Päivitys: Katso tykätyimmät luterilaiset seurakunnat Facebookissa

img_7002

Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan sivun tykkäysten kerääntymistahti on omaa luokkaansa. Uusia tykkäyksiä tuli 1222 kappaletta. Pelkkä kasvulukema on jo niin iso, että sillä pääsisi listauksen kärkikymppiin.

Nyt listauksessa ovat mukana myös seurakuntien jäsenmäärät. Ainoa poikkeus on Espanjassa toimiva Aurinkorannikon seurakunta, jolle jäsenmäärätietoa ei löytynyt. Jäsenmäärältään suurista luterilaista seurakunnista listalta jäivät ulos muun muassa Jyväskylän, Rovaniemen ja Salon seurakunnat sekä Messukylän seurakunta Tampereelta

Kekseliäisyys ei ole pahitteeksi. Helsingin Malmilla kirkkoherra Heikki Arikka vauhditti onnistuneesti tykkäysmäärän kasvua lupaamalla tarjota päivällisen tykkääjälle numero 2000. Kasvupotentiaalia on kuitenkin vielä paljon, sillä Malmi on jäsenmäärältään maailmankin mittakaavassa eräs suurimmista luterilaista seurakunnista.

Keski-Porin seurakunta tekee komean loikan listalle, suoraan sijalle 13. Etelä-Pohjanmaan vinkkelistä merkittävää on, että Seinäjoen seurakunta ohittaa Ilmajoen, lieneekö luvassa naapurisovun täyteinen vastaisku?

Tykkäysmäärät ovat vain yksi tapa tarkastella viestinnän onnistumista. Se suosii lähtökohtaisesti suuria organisaatioita, mutta antaa silti suuntaa. Jos havaitset virheen tai puutteen listauksessa, kerro ihmeessä, täydennämme palautteen perusteella. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

 

Facebookin tykätyimmät luterilaiset seurakunnat (10.6. 2017)

(Suluissa vertailuluku 20.1. 2017, punaisella seurakunnan jäsenmäärä 2016)

  1. Espoon Tuomiokirkkoseurakunta 3871 (2649) 47455
  2. Kallion seurakunta  2364 (2080) 20007
  3. Malmin seurakunta 2031 (1646) 54242
  4. Lauttasaaren seurakunta 1890 (1827) 12897
  5. Nokian seurakunta 1831 (1792) 23316
  6. Paavalin seurakunta 1645 (1444) 14399
  7. Ylivieskan seurakunta 1591 (1516) 14311
  8. Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta 1339 (1283) 29264
  9. Toivakan seurakunta  1248 (1122) 1785
  10. Borgå svenska domkyrkoförsamling 1183 (1097) 12912
  11. Hyvinkään seurakunta 1161 (1030) 32540
  12. Seinäjoen seurakunta 1105 (992) 51600
  13. Keski-Porin seurakunta 1078 (-) 19608
  14. Ilmajoen seurakunta  1072 (1034) 10806
  15. Haapajärven seurakunta 1040 (-) 6555
  16. Aurinkorannikon suomalainen seurakunta 1033 (932)
  17. Pirkkalan seurakunta 1018 (-) 14239
  18. Hämeenlinna-Vanajan seurakunta  1016 (936) 39640
  19. Mariehamns församling 1009 (964) 8134
  20. Hollolan seurakunta  968 (948) 18003
  21. Porvoon suomalainen seurakunta 991 (913) 23392
  22. Olarin seurakunta 962 (879) 27658
  23. Lapuan tuomiokirkkoseurakunta 962 (-) 12 737

EDIT: Pirkkala seurakunta lisätty 13.6, Haapajärvi 18.6.

EDIT2: Tykkäysmäärä (10.6.) suhteutettuna vuoden 2016 jäsenmäärään. (prosenttiluvut: J. Ryhänen)

EDIT3: Lapua lisätty, sivu perustuu jäsenyyteen, ei tykkäyksiin.

prosentit2

 

Tästä edelliseen seurakuntien fb-listaukseen

Katso myös  luterilaisen kirkon Instagram-listaus

Kotimaa24:n listaus suurimmista seurakunnista vuonna 2015

Mainokset

Kirkko Helsingissä kokenut keväisen kasvupyrähdyksen

img_0039

Tampereen seurakuntien Facebook-sivun hyvätahtinen tykkääjämäärän kasvu jatkuu. Tykkäyksiä on edelliseen listaukseen nähden 776 kappaletta lisää. Kirkko Helsingissä sivuston tykkäykset ylittävät 2000:n rajan ja samalla listasijoitus nousee useamman pykälän. Uusien tykkästen lukumäärä Helsingin seurakuntien sivulla on 572. Lahdessakin kasvutahti on huomattavan ripeä.

Kategoriassa Muut ei tapahdu kuin yksi muutos, Irjan Askolan sivu kohentaa asemiaan yhden sijan verran. Suvivirsi-sivun sesonki on kukkeimmillaan, sen kasvutahti on juuri nyt listauksen eliittiä.

Tykkäysmäärät ovat vain yksi tapa tarkastella viestinnän onnistumista. Se suosii lähtökohtaisesti suuria organisaatioita, mutta antaa silti suuntaa. Jos havaitset virheen tai puutteen listauksessa, kerro ihmeessä, täydennämme palautteen perusteella. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

Luterilaisten seurakuntayhtymien sivut Facebookissa 23.5.  2017

(Verrokkina suluissa punaisella 1.1. 2017 lukemat.)

  1. Tampereen seurakunnat 6584 (5808)
  2. Kirkko Helsingissä 2046 (1474)
  3. Espoon seurakunnat 1923  (1812)
  4. Lahden seurakuntayhtymä 1761 (1292)
  5. Ylä-Savon seurakunnat 1679 (1665)
  6. Oulun seurakunnat 1644 (1493)
  7. Kyrkan i Helsingfors 1282 (1179)
  8. Kirkko Vantaalla 1187 (1020)
  9. Kirkko Porissa 1155 (1084)
  10. Kirkko Turussa ja Kaarinassa 1024 (846)

 

Muut

  1. Kirkko Suomessa 54 470 (52 097)
  2. Usko Toivo Rakkaus 37 208 (36 666)
  3. Suvivirsi 15 088 (13 519)
  4. Arkkipiispa Kari Mäkinen 12793 (12 249)
  5. Yhteisvastuukeräys 12 553 (12 051)
  6. Irja Askola 11 730 (11 238)
  7. Uskovaiset nuoret 11 461 (11 308)
  8. Maata näkyvissä -festarit 9302 (9319)
  9. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko 4747 (4233)
  10. Kirkkovene 4622 (4197)

 

Tästä edelliseen listaukseen 1.1. 2017

Katso myös kirkollisten medioiden ja järjestöjen listaus tästä

Kaksi merkittävää tykkäyskiriä Facebookissa

Jouluradio jatkaa yllätyksettä tykätyimpänä kirkollisena Facebook-sivustona. Radio Dein lukujen kasvutahti on myös hyvä medioiden vertailussa. Kummaltakin listalta löytyy yksi merkittävän tykkäyskirin tehnyt organisaatio.

Valomerkki vaihtui pääkaupunkiseudun seurakuntien mediafuusion jälkeen Kirkko ja kaupunki- nimiseksi. Facebook kieltäytyi nimenmuutoksesta, toimitus joutui aloittamaan tykkäysten keräämisen nollilta. Neljässä kuukaudessa tilille on kertynyt noin 4500 tykkäystä eli muutamaa sataa alle edeltäjän luku, mikä on merkittävä saavutus. Listauksessamme vertailulukuna on kuitenkin Valomerkin viimeinen noteeraus.

Järjestöjen kärkipaikalla jatkaa kasvussaan ripeätahtinen Kirkon Ulkomaanapu, edellisestä listauksesta tykkäyksiä on tullut lisää vajaat 4000. Lukuja vertailtaessa on hyvä muistaa, että erityisesti avustusorganisaatioilla on useampia sivuja, joten ”pääsivun” tykkäykset eivät kerro koko totuutta.

Herättäjäjuhlat ohittaa listalla Herättäjä-Yhdistyksen ja Evankeliumijuhlat tiputtaa listalta Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen. Kesäjuhlat ovat siis järjestäjäorganisaatioitaan kiinnostavampia Facebookissa.

Jos havaitset virheen tai puutteen listauksessa, kerro ihmeessä, täydennämme palautteen perusteella. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

Kirkolliset mediat 12.5. 2017 (vertailuluvut 31.12. 2016)

  1. Jouluradio 107 801 (108 426)
  2. Radio Dei  15 144 (13 474)
  3. Taivas TV7 8 310 (7425)
  4. Seurakuntalainen  5 179 (4798)
  5. Kirkko ja kaupunki (ent. Valomerkki.fi) 4 472 (4751)
  6. Radio Patmos  3 518 (3353)
  7. Kotimaa24  3111 (2925)
  8. Nuotta.com 3090 (3080)

Järjestöt 14.5. (vertailuluvut 31.12. 2016)

  1. Kirkon Ulkomaanapu 19 888 (15 935)
  2. Suomen Lähetysseura 10 889 (10 544)
  3. Kansanlähetys 4243 (4086)
  4. Lontoon merimieskirkko 3 924 (3521)
  5. Hiljaisuuden ystävät 3456 (3338)
  6. Medialähetys Sanansaattajat 3360 (3220)
  7. Herättäjäjuhlat 2733
  8. Merimieskirkko 2689 (2591)
  9. Enonkosken luostariyhteisö  2620 (2535)
  10. Suomen Raamattuopisto 2461 (2329)
  11. Lähetys-Yhdistys Kylväjä 2382 (2330)
  12. Changemaker Finland 2377 (2093)
  13. Suomen Pipliaseura 2156 (1806)
  14. Herättäjä-Yhdistys 1796 (1743)
  15. Evankeliumijuhla 1759

Lue myös:

Edellinen listaus tästä

Vieraileva kolumnisti: Jeesus©

Piispat kelvollisesti edustettuina Twitterissä

 

Laitoimme kirkolliset Twitter-tilit järjestykseen tuttuun tapaan. Listauksen muutokset ovat pieniä.  Merkittävin on Marianne Heikkilän ”löytäminen” listakakkoseksi. Jaakko Heinimäen luvuissa näkyy, että Kirkko ja kaupungin päätoimittajuuden myötä hänen aktiivisuutensa sosiaalisessa mediassa on kasvanut. Teemu Laajasalo puolestaan vetää uusia seuraajia tunnettuudellaan muista yhteyksistä, sillä aktiiviseksi keskustelijaksi Twitterissä häntä ei voi mainita.

Omalla tavallaan merkittävää on, että listalta löytyy peräti kolme piispaa. Listamme ulkopuolella Turun piispa Kaarlo Kalliolalla on 886 seuraajaa. Muita suomalaisia luterilaisia piispoja Kallialan, Kari Mäkisen, Jari Jolkkosen ja Tapio Luoman lisäksi Twitterissä ei tiettävästi ole. Twitter-lukujen perusteella hahmottuu myös paavin vaikutusvalta, hänellä seuraajia on englanninkielisellä tilllään noin 11 miljoonaa.

Piispallisena pikku-uutisena voidaan pitää sitä, että Espoon piispalta ilmestyy Turun Kirkkopäivillä tviitin mittaisia saarnoja eli twaarnoja sisältävä kirja. Vastaava julkaisu ilmestyi aiemmin tänä vuonna pastori-tietokirjailija Teuvo V. Riikoselta.

Tämän listauksen näkökulma on kapea, määrä ei aina tarkoita laatua. Pienikin toimija voi olla laadukas viestijä tavoittamalla kohderyhmänsä ja saadessaan seuraajansa aktiiviseen vuorovaikutukseen. Edellisten listausten tavoin tämäkin saattaa kaivata täydennystä. Täydennyksiä voi lähettää kommentoimalla alle tai osoitteella: jan.erik.ahonen@gmail.com.


Kirkon seuratuimmat henkilöt Top 15 (1.5. 2017)

Seuraajat/seuratut (punaisella vastaavat luvut 10.1.2017)
  1. Mari-Anna Stålnacke, teologian tohtori (@flowingfaith) 19101/17383 (18393/16779)
  2. Marianne Heikkilä, Marttaliiton pääsihteeri ja pastori 14 620/13 078
  3. Kari Mäkinen, arkkipiispa (@arkkipiispaevl) 6080/ 43 (5879/43)
  4. Teemu Laajasalo, Kallion kirkkoherra ja mediahahmo (@teemulaajasalo) 3549/136 (3408/129)
  5. Ville Mäkipelto, tohtorikoulutettava (@viljamitz) 3458/1952 (3464/1962)
  6. Timo Waris, kenttärovasti (@TimoWaris) 3113/3675 (2970/3425)
  7. Jaakko Heinimäki, päätoimittaja, Kirkko ja kaupunki (@jaheinim) 2990/550 (2739/476)
  8. Johanna Korhonen, toimittaja, kirkolliskokousedustaja (@johannakorhonen) 2859/389 (2766/387)
  9. Kari Kanala, kirkkoherra ja mediahahmo (@karikanala) 2837/1043 (2587/994)
  10. Hilkka Olkinuora, toimittaja-pastori (@hilkkao) 2535/1649 (2307/1581) 
  11. Tapio Luoma, Espoon piispa (@tapio_luoma) 2373/692 (2287/646)
  12. Samuli Suonpää, toimittaja (@Suonpaa) 2367/1867 (2096/162)
  13. Lari Lohikoski verkkoviestintäpäällikkö (@laril) 2114/2126 (2110/2091)
  14. Jari Jolkkonen, Kuopion piispa (@PiispaJari) 2004/192 (1898/172)
  15. Visa Viljamaa, pastori, Kallion srk (@VViljam) 1942/933 (1889/915) 
  16. Mikko Koivumaa, viestintäpäällikkö, KUA (@DevelopingMikko) 1939/1747 (1917/1619)

Kirkon seuratuimmat, muut Top15 (2.5. 2017)

Seuraajia/seuratut (punaisella vastaavat luvut 11.1. 2017)

  1. Suomen ev.lut.kirkko (@Kirkko_evl) 6372/817 (6148/804) 
  2. Kirkon Ulkomaanapu (@Ulkomaanapu) 3953/1118 (3688/1097) 
  3. Pakilan seurakunta (@pakilansrk) 3736/4658 (3746/4940) 
  4. Kirkko ja kaupunki  (@Kirkko_kaupunki) 3226/2672 (2867/2635) 
  5. Kotimaa24 (@Kotimaa24) 2580/619 (2494/621) 
  6. Suomen Lähetysseura (@lahetysseura) 2007/1548 (1904/1496) 
  7. Vapaaehtoistyo.fi  (@Vapaaehtoistyo) 1744/1883 (1615/1679 )
  8. Kirkon kasvatus ja perheasiat (@kirkonkasvatus) 1554/1718 (1464/1509)
  9. UskoToivoRakkaus (@u_t_r) 1412/1232 1401/1238 
  10. Usko hyvän tekemiseen (@uskohyvaan) 1351/636 (1327/639)
  11. Seurakuntalainen.fi (@srklainen) 1282/180 (1229/181) 
  12. Helsingin hiippakunta (@Hginpiispantoim) 1222/415 (1167/388)
  13. Kirkko Espoossa (@Espoonsrk) 1221/1464 (1163/1339)
  14. Jouluradio (@Jouluradio) 1126/663 (1145/665) 
  15. Tampereen seurakunnat (@TampereEvlSrkt) 1095/380 (1058/378)

 

Kolme vinkkiä seurattaviksi listan ulkopuolelta:

Kehittämiskonsultti, kouluttaja Karoliina Nivari  @Karoliinanivari, twaarna-kirjailija Teuvo V. Riikonen @teuvovriikonen ja Kirkko ja kaupunki -median uutispäällikkö Pauli Juusela @paulijuusela

Lue myös:

Kirkon paalupaikkatili vaihtui Instgramissa (toukokuu 2017)

Tästä edelliseen Twitter-listaukseen

Somempi yhteenveto: Paikalliseurakuntien Facebook-tykkäykset kiinnostivat lukijoitamme

FullSizeRender

On vetää yhteen alkuvuoden aikana blogissa julkaistut ”tilastot”. Emme edelleenkään väitä, että pelkät luvut kertoisivat ehdottomasti someviestinnän laadusta, mutta kelvollisen lähtökohdan syvempään laadulliseen analyysiin niistä voi hyvinkin saada. Esimerkiksi se, että pieni Toivakan seurakunta on Facebookissa jäsenmääräänsä nähden suuri, ei ole merkityksetöntä. Huomion arvoista on, että helluntailaistaustaiset toimijat ovat myös moneen luterilaiseen vastaavaan organisaatioon nähden tykätympiä.

Ehdottomasti eniten huomiota herännyt listauksemme oli Facebookin tykätyimmät luterilaiset paikallisseurakunnat, sillä on yli 3900 näyttö kertaa blogissa. Espoon Tuomiokirkkoseurakunta piti  ykkössijansa merkittävän kasvun siivittämänä. Helsingissä Kalliossa, Malmilla ja Paavalissa on lukujen valossa tehty hartiavoimin tykkäysmäärässä näkyvää työtä. Huomattavia kasvupyrähdyksiä on muun muassa Borgå svenskan ja Hyvinkään luvuissa. Luetteloon nousee kaksi espoolaista seurakuntaa.

Luterilaisten seurakuntayhtymien Facebook-sivujen tykkääjämäärissä on muutama hyvä kiri. Tampereella tehty pitkäjänteinen perustyö näkyy, sillä uusia tykkäyksiä on tullut reilut 2400. Ylä-Savon seurakunnat ansaitsee tunnustuksen, sillä sivun tykkääjäkaarti on liki kaksinkertaistanut edelliseen listaukseen nähden. Kirkko Vantaalla ja Luterilainen kirkko Joensuussa nousevat puolestaan kärkikymmenikköön.

Jouluradio on totutusti kirkollisten medioiden ja järjestöjen Facebook-sivustojen ylivoimainen tykkäysykkönen, Taivas TV 7 on puolestaan medioista kartuttanut lukuaan suhteessa eniten. Järjestöjen kärkipaikalla pysyi kasvussaan hyvätahtinen Kirkon Ulkomaanapu, mutta on hyvä muistaa, että erityisesti avustusorganisaatioilla on useampia sivuja, joten ”pääsivun” tykkäykset eivät kerro koko totuutta.

Helluntailaistaustaisten seurakuntien, Avainmedian, Fidan ja Pelastusarmeijan hyvät luvut paljastavat, että maassamme pienempien uskontokuntien tiiviit vuorovaikutussuhteet konkretisoituvat muun muassa sometykkäyksinä. Tästä löydät muiden kuin luterilaisten toimijoiden listauksen.

Listasimme tunnettujen luterilaisen kirkon tviittaajien ja instituutioden listat seuraajamäärien mukaan.  Kirkon Twitter-tili on ylittänyt kuudentuhannen seuraajan rajan. Televisiosta tutut helsinkiläiset kirkkoherrat, Kari Kanala ja Teemu Laajasalo keräävät tasaiseen tahtiin seuraajia Twitterissä. Kenttärovasti Timo Waris tekee melkoisen pyrähdyksen.

Tarkastimme uuden vuoden aluksi myös kirkolliset Instagram-tilastot. Seuraajamäärä on vain yksi mittareista, mutta kelpo alku selvitettäessä kuinka keskeinen asema ”kirkonmäellä” on sosiaalisessa mediassa. Tilejä verratiin nyt neljättä kertaa. Jouluradion tuorein sesonki näkyy selvästi luvuissa, myös Kirkko Suomessa jatkaa vahvaa kasvuaan. Helsinkiläisen Pakilan seurakunnan tili on paikallisseurakunnaksi mainioissa luvuissa. Sama pätee porilaisen Teljän seurakunnan tilin seuraajamäärään. Ainakin Pakilan seurakunnan lukujen takana on suuri seurattujen määrä.

Lue myös: Kirkko ja kaupunki: Aleppon kellot soivat muutosta

Kirkon paalupaikkatili vaihtui Instagramissa

Kirkko Suomessa nousi seuratuimmaksi kirkolliseksi Instagram-tiliksi Jouluradion ohi. Kirkko ja kaupunki- ohitti Kansanlähetyksen Suuressa mukana-tilin. Jouluradion ja marraskuisen Maata näkyvissä-festarien luvuista näkee puolestaan, että niiden vahvin sesonki on loppuvuodesta, joten kasvua ei juurikaan tullut sitten edellisen tammikuun listauksen.

Merkittävää on, että uuden paalupaikkatilin päivitysvuoro kiertää viikko kerrallaan eri puolilla maatamme mitä erilaisimmissa paikoissa ja tapahtumissa. Tiliä seuraamalla muodostuu ehkä hieman rosoinen, mutta monipuolinen mosaikkikuva luterilaisuudesta Suomessa. Kirkko Suomessa tiliä hallinnoidaan Kirkkohallituksesta.

Listausta typistettiin edellisestä kerrasta hiukan, ulkopuolelle jäivät muun muassa Lontoon Merimieskirkon ja Kirkon ruotsinkielisen työn tilit. Tampereen seurakuntien tili eli Reilusti kristitty nousi suoraan sijalle neljä.

Tämän listauksen näkökulma on kapea, määrä ei aina tarkoita laatua. Pienikin toimija voi olla laadukas viestijä tavoittamalla kohderyhmänsä ja saadessaan seuraajansa aktiiviseen vuorovaikutukseen. Listaus koskee organisaatioita, ei henkilökohtaisia tilejä, mutta vinkit edustavista kirkollisista henkilötileistäkin ovat tervetulleita.

Yksityishenkilöistä kannattaa esimerkiksi seurata Keravan seurakunnan pastori Sini Mäkelää @sinipaivikki, Olarin seurakunnan vlogeistaan tunnettua pastoria Jussi Koskea @pastorific ja niin ikään vlogi-rintamalta tuttua tutkijaa Ville Mäkipeltoa @viljamitz.

Ensimmäisenä tilin seuraajien lukumäärä, seuraavana punaisella seurattujen vastaava luku. Suluissa vertailun vuoksi 1.1. 2017 tilanne.

  1. Kirkko Suomessa 5596/2266 (5245/2160)
  2. Jouluradio  5253/352 (5 322/352)
  3. Maata näkyvissä -festarit 3132/ 323 (3149/335)
  4. Reilusti kristitty  2909/7156
  5. Pakilan seurakunta 2655/7218 (2375/7500)
  6. Kirkkojakaupunki  2150/1277 (1882 /1447)
  7. Suuressa mukana 2031/7461 (1920/7313)
  8. Kirkon Ulkomaanapu  1948/643 (1717/537)
  9. Porin Teljän seurakunta 1928/5919 (1596/4852)
  10. Uskovaiset nuoret  1764/1389 (1636/1607)
  11. Minihartaus 1614/1087 (1541/1088)

Edellisten listausten tavoin tämäkin saattaa kaivata täydennystä. Täydennyksiä voi lähettää kommentoimalla alle tai osoitteella: jan.erik.ahonen@gmail.com.

Lue myös: Helsingin Pakilassa ja Porin teljässä oiva Instagram-pöhinä

 

 

Luvut 26.4. tilanteen perusteella. (Reilusti kristitty-tili lisätty 2.5.)

 

Kuva: Kirkko Suomessa Instagram-tilistä.

Tuore listaus julki! – Katso tästä Suomen tykätyimmät seurakunnat Facebookissa

cropped-img_2760.jpeg

Listasimme Facebookin tykätyimmät luterilaiset paikallisseurakunnat. Espoon Tuomiokirkkoseurakunta pitää listan ykkössijansa merkittävän kasvun siivittämänä. Helsingissä Kalliossa, Malmilla ja Paavalissa on lukujen valossa tehty hartiavoimin tykkäysmäärässä näkyvää työtä. Huomattavia kasvupyrähdyksiä on muun muassa Borgå svenskan ja Hyvinkään luvuissa. Listalle nousee kaksi espoolaista seurakuntaa.

Ylivieskan seurakunnan kokoon nähden mainiot lukemat ovat hyvin hoidetun kriisiviestinnän ja sen jälkeen jatkuneen huomion sekä laadukkaan tiedottamisen hedelmää. Ylivieskan kirkko tuhopoltettiin pääsiäisenä 2016.

Tykkäysmäärät ovat vain yksi tapa tarkastella viestinnän onnistumista. Se suosii lähtökohtaisesti suuria seurakuntia, mutta antaa silti suuntaa. Korjaamme listaa mielellämme, voit kommentoida alle tai lähettää sähköpostia: jan.erik.ahonen@gmail.com.

Facebookin tykätyimmät luterilaiset seurakunnat

(Suluissa vertailuluku 7.4. 2016)

  1. Espoon Tuomiokirkkoseurakunta 2649 (2075)
  2. Kallion seurakunta  2080 (1497)
  3. Lauttasaaren seurakunta 1827 (1691)
  4. Nokian seurakunta 1792 (1725)
  5. Malmin seurakunta 1646 (1097)
  6. Ylivieskan seurakunta 1516 (1241)
  7. Paavalin seurakunta 1444 (1088)
  8. Helsingin tuomiokirkkoseurakunta 1283 (1163)
  9. Toivakan seurakunta  1122 (936)
  10. Borgå svenska domkyrkoförsamling 1097 (802)
  11. Ilmajoen seurakunta 1034 (lisätty 24.1.)
  12. Hyvinkään seurakunta 1030 (743)
  13. Seinäjoen seurakunta 992 (833)
  14. Mariehamns församling  964 (912)
  15. Hollolan seurakunta  948 (863)
  16. Hämeenlinnan seurakunta  936 Lisätty 29.1.
  17. Aurinkorannikon suomalainen seurakunta 932 (818)
  18. Porvoon suomalainen seurakunta 913 (771)
  19. Olarin seurakunta 879
  20. Rekolan seurakunta 855 (719)
  21. Ylöjärven seurakunta 850 (716)
  22. Leppävaaran seurakunta (Espoo) 849

Edellisen listauksen huhtikuulta 2016 löydät täältä.

Tästä pääset tuoreimpiin seurakuntayhtymien Facebook, Twitterin ja Instagramin listauksiin.

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Arkkipiispa ja televisiosta tutut kirkkoherrat seurattuja Twitterissä

pulu
Päivitimme tunnettujen luterilaisen kirkon tviittaajien ja instituutioden listat seuraajamäärien mukaan. 
Kirkon Twitter-tili on ylittänyt kuudentuhannen seuraajan rajan. Televisiosta tutut helsinkiläiset kirkkoherrat, Kari Kanala ja Teemu Laajasalo keräävät tasaiseen tahtiin seuraajia Twitterissä. Kenttärovasti Timo Waris tekee melkoisen pyrähdyksen.  
Uutuutena listauksessa ovat punaisella fontilla tilin seuraamien määrä.
Pakilan seurakunnan tili tekee merkittävän nousun, se on kerännyt runsaasti seuraajia seuraamalla aktiivisesti. Pakilalla on nyt eniten seuraajia Suomen luterilaisista seurakunnista Twitterissä, eri asia on, kuinka hyvin pakilalaiset ovat tässä luvussa edustettuna.
Valomerkki välkkyy viimeistä kertaa listalla, sillä tilistä on tulossa @kirkkojakaupunki. Suurella sydämellä -tilin nimi on myös vaihtunut, nyt se on @vapaaehtoistyo.fi
Korjaamme listaa mielellämme, voit kommentoida alle tai lähettää sähköpostia: jan.erik.ahonen@gmail.com. 

Kirkon seuratuimmat henkilöt Top 15 (10.1. 2017)

Seuraajat/seuratut (edelliset luvut 2.4.2016)
  1. Mari-Anna Stålnacke, teologian tohtori (@flowingfaith) 18393/16779 (16 605)
  2. Kari Mäkinen, arkkipiispa (@arkkipiispaevl) 5879/43 (5256)
  3. Ville Mäkipelto, tohtorikoulutettava (@viljamitz) 3464/1962 (3448)
  4. Teemu Laajasalo, Kallion kirkkoherra ja mediahahmo (@teemulaajasalo) 3408/129 (2901)
  5. Timo Waris, kenttärovasti (@TimoWaris) 2970/3425 (2068)
  6. Johanna Korhonen, toimittaja, kirkolliskokousedustaja (@johannakorhonen) 2766/387 (2565)
  7. Jaakko Heinimäki, päätoimittaja, Kirkko ja kaupunki (@jaheinim) 2739/476 (2445)
  8. Kari Kanala, kirkkoherra ja mediahahmo (@karikanala) 2587/994 (1924)
  9. Hilkka Olkinuora, toimittaja-pastori (@hilkkao) 2307/1581 (2114)
  10. Tapio Luoma, Espoon piispa (@tapio_luoma) 2287/646 (2013)
  11. Lari Lohikoski verkkoviestintäpäällikkö (@laril) 2110/2091 (1953)
  12. Samuli Suonpää, toimittaja (@Suonpaa) 2096/162  (1709)
  13. Mikko Koivumaa, viestintäpäällikkö, KUA (@DevelopingMikko) 1917/1619 (1840)
  14. Jari Jolkkonen, Kuopion piispa (@PiispaJari) 1898/172 (1559)
  15. Visa Viljamaa, pastori, Kallion srk (@VViljam) 1889/915 (1599)

Kirkon seuratuimmat, muut Top20 (11.1. 2017)

Seuraajia/seuratut (edelliset luvut 2.4.2016)

  1. Suomen ev.lut.kirkko (@Kirkko_evl) 6148/804 (5355)
  2. Pakilan seurakunta (@pakilansrk) 3746/4940 (1681)
  3. Kirkon Ulkomaanapu (@Ulkomaanapu) 3688/1097 (2891)
  4. Valomerkki.fi (@ValomerkkiFI) 2867/2635 (2064)
  5. Kotimaa24 (@Kotimaa24) 2494/621 (2219)
  6. Suomen Lähetysseura (@lahetysseura) 1904/1496 (1589)
  7. Vapaaehtoistyo.fi (ent. Suurella Sydämellä) (@Vapaaehtoistyo) 1615/1679 (1458)
  8. Kirkon kasvatus ja perheasiat (@kirkonkasvatus) 1464/1509 (1301)
  9. UskoToivoRakkaus (@u_t_r) 1401/1238 (1258)
  10. Usko hyvän tekemiseen (@uskohyvaan) 1327/639 (1144)
  11. Seurakuntalainen.fi (@srklainen) 1229/181 (1041)
  12. Helsingin hiippakunta (@Hginpiispantoim) 1167/388 (950)
  13. Kirkko Espoossa (@Espoonsrk) 1163/1339 (990)
  14. Jouluradio (@Jouluradio) 1145/665 (965)
  15. Tampereen seurakunnat (@TampereEvlSrkt) 1058/378 (915)
  16. Maata näkyvissä -festivaali (@maatanakyvissa) 1004/184 (965)
  17. Espoon hiippakunta (@Espoonhpk) 987/765 (805)
  18. Lontoon merimieskirkko (@Lontoonkirkko) 933/374 (777)
  19. Ev. lut. kyrkan Finland (@kyrkans_komm) 910/832 (827)
  20. Kirkkovene -huumorisivusto (@Kirkkovene) 873/75 (702)

Lue myös:

Hiljaisuuden ystävät nousi kohinalla tykättyjen listalle (Järjestöt Facebookissa)

Helsingin Pakilassa ja Porin Teljässä oiva Instagram-pöhinää (Kirkolliset Instagram-tilit)

Kirkko Suomessa ja Tampere kovassa kasvutahdissa, Ylä-Savo lähes tuplasi tykkäykset (Seurakuntayhtymät Facebookissa)

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Kirkko Suomessa ja Tampere kovassa kasvutahdissa, Ylä-Savo lähes tuplasi tykkäykset

img_6990

Luterilaisten seurakuntayhtymien Facebook-sivujen tykkääjämäärissä on muutama hyvä kiri. Tampereella tehty pitkäjänteinen perustyö näkyy, sillä uusia tykkäyksiä on tullut reilut 2400. Ylä-Savon seurakunnat ansaitsee tunnustuksen, sillä sivun tykkääjäkaarti on liki kaksinkertaistanut edelliseen listaukseen nähden. Kirkko Vantaalla ja Luterilainen kirkko Joensuussa nousevat puolestaan kärkikymmenikköön.

Kategoria Muut on sekalaista seurakuntaa, mutta joukossa on esimerkiksi suuri ja tasaista vauhtia tykkäyksiä keräävä Kirkko Suomessa, Yhteisvastuukeräys ja piispoista Kari Mäkinen ja Irja Askola. Usko Toivo Rakkaus vaihtoi listauspaikkaa Seurakuntayhtymien sarjasta Muut- kategoriaan.

Yhtymien luvuissa suluissa on vertailukohtana edelliseen listaukseen 6.4. 2016. Muut kategoriassa syyskuun 2015 luvut. Koko edellisen listauksen löydät täältä.

Jos havaitset virheen tai puutteen listauksessa, kerro ihmeessä, täydennämme palautteen perusteella. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

Luterilaisten seurakuntayhtymien sivut Facebookissa (1.1. 2017)

  1. Tampereen seurakunnat  5808 (3400)
  2. Espoon Seurakunnat 1812 (1620)
  3. Ylä-Savon seurakunnat 1665 (864)
  4. Oulun seurakunnat 1493 (1215)
  5. Kirkko Helsingissä 1474 (1096)
  6. Lahden seurakuntayhtymä 1292 (1136)
  7. Kyrkan i Helsingfors 1179 (Lisätty listaan 24.1.)
  8. Kirkko Porissa 1084 (940)
  9. Kirkko Vantaalla 1020
  10. Kirkko Turussa ja Kaarinassa 846 (760)
  11. Luterilainen kirkko Joensuussa 776

 

Muut

(Huom! Vertailuku suluissa syyskuu 2015)

  1. Kirkko Suomessa 52 097 (38 308)
  2. Usko Toivo Rakkaus 36 666 (36 569)
  3. Suvivirsi 13 519 (13 188)
  4. Kari Mäkinen 12 249 (10 615)
  5. Yhteisvastuukeräys 12 051 (11 634)
  6. Uskovaiset nuoret 11 308 (11 154)
  7. Irja Askola 11 238 (7899)
  8. Maata näkyvissä -festarit 9319 (8357)
  9. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko 4 233 (2533)
  10. Kirkkovene 4197 (2942)

 

Lue myös: Hiljaisuuden ystävät nousi kohinalla tykättyjen listalle (Järjestöt Facebookissa) ja Helsingin Pakilassa ja Porin Teljässä oiva Instagram-pöhinää (Kirkolliset Instagram-tilit).

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Hiljaisuuden ystävät nousi kohinalla tykättyjen listalle

fullsizerender-27

Jouluradio on totutusti kirkollisten Facebook-sivustojen ylivoimainen tykkäysykkönen, Taivas TV 7 on puolestaan medioista kartuttanut lukuaan suhteessa eniten.

Järjestöjen kärkipaikalla pysyi kasvussaan hyvätahtinen Kirkon Ulkomaanapu, mutta on hyvä muistaa, että erityisesti avustusorganisaatioilla on useampia sivuja, joten ”pääsivun” tykkäykset eivät kerro koko totuutta.

Huomionarvoista on, että järjestöjen kategoriassa on kaksi listalle ”löydettyä” toimijaa. Hiljaisuuden ystävät nousee suoraan listan viidenneksi ja Hengen uudistus kirkossamme kymmenenneksi.

Valomerkki.fi:n nimi on vaihtumassa tammikuun kuluessa. Kirkko ja kaupunki nimellä tehdään jatkossa koko pääkaupunkiseudulle kirkollista mediaa.

Jos havaitset virheen tai puutteen listauksessa, kerro ihmeessä, täydennämme palautteen perusteella. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

 

Kirkolliset mediat Top 5 31.12. 2016 (8.4 2016)

  1. Jouluradio 108 426 (100 544)
  2. Radio Dei  13474 (12 003)
  3. Taivas TV7 7 425 (5596)
  4. Seurakuntalainen  4 798 (4108)
  5. Valomerkki.fi 4 751 (3764)
  6. Radio Patmos  3 353 (2892)
  7. Nuotta.com 3 080 (3099)
  8. Kotimaa24  2 925 (3370)

 

Järjestöt

  1. Kirkon Ulkomaanapu 15 935 (13 333)
  2. Suomen Lähetysseura 10 544 (9745)
  3. Kansanlähetys 4 086 (3782)
  4. Lontoon merimieskirkko 3 521 (2972)
  5. Hiljaisuuden ystävät 3338
  6. Medialähetys Sanansaattajat 3 220 (2953)
  7. Merimieskirkko 2 591 (2495)
  8. Enonkosken luostariyhteisö 2535 (luku 23.1.)
  9. Lähetys-Yhdistys Kylväjä 2330 (2216)
  10. Suomen Raamattuopisto 2 329 (2053)
  11. Changemaker Finland 2 093 (1705)
  12. Suomen Pipliaseura 1 806 (1402)
  13. Herättäjä-Yhdistys ry 1 743 (1361)
  14. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) 1 322 (1228)

Lista päivitetty 23.1. Enonkosken luostariyhteisön lisäämisellä

 

Suluissa edellisen listauksen (8.4. 2016) luku. Edelliseen medioiden ja järjestöjen listaukseen pääset tästä

Lue myös: Helsingin Pakilassa ja Porin Teljässä oivaa Instagram-pöhinää (Kirkolliset Instagram-tilit).Kirkko Suomessa ja Tampere kovassa kasvutahdissa, Ylä-Savo lähes tuplasi tykkäykset (Luterilaiset seurakuntayhtymät -listaus)

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

 

Helsingin Pakilassa ja Porin Teljässä oivaa Instagram-pöhinää

jouluradio_lehdistokuva1

Päivitimme uuden vuoden aluksi kirkolliset Instagram-tilastot. Seuraajamäärä on vain yksi mittareista, mutta kelpo alku selvitettäessä kuinka keskeinen asema ”kirkonmäellä” on sosiaalisessa mediassa. Tilejä verrataan nyt neljättä kertaa.

Jouluradion tuorein sesonki näkyy selvästi luvuissa, myös Kirkko Suomessa jatkaa vahvaa kasvuaan. Helsinkiläisen Pakilan seurakunnan tili on paikallisseurakunnaksi mainioissa luvuissa. Sama pätee porilaisen Teljän seurakunnan tilin seuraajamäärään.

Huomion arvoista on, että Valomerkki.fi:n tilin nimeksi vaihtui 2. tammikuuta @Kirkkojakaupunki pääkaupunkiseudun seurakuntien mediajättiläisen aloittaessa päätoimittaja Jaakko Heinimäen luotsaamana toimintansa.

Listaus koskee organisaatioita, ei henkilökohtaisia tilejä, mutta vinkit edustavista kirkollisista henkilötileistäkin ovat tervetulleita. Edellisten listausten tavoin tämäkin saattaa kaivata täydennystä.  Täydennyksiä voi lähettää kommentoimalla alle tai osoitteella: jan.erik.ahonen@gmail.com.

 

Kirkolliset organisaatiot Instagramissa 1.1. 2017 (suluissa vastaavat luvut 2.4.2016)

Lisätty (9.1)  seuraavattavien määrä vertailukohdaksi punaisella.

  1. Jouluradio  5 322/352 (4444)
  2. Kirkko Suomessa  5245/2160 (3849)
  3. Maata näkyvissä -festarit 3149/322 (2231)
  4. Pakilan seurakunta 2375/7500 (1666)
  5. Suuressa mukana 1920/7313 (1454)
  6. Valomerkki.fi 1882 /1447 (1185) nyk. @Kirkkojakaupunki 
  7. Kirkon Ulkomaanapu  1717/537 (909)
  8. Uskovaiset nuoret  1636/1607 (1107)
  9. Porin Teljän seurakunta 1596/4852 (841)
  10. Minihartaus 1541/1088 (1077)
  11. Espoon seurakunnat 1182/2202 (lisätty 23.1.)
  12. Lontoon Merimieskirkko 1083/244 (782 )
  13. Ev. luth. kyrkan i Finland 1059/1173 (780)

Suluissa oleva luku edellinen listaus (2.4. 2016).

Katso edellinen listauksemme tästä kokonaan.

Lue myös: Hiljaisuuden ystävät nousi kohinalla tykättyjen listalle (Järjestöt Facebookissa) ja Kirkko Suomessa ja Tampere kovassa kasvutahdissa, Ylä-Savo lähes tuplasi tykkäykset

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Kuva: Jouluradio/Reetta Tulemo

Helsingin hiippakunta sometilastojen kärkijyrä


Tilastojen valossa Helsingin hiippakunta on ottanut sosiaalisen median parhaiten haltuunsa. Mikkelissä ollaan toistaiseksi vielä lähtökiihdytysvaiheessa.

Näin voi päätellä analysoitaessa seurakuntien ja kirkollisten vaikuttajien seuratuimpia Facebook-, Twitter- ja Instagram-tilejä. Somempiseurakunta selvitti, miten suosituimmat tilit jakaantuvat hiippakunnittain. Tarkastelussa olivat niin tykätyimmät seurakunnat Facebookissa (n=21) kuin seurakuntayhtymätkin (n=10), seuratuimmat kirkollisten henkilöiden (n=12) ja seurakuntien/hiippakuntien (n=7) Twitter-tilit sekä seurakuntien Instagram-tilit (n=2). Tilastoinnissa on käytetty alla linkin takana olevia Somempiseurakunta-sivuston listauksia. Kokonaiskirkollisia toimijoita, kuten järjestöjä ja kirkollisia medioita, ei ole tilastoitu ja Twitterin henkilötileistä mukaan on laskettu 16 seuratuimman joukosta 12 (kaikkien hiippakunta ei ole tiedossa).

Yhteensä tilastoinnissa on mukana 51 suosituinta sometiliä. Ne jakaantuvat hiippakunnittain seuraavasti:

  1. Helsinki 18
  2. Espoo 8
  3. Turku 7
  4. Tampere 6
  5. Kuopio 5
  6. Lapua 3
  7. Porvoo 2
  8. Oulu 2
  9. Mikkeli 0

Seuraavasssa yhteenveto Somempiseurakunta.com-sivuston listauksista, joita on käytetty hiippakuntatilastoinnin pohjana:

Tykkäyksen ja seuraamiset eivät välttämättä ole koko totuus, vaan usein laatu voi päihittää määrän. Tämä on hyvä muistaa esimerkiksi Mikkelin hiippakunnassa, joiden sivustoja ei tässä tilastoinnissa yltänyt 51 suosituimman joukkoon.

Olemme listanneet vertailukohdaksi myös muiden kuin luterilaisten kirkkokuntien, yhteisöjen, medioiden ja järjestöjen valtakunnallisia sivuja. Esimerkiksi Helsingin Saalem -seurakunnalla on enemmän tykkääjiä kuin luterilaisten tykkäyskärjellä Espoon tuomiokirkkoseurakunnalla. Luterilaisista seurakuntayhtymistä vain Espoon seurakunnat pärjää Helsingin Saalemia paremmin. Tästä listaukseen.

Jouluradio on edelleen kirkollisten Facebook-sivustojen ylivoimainen ykkönen, suurin nousija tykkääjämäärältään on vuosi sitten aloittanut pääkaupunkiseudun seurakuntien verkkomedia Valomerkki. Tästä kirkollisten medioiden ja järjestöjen listaan.

Espoon Tuomiokirkkoseurakunta on luterilaisten seurakunnallisten Facebook-tilien tykkäyskuningas. Kakkonen on Nokian seurakunta. Eniten uusia tykkääjiä kerännyt seurakunta on listalle suoraan sijalle viisi nuoseva Ylivieska. Tästä luterilaisten seurakuntien listaukseen.

Luterilaisten seurakuntayhtymien hallinnoimien Facebook-sivujen tykkääjämäärissä ei ole suuria yllätyksiä. Lahden yhtymän kasvupyrähdys  on huomionarvoinen. Tästä tarkempiin tuloksiin

Kirkon Twitter-tili on ylittänyt viidentuhannen seuraajan rajan. Tällä hetkellä yhteensä yhdeksän kirkollista henkilöä on saavuttanut Twitterissä kahden tuhannen seuraajan rajan. Tästä listaukseen.

Kirkollisen Instagram-tilaston kärkikaksikko on kasvanut hyvässä tahdissa. Helsinkiläinen Pakilan seurakunta on rynnistänyt seuraajaluvuissaan. Pääkapunkiseudun seurakuntien Valomerkki.fi -on myös vahvassa myötätulessa.Täältä löydät koko listan.

Somempiseurakunta.com on myös ottanut kyselyn avulla selvää, kuka on Suomen luterilaisen kirkon piirissä keskeisin somevaikuttaja. Kyselyssä eniten mainintoja sai Tampereen seurakuntien kehittämistyön asiantuntija Jussi Laine. Täältä löydät kaikkien mainittujen nimet ja osan perusteluista. 

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Helluntailaiset vahvoja Facebookissa


Suomessa vaikuttaa lukuisia kristillistä yhdyskuntia ja yhteisöjä. Monet näistä ovat saavuttaneet Facebookissa hyviä seuraajamääriä. Luvut kestävät hyvin vertailun luterilaisten toimijoiden kanssa. Somempiseurakunta.com kartoitti tilannetta. Esimerkiksi Helsingin Saalem -seurakunnalla on enemmän tykkääjiä kuin luterilaisten tykkäyskärjellä Espoon tuomiokirkkoseurakunnalla. Luterilaisista seurakuntayhtymistä vain  Tampere pärjää Helsingin Saalemia paremmin.

Kirkkokunnista Pelastusarmeijalla on puolestaan enemmän tykkääjiä kuin Suomen luterilaisella kirkolla ja helluntailaisten lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestöllä Fida Internationalilla huomattavasti enemmän kuin Kirkon Ulkomaanavulla. Helluntailainen Avainmedia Lähetysjärjestö on kaikkien suomalaisten lähetysjärjestöjen ykkönen miltei 10 000 tykkääjällä.

Tätä listaa tehdään yhdessä blogin lukijoiden kanssa. Kyseessä on ensimmäinen tämän kategorian listaus, joten jos havaitset virheen tai puutteen, kerro ihmeessä, täydennämme palautteen perusteella. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

Listaus 14.4. 2016

  1. Saalem, helluntaiseurakunta (Helsinki) 2407
  2. Seinäjoen Helluntaiseurakunta 1998
  3. Helsingin ortodoksinen seurakunta 1901
  4. Suhe (Suur-Helsingin srk) 1876
  5. Houm Church (Seinäjoki) 1756
  6. Jyväskylän Helluntaiseurakunta 782
  7. Kuopion ortodoksinen seurakunta 622
  8. Kallion Wapis 605
  9. Station srk (Jokela) 600
  10. Vaasan ortodoksinen seurakunta 577
  11. Tampereen helluntaiseurakunta 567
  12. Lahden Helluntaiseurakunta 559
  13. Ilomantsin ortodoksinen seurakunta 554
  14. Nurmeksen ortodoksinen seurakunta 533
  15. Katolinen Pyhän Marian srk  (Helsinki) 500

Muiden kirkkokuntien, yhteisöjen, medioiden ja järjestöjen valtakunnallisia sivuja

  1. Operaatio Joulun lapsi 12 297
  2. Avainmedia Lähetysjärjestö 9306
  3. Pelastusarmeija 6656
  4. Fida International 6634
  5. IRR-TV 5053
  6. Mahdollisuus muutokseen 4240
  7. Ortodoksit Suomessa 3421
  8. Ortodoksi.net  3362
  9. Ristin Voitto – RV 1403
  10. Patmos Lähetyssäätiö 1316

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Hän on kirkon somepersoona numero YKSI

Somempiseurakunta.com otti selvää, kuka on Suomen luterilaisen kirkon piirissä keskeisin somevaikuttaja.

Kuka mielestäsi on kirkon somein henkilö? Näin kysyttiin 33 henkilöltä eri puolilta Suomea. 26 kertoi kantansa. Vastaajiksi valittiin kirkon näkyvimmiksi tiedettyjä somettajia. Kukin vastaaja sai antaa yhden nimiehdotuksen perusteluineen. Someimmaksi persoonaksi ehdotettiin peräti 16 eri henkilöä.

Eniten mainintoja, neljä, sai ja täten kirkon someimmaksi henkilöksi julistetaan Tampereen seurakuntien kehittämistyön asiantuntija Jussi Laine.

Laine tunnetaan monipuolisena someosaajana. Työssään hän käyttää sosiaalista mediaa luontevasti kirkkoa uudistavissa pilottiprojekteissa. Hän karttaa turhaa pönötystä ja suosii lämmintä maaläheistä humoristista otetta.

Laineen takana kolme mainintaa saivat sekä Helsingin Oulunkylän seurakunnan seurakuntapastori Marjaana Toiviainen että kirkon tiedotuskeskuksen suunnittelija Samuli Suonpää.

Kaksi mainintaa herui piispainkokouksen pääsihteerille Jyri Komulaiselle, Vantaan seurakuntien kärkihankekoordinaattorille Katri Korolaiselle ja Nuorten aikuisten papille Satu Huttuselle Vantaan Tikkurilan seurakunnasta.

Vastaajat perustelivat Jussi Laineen valintaa someimmaksi persoonaksi muun muassa sanomalla, että hän on tehnyt Kirkko Suomessa -tiimissä kirkon ykkösmeemit. Hänen kerrotaan uudistavan Tampereella kirkon työtä somea oivasti hyödyntäen.

”Koska hän tekee taustalta isoja juttuja Tampereella ja myös Kirkko Suomessa. Eli ymmärtää niin paikallista kuin kokonaiskirkollista sometusta, toimii fiksusti ja vastuullisesti, osaa ottaa huomioon visuaalisuuden ja ajankohtaisuuden. Osaa olla henkilökohtainen, mutta suojella myös yksityisyyttä”, eräs vastaaja perusteli.

”Hän kantaa harteillaan käytännössä koko Tampereen seurakuntien some-vastuun ja on vastuussa näyttävimmistä some-päivityksistä”, toinen Lainetta äänestynyt totesi.

Kolme ääntää saaneen Marjaana Toiviaisesta mainittiin muun muassa, että hänellä on käsitys missiosta, tavoittavasta työstä ja modernista kokonaisvaltaisesta lähetystyöstä kohdallaan.

”Usein kirkolliset somevaikuttajat ovat hitaita eivätkä niin uskalla ottaa asioihin kantaa. Suonpää on henkilönä rohkea ja puhuu aktiivisesti hyvän puolesta somessa. Hän on myös mukana kirkon ’virallisessa’ viestinnässä.”, niin ikään kolme ääntä saanutta Samuli Suonpäätä kehuttiin.

Yhden maininnan kirkon somevaikuttajaksi sai kymmenen henkilöä: Lari Lohikoski, Kaarlo Kalliala, Visa Viljamaa, Heikki Nenonen, Marianne Heikkilä, Minna Jaakkola, Risto Leppänen, Mika K T Pajunen, Ville Ranta sekä Teemu Laajasalo.

Valomerkki, Radio Dei ja KUA vahvistuvat Facebookissa

img_7017

Jouluradio on edelleen kirkollisten Facebook-sivustojen ylivoimainen ykkönen, suurin nousija tykkääjämäärältään on puolestaan vuosi sitten aloittanut pääkaupunkiseudun seurakuntien verkkomedia Valomerkki. Se on kerännyt 708 uutta tykkäystä viimeisen noin kolmen kuukauden tarkastelujaksolla. Kyseesähän on pääkaupunkiseudun seurakuntien vuoden vanha verkkomedia. Valomerkin tahdista ei jää Radio Dein lisätykkäysten määrä, 659.

Huomionarvoistan on, että järjestöjen kategoriassa Kirkon Ulkomaanapu on kerännyt 533 uutta tykkäystä ja Pipiliaseura on punnertanut myös muutaman sijan ylöspäin. Luterilaisista herätysliikkeistä virkein verkossa on Kansanlähetys.

Suluisssa on edellisen joulukuussa 2015 tehdyn kartoituksen tulos ja tämän jälkeen syyskuun 2015 tulokset, mikäli sivusto syyskuussa listalle ylsi. 

Jos havaitset virheen tai puutteen listauksessa, kerro ihmeessä, täydennämme palautteen perusteella. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

Kirkolliset mediat Top 5 (8.4 2016)

  1. Jouluradio 100 544 (100 847, 84 884)
  2. Radio Dei 12 003 (11 344, 10 982)
  3. Taivas TV7 5596 (5110)
  4. Seurakuntalainen 4108 (3794, 3712)
  5. Valomerkki.fi 3764  (3056)
  6. Kotimaa24 3370 (3073 (2523)
  7. Nuotta.com 3099 (3088, 3052)
  8. Radio Patmos 2892 (2721)

Järjestöt

  1. Kirkon Ulkomaanapu 13 333 (12803, 11 986)
  2. Suomen Lähetysseura 9745 (9497, 9160)
  3. Kansanlähetys 3782 (3571, 3325)
  4. Lontoon merimieskirkko 2972 (2722)
  5. Medialähetys Sansa 2953 (2714, 2424)
  6. Merimieskirkko 2495 (2423, 2139)
  7. Lähetys-Yhdistys Kylväjä 2216 (2110, 1746)
  8. Suomen Raamattuopisto 2053 (1856, 1660)
  9. Changemaker Finland 1705 (1433)
  10. Suomen Pipliaseura 1402 (1189, 1140)
  11. Herättäjä-Yhdistys ry  1361 (1298,1194)
  12. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) 1228 (1193, 1147)

Edelliseen medioiden ja järjestöjen listaukseen pääset tästä.

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Mikäli Sinulla on listaukseen huomautuksia tai korjattavaa, täydennämme tekstiä tarvittaessa palautteen perusteella. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

Ylivieskalle sataa tykkääjiä Facebookissa

Espoon Tuomiokirkkoseurakunta on yhä luterilaisten seurakunnallisten Facebook-tilien tykkäyskuningas. Kakkonen on Nokian seurakunta.

Eniten uusia tykkääjiä kerännyt seurakunta on listalle suoraan sijalle viisi nuoseva Ylivieska. Nousua selittää onnistunut kriisiviestintä pääsiäisenä, jolloin monille rakas Ylivieskan puukirkko paloi. Ihmiset ovat varmasti halunneet myös osoittaa omaehtoisesti tukeaan seurakuntalaisille.

Helsinkiläinen Paavali, jolle tykkäyksiä tuli lisää 417, kohentaa myös asemiaan. Kirin taustalla lienee ainakin uuteen kirkkoherraan, televisiosta tuttuun, Kari Kanalaan kohdistuva mielenkiinto. Kolmas vetovoimainen toimija oli Espoon tuomiokirkkoseurakunta 275 uudella tykkääjällä.

Listauksessa sulkuihin on merkitty ensin joulukuun (27.12) ja toiseksi syyskuun (2.9) 2015 luvut. Listalle pääsyn alaraja oli 700 tykkäystä. Jos havaitset virheen tai puutteen listauksessa, kerro ihmeessä, täydennämme palautteen perusteella. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

 

Facebookin tykätyimmät luterilaiset seurakunnat 

(Listaus 7.4. 2016)

 

  1. Espoon Tuomiokirkkoseurakunta 2075 (1800, 1519)
  2. Nokian seurakunta 1725 (1643, 1596)
  3. Lauttasaaren seurakunta 1691 (1633, 1232)
  4. Kallion seurakunta  1497 (1345, 1195)
  5. Ylivieskan seurakunta 1241
  6. Konneveden seurakunta 1220 (1193, 1181) (Seurakunta vaihtoi henkilöprofiililla tehdyn profiilin tykkäyspohjaiseksi sivuksi 14.4.)
  7. Helsingin tuomiokirkkoseurakunta 1163 (967)
  8. Malmin seurakunta 1097 (1004, 749)
  9. Paavalin seurakunta 1088 (671)
  10. Toivakan seurakunta 936 (753)
  11. Mariehamns församling 912 (822, 649)
  12. Hollolan seurakunta  863 (830, 792)
  13. Seinäjoen seurakunta 833 (776, 620)
  14. Aurinkorannikon suomalainen seurakunta 818 (718)
  15. Borgå svenska domkyrkoförsamling 802 (731, 635)
  16. Porvoon suomalainen seurakunta 771 (735, 619)
  17. Hyvinkään seurakunta 743 (711)
  18. Rekolan seurakunta 719 (678)
  19. Järvenpään seurakunta 718 (676, 622)
  20. Ylöjärven seurakunta 716 (658)
  21. Muuramen seurakunta 701 (695, 647)

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Tästä löydät huhtikuun Instagram– ja Twitter -listaukset ja edelliseen vastaavaan seurakuntien Facebook-listaukseen joulukuulta 2015

Lahdessa kasvupyrähdys – UTR omaa luokkaansa

img_6990Luterilaisten seurakuntayhtymien hallinnoimien Facebook-sivujen tykkääjämäärissä ei ole suuria yllätyksiä. Kymmenen kärki pysyy muuttumattomana verrattuna edelliseen mittaukseen.

Helsingin seurakuntayhtymän ylläpitämä Usko Toivo Rakkaus on kategorian jättiläinen myös kasvun suhteen. Se sai tällä tarkasteluvälillä 514 uutta tykkäystä. Lahden yhtymän kasvupyrähdys (215) on myös huomionarvoinen.

Suluissa vertailuluku noin neljän (27.12.) ja seitsemän kuukauden (2.9.) takaisiin listoihin.

 

Luterilaisten seurakuntayhtymien sivut Facebookissa Top 10

  1. Usko Toivo Rakkaus 36 569 (36 082, 34 573)
  2. Tampereen seurakunnat  3400 (3288, 2757)
  3. Espoon Seurakunnat 1620 (1508, 1348)
  4. Oulun seurakunnat 1215 (1130, 954)
  5. Lahden seurakuntayhtymä 1136 (921)
  6. Kirkko Helsingissä 1096 (918, 705)
  7. Kirkko Porissa 940 (905, 851)
  8. Ylä-Savon seurakunnat 864 (852, 716)
  9. Kirkko Turussa ja Kaarinassa 760 (729, 635)
  10. Luterilainen kirkko Joensuussa 484 (444)

 

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Tästä linkki edelliseen vastaavaan listaukseen

Tästä löydät huhtikuun Instagram– ja Twitter -listaukset.

Kirkko 5000:n, 3 henkilöä 2000:n kerhoon

Päivitimme tunnettujen luterilaisen kirkon tviittaajien sekä instituutioden listat seuraajamäärien mukaan. Kirkon Twitter-tili on ylittänyt viiden tuhannen seuraajan rajan. Tällä hetkellä yhteensä yhdeksän kirkollista henkilöä on saavuttanut Twitterissä kahden tuhannen seuraajan rajan, uusimpina Hilkka Olkinuora, Timo Waris ja Tapio Luoma. Somempi seurakunta onnittelee.
Seurakuntien tilien raju nousija on Pakilan seurakunta, joka on kerännyt runsaasi seurattavia mutta myös seuraajia. Pakilalla on eniten seuraajia Suomen luterilaisista seurakunnista Twitterissä.
Korjaamme listaa mielellämme, voit kommentoida alle tai lähettää sähköpostia: jan.erik.ahonen@gmail.com. Suluissa vertailuluku noin neljän ja seitsemän kuukauden takaisiin (5.9) listoihin. Edellisen listan löydät tästä
Istagram-tilien tuoreimman katsauksen löydät täältä.
Kirkon seuratuimmat henkilöt Top 15 (2.4.2016)
  1. Mari-Anna Stålnacke, teologian tohtori (@flowingfaith) 16 605 (15 635, 14 994)
  2. Kari Mäkinen, arkkipiispa (@arkkipiispaevl) 5256 (4709, 4143)
  3. Ville Mäkipelto, tohtorikoulutettava (@viljamitz) 3448 (3185, 3026)
  4. Teemu Laajasalo, Kallion kirkkoherra ja mediahahmo (@teemulaajasalo) 2901 (2748, 2502)
  5. Johanna Korhonen, toimittajaja kirkolliskokousedustaja (@johannakorhonen) 2565 (2455)
  6. Jaakko Heinimäki, kirjailija-pastori (@jaheinim) 2445 (2311, 2164)
  7. Hilkka Olkinuora, toimittaja-pastori (@hilkkao) 2114 (1833, 1538)
  8. Timo Waris, kenttärovasti (@TimoWaris) 2068 (1865, 1682)
  9. Tapio Luoma, Espoon piispa (@tapio_luoma) 2013 (1791, 1648)
  10. Lari Lohikoski verkkoviestintäpäällikkö (@laril) 1953 (1577, 1455)
  11. Kari Kanala, kirkkoherra ja mediahahmo (@karikanala) 1924 (1664, 1306)
  12. Mikko Koivumaa, viestintäpäällikkö KUA (@DevelopingMikko) 1840 (1771)
  13. Samuli Suonpää, toimittaja (@Suonpaa) 1709 (1419, 1118)
  14. Markus Kuisma, Isoset Ry:n aktiivi (@MarkusKuisma) 1631 (1614, 1693)
  15. Visa Viljamaa, pastori Oulunkylän srk (@VViljam) 1599 (1508, 1431)
  16. Jari Jolkkonen, Kuopion piispa (@PiispaJari) 1559 (1371, 1278)

 

Kirkon seuratuimmat, muut (2.4.2016)

  1. Suomen ev.lut.kirkko (@Kirkko_evl) 5355 (4199, 3775)
  2. Kirkon Ulkomaanapu (@Ulkomaanapu) 2891 (2413, 1878)
  3. Kotimaa24 (@Kotimaa24) 2219 (2079, 1946)
  4. Valomerkki.fi (@ValomerkkiFI) 2064 (1119, 674)
  5. Pakilan seurakunta (@pakilansrk) 1681 (640)
  6. Suomen Lähetysseura (@lahetysseura) 1589 (1434, 1254)
  7. Suurella Sydämellä (@Vapaaehtoistyo) 1458 (1312, 1206)
  8. Kirkon kasvatus ja perheasiat (@kirkonkasvatus) 1301 (1126)
  9. UskoToivoRakkaus (@u_t_r) 1258 (1155, 1109)
  10. Usko hyvän tekemiseen (@uskohyvaan) 1144 (994, 898)
  11. Seurakuntalainen.fi (@srklainen) 1041 (936, 885)
  12. Kirkko Espoossa (@Espoonsrk) 990 (893, 819)
  13. Maata näkyvissä -festivaali (@maatanakyvissa) 965 (947, 877)
  14. Jouluradio (@Jouluradio) 965 (940, 616)
  15. Helsingin hiippakunta (@Hginpiispantoim) 950 (808, 670)
  16. Tampereen seurakunnat (@TampereEvlSrkt) 915 (852, 788)
  17. Ev. lut. kyrkan Finland (@kyrkans_komm) 827 (777, 735)
  18. Espoon hiippakunta (@Espoonhpk) 805 (699, 622)
  19. Lontoon merimieskirkko (@Lontoonkirkko) 777 (736, 675)
  20. Kirkkovene -huumorisivusto (@Kirkkovene) 702 (612, 550)
  21. Turun seurakunnat (@turunsrk) 690 (639, 586)
  22. Kuopion seurakunnat (@Kuopionsrkt) 646 (572, 515)

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Valomerkki Insta-listan nousija

FullSizeRender-23

Päivitämme kirkolliset Instagram-tilastot. Kyseessä on kolmas kerta, kun tilejä verrataan seuraajamäärien perusteella. Kärkikaksikko on kasvanut hyvässä tahdissa. Helsinkiläinen Pakilan seurakunta on suorastaan rynnistänyt seuraajaluvuissaan. Se on tuplannut lukunsa seuraamalla muita rohkeasti, sillä on 6 476 henkilöä seurannassa. Pääkapunkiseudun seurakuntien Valomerkki.fi -on myös vahvassa myötätuleessa. Lontoon Merimieskirkko palaa listalle ja Helsingin seurakuntien UskoToivoRakkaus puolestaan lipsahtaa niukasti ulkopuolelle.

Seuraajamäärä on vain yksi mittareista, mutta kelpo alku selvitettäessä kuinka keskeinen asema ”kirkonmäellä” on sosiaalisessa mediassa. Edellisten listausten tavoin tämäkin perustuu alustavaan kartoitukseen, mutta saattaa hyvinkin kaivata täydennystä. Listaus koskee organisaatioita, ei henkilökohtaisia tilejä, mutta vinkit edustavista kirkollisista henkilötileistäkin ovat tervetulleita.

Listaus on laadittu siten, että samalla voi verrata nykytilaa joulukuussa vuonna 2015 esittelemiimme lukuihin Instagramin kirkollisesta Top 10:stä sekä syyskuun 2015 ensimmäiseen listaukseemme. Ensimmäinen luku suluissa on joulukuulta, toinen syyskuulta.

Tilin nimi ei aina kerro suoraan ylläpitäjätahoa. Valomerkki on pk-seudun seurakuntien verkkomedia. Minihartaus on puolestaan ilmeisesti yksityisen henkilön ylläpitämä. Täydennyksiä voi lähettää kommentoimalla alle tai osoitteella: jan.erik.ahonen@gmail.com.

 

Tekstiä muutettu 4.4. klo 10. Kärkikaksikkoa korjattu tekstissä.

 

Kirkolliset organisaatiot Instagramissa (luvut 2.4.)

  1. Jouluradio  4444 (3908, 1119)
  2. Kirkko Suomessa 3849 (3112, 2085)
  3. Maata näkyvissä -festarit 2231 (2160,1251)
  4. Pakilan seurakunta 1666 (824,-)
  5. Suuressa mukana 1454 (lisäys 21.4.)
  6. Valomerkki.fi 1185 (624, 420)
  7. Uskovaiset nuoret  1107 (943, 615)
  8. Minihartaus 1077 (815, 561)
  9. Kirkon Ulkomaanapu  909 (657, 470)
  10. PorinTeljänseurakunta 841 (587, 473)
  11. Lontoon Merimieskirkko 782 (-, 411)
  12. Ev. luth. kyrkan i Finland 780 (679, 612)

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Tästä joulukuun 2015  listaukseen

Tästä syyskuun 2015 listaukseen

Jouluradio ylivoimainen ykkönen

img_5899-1

Jouluradio on kirkollisten Facebook-sivustojen ylivoimainen ykkönen. Viimeisin lähetyskausi on tuottanut 16 000 uutta tykkäystä, samalla ylittyi 100 000 tykkäystä. Sijoista viidestä seitsemään käydään tasaista kamppailua. Listalle tuoreita tulokkaita ovat muun muassa pääkaupunkiseudun seurakuntien verkkomedia Valomerkki sekä Patmos lähetyssäätiön radiokanava.

Järjestöjen saralla näkyy lähetysjärjestöjen someaktiivisuuden kasvu. Suluisssa on edellisen syyskuussa 2015 tehdyn kartoituksen tulos ja viimeisenä muutosluvut. Listatulokkailta vertailuluvut puuttuvat.

 

Kirkolliset mediat Top 5 (28.12 2015)

  1. Jouluradio 100 847 (84 884) + 15963
  2. Radio Dei 11 344 (10 982) +362
  3. Taivas TV7 5110
  4. Seurakuntalainen 3794 (3712) +82
  5. Nuotta.com 3088 (3052) +36
  6. Kotimaa24 3073 (2523) +550
  7. Valomerkki.fi 3056
  8. Radio Patmos 2721

Järjestöt

  1. Kirkon Ulkomaanapu 12803 (11 986) +817
  2. Suomen Lähetysseura 9497 (9160) +337
  3. Kansanlähetys 3571 (3325) +246
  4. Lontoon merimieskirkko 2722
  5. Medialähetys Sansa 2714 (2424) +290
  6. Merimieskirkko 2423 (2139) +284
  7. Lähetys-Yhdistys Kylväjä 2110 (1746) +364
  8. Suomen Raamattuopisto 1856 (1660) +196
  9. Changemaker Finland 1433
  10. Herättäjä-Yhdistys ry 1298 (1194) +104
  11. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) 1193 (1147) +46
  12. Suomen Pipliaseura 1189 (1140) +49

(Changemaker-sivun tykkääjämäärä 5.1.)

Kuva: Jouluradio promo/ Niko Jekkonen

Tampereen ja Helsingin yhtymät lihovat Febussa

IMG_4358

Helsingin ja Tampereen seurakuntayhtymät ovat onnistuneet repimään Facebookissa etumatkaa muihin seurakuntayhtymiin. Helsinki (Usko Toivo Rakkaus) on saanut syyskuun alun listaukseen verrattuna yli 1500 uutta tykkääjää ja Tampereen seurakunnat puolentuhatta tykkääjää lisää. Top-10-listalle löytyivät uusina tulokkaina Lahden ja Joensuun yhtymien Facebook-sivut.

Listauksessa sulkuihin on merkitty syyskuun luvut. Viimeiset luvut puolestaan kertovat, kuinka monta uutta tykkääjää on tulllut syyskuun alkuun verrattuna lisää.

Alla oleva listaus on tehty 27.12.2015. Jos havaitset virheen tai puutteen, kerro ihmeessä, täydennämme listauksia sen mukaan. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

 

  1. Usko Toivo Rakkaus 36 082 (34 573) (Helsinki) +1509
  2. Tampereen seurakunnat  3288 (2757) +531
  3. Espoon Seurakunnat 1508 (1348) +160
  4. Oulun seurakunnat 1130 (954) +176
  5. Lahden seurakuntayhtymä 921
  6. Kirkko Helsingissä 918 (705) +213
  7. Kirkko Porissa 905 (851) +54
  8. Ylä-Savon seurakunnat 852 (716) +136
  9. Kirkko Turussa ja Kaarinassa 729 (635) +94
  10. Luterilainen kirkko Joensuussa 444

Seurakunnilla uusi Facebook-kärki

img_2760

Espoon Tuomiokirkkoseurakunta on luterilaisten seurakunnallisten Facebook-tilien uusi tykkäyskuningas. Se on ohittanut tykkääjien määrässä Nokian seurakunnan, joka pitää nyt toista sijaa Helsingin Lauttasaaren seurakunnan hengittäessä niskaan.

Edellinen listaus tehtiin syyskuun alkupuolella. Tämä listaus on tehty 27.12.2015. Eniten uusia tykkääjiä kerännyt seurakunta on Helsingin Lauttasaari, jolle tykkäyksiä tuli lisää huimat 401. Toinen huippunousija oli Espoon tuomiokirkkoseurakunta 281 uudella tykkääjällä. Myös Helsingin Malmi sai hienosti 255 uutta tykkääjää.

Listalle on ponnistanut myös muutama uusi 600 tykkääjän rajan ylittävä seurakunta. Listauksessa sulkuihin on merkitty syyskuun luvut. Viimeiset luvut puolestaan kertovat, kuinka monta uutta tykkääjää on tulllut syyskuun alkuun verrattuna lisää.

Jos havaitset virheen tai puutteen listauksessa, kerro ihmeessä, täydennämme listauksia sen mukaan. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

Tällä viikolla päivitämme myös seurakuntayhtymien ja kirkollisten järjestöjen, medioiden ja muiden toimijoiden Top-listat, joten pysykää ”kanavalla”.

Lue loppuun

Kirkolliset Twitter -persoonat ja organisaatiot Top-listat 

 IMG_2711
Päivitimme tunnettujen luterilaisen kirkon tviittaajien sekä instituutioden listat seuraajamäärien mukaan. Korjaamme listaa mielellämme, voit kommentoida alle tai lähettää sähköpostia: jan.erik.ahonen@gmail.com. Suluissa vertailuluku noin kolmen kuukauden takaiseen (5.9) listaan. Edellisen listan löydät tästä.
Edit: Korjattu Usko hyvän tekemiseen listalle takaisin ja Kirkon kasvatuksen, Pakilan seurakunnan ja Johanna Korhosen tilit lisätty.
Kirkon seuratuimmat henkilöt Top 15 (15.12)
  1. Mari-Anna Stålnacke, teologian tohtori (@flowingfaith) 15 635 (14 994)
  2. Kari Mäkinen, arkkipiispa (@arkkipiispaevl) 4709 (4143)
  3. Ville Mäkipelto, tohtorikoulutettava (@viljamitz) 3185 (3026)
  4. Teemu Laajasalo, Kallion kirkkoherra ja mediahahmo (@teemulaajasalo) 2748 (2502)
  5. Johanna Korhonen, toimittajaja kirkolliskokousedustaja (@johannakorhonen) 2455
  6. Jaakko Heinimäki, kirjailija-pastori (@jaheinim) 2311 (2164)
  7. Timo Waris, kenttärovasti (@TimoWaris) 1865 (1682)
  8. Hilkka Olkinuora, toimittaja-pastori (@hilkkao) 1833 (1538)
  9. Tapio Luoma, Espoon piispa (@tapio_luoma) 1791 (1648)
  10. Mikko Koivumaa, viestintäpäällikkö KUA (@DevelopingMikko) 1771
  11. Kari Kanala, kasvatuksen pastori ja mediahahmo (@karikanala) 1664 (1306)
  12. Markus Kuisma, Isoset Ry:n aktiivi (@MarkusKuisma) 1614 (1693)
  13. Lari Lohikoski verkkoviestintäpäällikkö (@laril) 1577 (1455)
  14. Visa Viljamaa, pastori Oulunkylän srk (@VViljam) 1508 (1431)
  15. Samuli Suonpää, Kyyhkysen päätoimittaja (@Suonpaa) 1419 (1118)
  16. Jari Jolkkonen, Kuopion piispa (@PiispaJari) 1371 (1278)

 

Kirkon seuratuimmat, muut

  1. Suomen ev.lut.kirkko (@Kirkko_evl) 4199 (3775)
  2. Kirkon Ulkomaanapu (@Ulkomaanapu) 2413 (1878)
  3. Kotimaa24 (@Kotimaa24) 2079 (1946)
  4. Suomen Lähetysseura (@lahetysseura) 1434 (1254)
  5. Suurella Sydämellä (@Vapaaehtoistyo) 1312 (1206)
  6. UskoToivoRakkaus (@u_t_r) 1155 (1109)
  7. Kirkon kasvatus ja perheasiat 1126 (@kirkonkasvatus)
  8. Valomerkki.fi (@ValomerkkiFI) 1119 (674)
  9. Usko hyvän tekemiseen (@uskohyvaan) 994 (898)
  10. Maata näkyvissä -festivaali (@maatanakyvissa) 947 (877)
  11. Jouluradio (@Jouluradio) 940 (616)
  12. Seurakuntalainen.fi (@srklainen) 936 (885)
  13. Kirkko Espoossa (@Espoonsrk) 893 (819)
  14. Tampereen seurakunnat (@TampereenEvlSrkt) 852 (788)
  15. Helsingin hiippakunta (@Hginpiispantoim) 808 (670)
  16. Ev. lut. kyrkan Finland (@kyrkans_komm) 777 (735)
  17. Lontoon merimieskirkko (@Lontoonkirkko) 736 (675)
  18. Espoon hiippakunta (@Espoonhpk) 699 (622)
  19. Pakilan seurakunta (@pakilansrk) 640
  20. Turun seurakunnat (@turunsrk) 639 (586)
  21. Kirkkovene -huumorisivusto (@Kirkkovene) 612 (550)
  22. Kuopion seurakunnat (@Kuopionsrkt) 572 (515)

Edelliseen listaan nähden Suomen ev.lut.kirkkko eli @Kirkko_evl (ennen @Kirkon_tiedotus) on muokannut osoitettaan ja vastaavasti @Vaalit2014 -tili on nykyään @uskohyvaan. Mikko Koivumaa nousi nyt listalle tultuaan töihin Kirkon ulkomaan apuun, joten häneltä ei ole vertailulukua syyskuulta. Syyskuun lukua ei ole myöskään kirkon kasvatuksen tilille.

Kirkollisten Instagram-tilien kärkikolmikko porskuttaa reippaasti

Seuraajamäärä on vain yksi somemittareista, mutta kelpo alku selvitettäessä kuinka keskeinen asema ”kirkonmäellä” on sosiaalisessa mediassa. Tämä katsaus perustuu nopeaan kartoitukseen, ja saattaa hyvinkin kaivata täydennystä. Alla oleva tuore Instagram-listaus koskee organisaatioita, ei henkilökohtaisia tilejä.

Listaus on laadittu sitten, että samalla voi verrata nykytilaa kolmen kuukautta sitten esittelemiimme lukuihin Instagramin kirkollisesta Top 10:stä.

Jouluradion kasvu on ollut omaa luokkaansa, mutta myös Kirkko Suomessa ja Maata näkyvissä -festivaali ovat kyenneet reippaaseen nousuun.

Tilin nimi ei aina kerro suoraan ylläpitäjätahoa. Valomerkki on pk-seudun seurakuntien verkkomedia. UskoToivoRakkautta ylläpitää Helsingin seurakuntayhtymä.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei kirkko ole läheskään jäsenmääränsä kokoinen toimija Instagramissa.

Suluissa vastaava syyskuun 9. päivän luku. Pakilan seurakunnan on tulokas listalle,  siksi vertailulukua ei ole. Tästä pääset edelliseen listaukseen

Luvut listattu 9.12.2015

 

Kirkolliset organisaatiot Instagramissa

  1. Jouluradio 3908 (1119)
  2. Kirkko Suomessa 3112 (2085)
  3. Maata näkyvissä -festarit 2160 (1251)
  4. Uskovaiset nuoret 943 (615)
  5. Pakilan seurakunta 824
  6. Minihartaus 815 (561)
  7. Ev. luth. kyrkan i Finland 679 (612)
  8. Kirkon Ulkomaanapu 657 (470)
  9. Valomerkki.fi 624 (420)
  10. PorinTeljänseurakunta 597 (473)
  11. UskoToivoRakkaus 571 (525)

Parisuhteen joulukalenteri kirkon somehitti

IMG_5917

Espoon seurakuntien paperinen joulukalenteri näyttää tältä.

Seurakunnissa ja kirkollisten toimijoiden ja järjestöjen piirissä on herätty toteuttamaan sosiaalisen median joulukalentereita. Kyseessä on tuttu ja joulun odotukseen sopiva formaatti, joka istuu hienosti myös nettiin.

Facebookissa toimiva Parisuhteen joulukalenteri  lienee kalentereista suosituin. Sen sivulla jaetaan päivittäin yksi toiminnallinen virike suhteen parantamiseen. Esimerkiksi joulukuun 3. päivän vinkki oli: ”Tee tänään jotain sellaista, jolla ilmaiset kumppanillesi rakastavasi häntä. Jos haluat, niin tee se tavalla, jota hän ei osaa odottaa!” Sivu on kerännyt peräti 21 000 tykkäystä. Sen toteuttavat ja tuottavat Hyvinkään-Riihimäen alueen perheasiain neuvottelukeskuksen työntekijät.

Lastenkirkko.fi:n perinteisesti toteuttama kalenteri sisältää tällä kertaa esimerkiksi Youtube-videoita, digitaalisista oppimateriaaleista teettettyjä osioita ja pelejä. Lahden seurakuntayhtymän  Instagram-kalenteri esittelee 24 eri puolilla kaupunkia sijaitsevaa jouluseimeä. Tili on nimeltään @lahdenjouluseimet.

Suomen Lähetysseuran Kauneimpien Joululaulujen adventtikalenteri on puolestaan blogipohjainen.  Jokaisena adventtina uusi bloggaaja pääsee jakamaan ajatuksia joulusta ja tämän vuoden keräyskohteesta: rauhasta. Joulukalenterin avasi valokuvaaja Meeri Koutaniemen pohdinnoillaan Kolumbia-matkastaan. Blogia jatkavat muun muassa televisiosta tuttu pastori Kari Kanala ja Raskasta Joulua –levyltä sekä Northern Kings –kokoonpanosta tuttu muusikko JP Leppäluoto.

Kansanlähetys puolestaan tekee työtään eri puolilla maailmaa tutuksi Suuressa mukana -videojoulukalenterilla. Julkaisun huomioarvoa on taitavasti nostettu päivittäisillä tuotearvonnoilla. Arvontaan osallistuminen ei edellytä oikeaa, vaan ainoastaan asiallista vastausta päivän kysymykseen.

Aktiivisesta sometuksesta tunnettu Keravan seurakunta tuottaa Snapchatiin Snapventtikalenterin. Lyhyet video julkaistaan myös seurakunnan Facebook-sivuilla. Espoon seurakuntien Esse-lehden tavallista laajemmassa jakelussa mukana saapunutta paperikalenteria täydentää verkkoversio. Jokaisesta luukusta avautuu pieni jouluaforismi.

Tässä oli vain muutama kirkollinen poiminta. Vinkkaa meille hyvä somen joulukalenteri!

 

Vinkit: Ketä seurata SnapChatissä

 Snapchat on someviestipalvelu. Käyttäjä voi ottaa kuvia ja videota, sekä lähettää niitä rajatulle vastaanottajajoukolle. Otettuja kuvia tai videoita kutsutaan ”snäpeiksi”, ja käyttäjä voi määrittää ajan, kuinka kauan nämä viestit näkyvät vastaanottajan laitteessa. Määritetyn ajan jälkeen snapit poistetaan vastaanottajan laitteelta ja Snapchatin palvelimilta. Käyttäjä voi halutessaan tallentaa ottamansa kuvat ja videot omassa laitteessa olevaan galleriaan. Palvelu on erityisen suosittu teini-ikäisten joukossa. (Lähde: Wikipedia)

Palvelun erityispiirre on My Story -ominaisuus. Kyseessä on paikka, johon snäpit voidaan ohjata omille snäppi-kavereille 24 tunnin ajaksi. Snäpin lähettäjä näkee itse sen katsojamäärät tuon 24 tunnin aikana.

Nyt etsimme Somempi seurakunta -kirjan kartoistusta varten mielenkiintoisia seurattavia kyseisessä palvelussa. Keitä kannattaa seurata ja miksi? Itseään saa ehdottaa häpeilemättä :).

Ainakin Jouluradio (@jouluradio), Oulunkylän seurakunnan pastori Visa Viljamaa (@visapos) ja Tikkurilan seurakunnan pastori Satu Huttunen (@satuej) ovat saaneet jo ehdotuksia.

Pastori Arto Vallivirta (@revarto)

Messukylän srk:n nuoret (@menuoret)

Nuorisotyönohjaaja Mikko Lehtovaara, Nokian srk  (@gimmikki)

Tutkija Ville Mäkipelto (@Viljamiz)

Pastori Jan Ahonen (@jan.ahonen)

Kumman kannen valitsisit?

FullSizeRender-6FullSizeRender-5

Somempi seurakunta – sosiaalisen median opas -kirjamme etenee kuin juna kohden ilmestymistään. Nyt on saatu kuvittajavelholtamme Tomi Kujansuulta kaksi kansivaihtoehtoa.

Kustantaja ehdottaa meille, että kansi jossa on peukku ja Twitteristä tuttu lintu, päätyy lopulta painotuotteeseen.

Mutta mitä mieltä olet Sinä, arvon lukija? Kumman vaihtoehdon, tällaisenaan tai muutettuna, näkisit mieluusti kirjan kannessa? Vai olisiko kokonaan jokin muu idea?

Kansiehdotuksia voi katsoa lähempää klikkaamalla kuvaa.

Terveisin, kirjan tekijät

Vinkkaa meille hyvä kirkollinen blogi

 Blogit ovat suosittu sosiaalisen median formaatti. Kun A-lehtien Trendi-lehden Lily-blogiportaalissa ollut Oisko Tulta -blogi lopetettiin alkuvuodesta, kirkolta näyttää puuttuvan kärkiblogi.

Suomen Kuvalehden sponsoroitu Rajalla -blogi on kerännyt kiitettävästi huomiota. Se on kirkon vaikuttamistoiminnan työkalu. Kirkon sisäpiiriä kiitettävästi kokoavat Kotimaa24– ja Blogitaivas -palvelut. Lisäksi Harjavalassa pappina vaikuttava Tuomo Lindgren vastaa useammastakin blogista. Hän koonnut muun muassa saarnojaan ja puheitaan kollegoille virikkeeksi.

Vihjaa meille hyvä kirkollinen tai uskonnollinen blogi tarkasteltaksemme. Määritelmä on lupa ymmärtää laajasti.

Katso myös Facebook-, Twitter– ja Instagram -listauksemme

Ovatko tässä seuratuimmat kirkolliset Instagram -tilit?

Seuraajamäärä on vain yksi mittareista, mutta kelpo alku selvitettäessä kuinka keskeinen asema ”kirkonmäellä” on sosiaalisessa mediassa. Edellisten listausten tavoin tämäkin perustuu alustavaan kartoitukseen, mutta saattaa hyvinkin kaivata täydennystä. Ainakin aluksi listaus koskee organisaatioita, ei henkilökohtaisia tilejä, mutta vinkit edustavista kirkollisista henkilötileistäkin ovat tervetulleita.

Tilin nimi ei aina kerro suoraan ylläpitäjätahoa. Valomerkki on pk-seudun seurakuntien verkkomedia ja Reilusti kristitty Tampereen seurakuntien tili.

Luvut 9.9. 2015

Kirkolliset organisaatiot Instagramissa

  1. Kirkko Suomessa 2085
  2. Maata näkyvissä -festarit 1251
  3. Jouluradio 1119
  4. Uskovaiset nuoret 615
  5. Ev. luth. kyrkan i Finland 612
  6. Minihartaus 561
  7. UskoToivoRakkaus 525
  8. Harjun nuoret 490
  9. Kirkon Ulkomaanapu 470
  10. Porin Teljän srk 473
  11. Lempäälän Nuori Srk 455
  12. Valomerkki.fi 420
  13. Keravan srk 412
  14. Lontoon merimieskirkko 411
  15. Me Nuoret 410
  16. Tikkurilan srk 403
  17. Isoset ry 387
  18. Reilusti kristitty 340