääressä odottamassa, milloin suosiollisesti postaat. Verkosta löytyy erilaisia neuvoja siitä, milloin Twitterissä kannattaa julkaista. Nämä neuvot eivät kuitenkaan ole yleispäteviä, vaan lukeminen vaihtelee teemasta ja tyylistä riippuen. Siksi sinun pitää kokeilla ja oppia oma vastaanottajakuntasi. Ajasta lähetyksiä esimerkiksi apuohjelmien avulla lähtemään eri aikoina ja katso, mitä tapahtuu. Apuohjelmavinkkinä ajastukseen Bufferapp.com.

3. Flirttaile ja näyttäydy, sillä Twitterin päättymättömillä kesäfestareilla ei saa huomiota kyyhöttämällä omassa teltassa. Kommentoi rohkeasti ja oman saundisi mukaan muiden keskusteluja. Toki retweettaukset auttavat alkuun, mutta suora kommentointi, kehuminen ja arvostelu ovat ratkaisevia, kun haluat näyttäytyä kiinnostavassa seurassa ja tehdä itsesi tärkeäksi. Järkevää flirttailua on myös se, että lisäät muiden käyttäjien @nimiä mukaan omiin viesteihin.

4. Toista ydinviestejäsi. Twitterissä toisto on luvallista aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Facebookissa. Voit surutta laittaa tärkeimmän asiasi päivittymään lukuisia kertoja. Voit julkaista vanhoja viestejä, joiden olet huomannut keräävän huomiota. Joskus vanhan pieni freesaus tekee toki hyvää, mutta aina sekään ei ole tarpeellista.

5. Älä julkaise rivi-ilmoituksia. Vertaa omia twiittejäsi lehtien rivi-ilmoituksiin. Samankaltaisuudet kertovat ongelmista. Korjaa somemmaksi.

6. Käytä kuvitusta ja versioi se twitterin mittoihin. Kuvien käytöllä on valtava merkitys siihen, kuinka moni seuraa twiitiäsi. Kuvat kannattaa versioida tai ainakin mitoittaa Twitteriin sopiviksi. Älä siis käytä automaattisesti samoja kuvia eri some-alustoilla. Apuohjelmavinkkeinä kuvitukseen Vine ja Canva.com.

7. Ja sitten ne #häsät eli #aihetunnisteet eli #hashtagit. Niitä käyttäessäsi mieti, mitä tunnisteita lukijasi käyttävät. He eivät ole kiinnostuneita sinun tavastasi ajatella vaan omastaan. Pyri aina kahteen tai kolmeen tunnisteeseen, joiden avulla kytket oman twiittisi muihin keskusteluihin.

Kehnoimmat tilit ovat yhdistelmiä lehtien rivi-ilmoituksista ja linkeistä julkaisijan Facebook-tiliin. Ilman #aihetunnisteita ja @nimiä. Ilman osallistumista mihinkään keskusteluihin. Omassa nurkassa kyhjöttäen.

Eieieieinäinpojat!

Twitteristä ei seurata yhden toimijan yksittäisiä tapahtumatietoja eikä sinne hakeuduta lukemaan muiden some-alustojen julkaisuja. Sinne hakeudutaan elämään twitteriksi.

Mikko Hormio

vieraileva kolumnisti, viestintämuotoilija, Ihminen 360°

Kiitos ystävät – painokone laulaa

Somempi seurakunta – sosiaalisen median opas (Kirjapaja 2016) on lähtenyt painoon. Kustantaja päätti, että oikea ajankohta kirjalle on saattaa se maailmaan uuden vuoden kunniaksi, heti tammikuun alussa. Alkuperäinen suunnitelma oli joulukuussa, mutta ehkä somekirjan ilmestyminen sopii hyvin juuri alkuvuoteen. Uusi vuosi, uudet kujeet.

Hyvät ystävät, kommentaattorit, haastatellut, kyselyyn vastanneet, somettajat, peukuttajat, kustantaja ja kaikki kannustajat ja kriitikot: kirja on siis purkissa ja ilman teitä siitä ei olisi tullut niin mielenkiintoinen kuin se nyt on.

Havaitsimme käytännössä, miten joukkoistamalla saa aikaan hyvää jälkeä. Moni innostava ajatus on aivan muualta lähtöisin kuin meidän kirjoittajan aivoittelusta. Kiitos Teille! Kiitos myös Kunnallisneuvos C.V. Åkerlundin säätiölle taloudellisesta tuesta. Se salli kunnollisen paneutumisen kirjoittamiseen.

Somempi seurakunta -kirjan julkistamistilaisuus pidetään 12.1. Jyväskylän Paviljongissa, jossa järjestetään Kirkon kasvatuksen päivät. Tervetuloa lämpimästi sinne!

Kirjaa voi ennakkotilata tästä osoitteesta. Kun laitat tilaustietoihin koodin SOME, kirjan saa 22 euron ennakkotilaushintaan

Niin ja se kansiasia. Pääsitte sanomaan siihenkin asiantuntevan sananne. Kiitos monista hyvistä kommenteista.

Kantta jonkin verran vielä tuunattiin ja lopullinen versio on nähtävissä tämä postauksen kuvassa. Meistä tekijöistä Tomi Kujansuun työ näyttää hyvältä.

Vielä kerran: kiitos!

Somempi seurakunta on omempi seurakunta.

Ville Kormilainen, Jan Ahonen, Johannes Ijäs

Mitä seurakunta ja kirkko voisivat oppia startupeilta?

Minulta ilmestyi viikko sitten Kauppakamarin kustantamana Kukaan ei puhu Fruugosta – Tarinoita startup-Suomesta -niminen kirja. Kirjassa käsitellään suomalaisia startup-epäonnistumisia, mutta samalla se antaa liudan vinkkejä aloittelevalle yrittäjälle.

Myös kirkko ja seurakunnat voisivat oppia startupien asiakkuusajattelusta. Kun startup eli maailmanmenestykseen tähtäävä yritys lähtee kehittämään tuotetta, se puhuu ensimmäiseksi asiakkaittensa kanssa. Kirkolle ja seurakunnille tällainen dialogi on usein vieraampaa.

Käytän kirjassa kolmevaiheista mallia asiakashankintaan. Ensin herätellään asiakas metelöimällä, sitten kiinnostetaan asiakas ja lopulta tehdään kauppa. Kirkon ja seurakunnan tapauksessa kauppa on tietysti onnistunut asiakaskontakti: käynti lastenkerhossa ja sunnuntain messussa. Kirkkokin elää ja kuolee asiakkaidensa mukana.

Meteliä

Miten herättää potentiaalisten asiakkaiden kiinnostus? Miten asiakkaat löytävät juuri meidän tuotteemme kaikkien muiden tuotteiden joukosta? Miten kirkko löytää metelin seasta potentiaalit?

Metelin pitäisi olla sellaista, joka herättää huomion oikeassa kohderyhmässä. On oikeasti aivan tarpeetonta jaella messuilla lentolehtisiä viisikymppisille, jos oikeat potentiaaliset käyttäjät löytyvät Bulevardin eteläpuolelta. Sama asia käänteisesti: on turha huudella paikallislehden palstalla teinejä tai kirkon ilmoitustaululla somessa eläviä perheenäitejä.

Mieti, mikä on sinun tapasi herättää meteliä. Sosiaalisessa mediassa touhuaminen on hauskaa, mutta ilman suuntaa se on tehotonta. Blogigaaminen, Twitter, Instagram, kaikki ovat käypiä työkaluja, kunhan viestin vain suuntaa oikealle porukalle.

Kiinnostusta

Kiinnostuksesta voisi puhua myös mittaamisena. Somessa on turha huudella, ellei asiakkaita saada kiinni tai jos toimintaa ei mitata. Netissä voi mitata lukemattomia asioita. Esimerkiksi Google Analyticsin mittaristolta löytyy varmasti oikea työkalua asiaan kuin asiaan, mutta mittari on se, meneekö viesti perille? Kuinka moni ihminen liittyy postituslistalle? Kuinka moni ihminen tykkää Facebook-sivustasi? Seuraako sinua Instagramissa kukaan? Ja mikä tärkeintä, tuleeko kukaan seurakuntasi tapahtumiin!

Pidä huoli, että metelin herättämisestä seuraa myös kiinnostuneita. Ota kiinnostuneet näppeihisi ja selvitä, miksi ne he ovat sinusta kiinnostuneita. Jos yksi ihminen tykkää sosiaalisen median kanavasi kaikista julkaisuista, on hän joko hullu tai sitten potentiaalinen asiakas. Jututa häntä. Ota kiinnostuneista kaikki irti.


Asiakas

Kiinnostuneista ihmisistä saat asiakkaita. Perinteisessä bisneksessä kiinnostuksesta asiakkaaksi vaaditaan noin seitsemän yhteydenottoa ja puoli vuotta aikaa. Seurakunnalla on enemmän aikaa.

Mieti tavat, miten joilla saat kiinnostuneet kiinni ja osallistumaan.

Startupille metelistä kiinnostuksen kautta asiakkaaksi on usein liian kallis ja hidas. Ilman meteliä ei ole kiinnostusta ja ilman kiinnostusta ei ole asiakkaita. Suppilomalli toimii aivan oikeasti. Sitä paitsi, seurakunnalla on ollut tähänkin asti aikaa odottaa, nyt pitäisi toimia.

Ville Kormilainen

Somempi seurakunta tulee – oletko valmis?

Olen kaksi edellistä vuotta elämästäni saanut toteuttaa useita unelmiani. Työskentely Yle Radio 1:n Horisontin toimituksessa, maisteriksi valmistuminen ja pappisvihkimys. Pappina festivaaliehtoollisen jakaminen DBTL:ssa, avoimien ovien joulu Alppilan kirkossa ja saarna Nojatuolijumiksessa Yle TV 1:ssä.

Lisää unelmia on matkalla toteutumistaan kohti. Syyskuun saan työstää yhdessä Kotimaa-lehden uutispäällikön Johannes Ijäksen ja medianmoniottelijan, entisen Suosikin päätoimittajan Ville Kormilaisen kanssa kirjaa. Johanneksen kanssa lenkillä saatu idea sai Kirjapajan innostumaan ja Åkerlundin säätiön suotuisalla tuella siivet alleen. Johanneksen ja hänen korkean työmoraalinsa opin tuntemaan Kotimaa24:n uutisdeskissä ja Ville puolestaan oli kesän idearikkaana yrittäjänä #festivaalijeesus -projektin kantava voima.

Kirjan nimeksi tulee Somempi seurakunta – Sosiaalisen median opas. Tarkoituksemme on tehdä kirjoitusprosessista mahdollisimman avoin ja julkinen. Julkaisemme projektin verkkosivuilla kirjaa varten tehtyjä haastatteluita, kuvia matkan varrelta ja kyselemme neuvoa mistä kirjoittaa erityisesti. Pyrimme saamaan haastatteluun tunnettuja ja toisaalta tuntemattomiakin osaajia. Muutamia hyvin kiinnostavia nimiä on jo haastateltu, joten kannattaa pysyä linjoilla. Jätämme kirjassa vähemmälle teknisten yksityiskohtien selostamisen ja keskitymme kertomaan seurakunnallisten sisältöjen jalostamisesta. Kun varat ja väki vähenevät, mitä sisältöä kaivataan? Voiko some tuoda kirkkoa takaisin keskelle kylää?

Yksi tärkeimmistä pointeistamme on yrittää istuttaa kirkkoon keskustelun kulttuuria. Onnistumisten ohella tärkeää on, että puhumme myös epäonnistumisistamme reilusti. Näin varjellaan kollegaa tai naapuriseurakuntaa toistamasta virhettä. Seurakunnissa tehdään jo nyt, hyviä ja laadukkaita verkkosisältöjä. Miten saisimme rakennettua entistäkin vahvemman jakamisen ja yhteisen hyvän kulttuurin?

Matka on vasta alussa, mutta alku on ollut rohkaiseva. Olemme saaneet paljon kannustusta ja vinkkejä hyvistä haastateltavista, teemoista ja taustakirjallisuudesta. Lisää saa lähettää ja kommentit ovat tervetulleita!

Twitter: @janahonen, Instagram: janerik1897, blogi: janahonen.wordpress.com, SnapChat: jan.ahonen