Video: Tampereen Nojatuolikirkkoon tutustumassa


Somempi seurakunta vieraili lokakuussa Nojatuolikirkossa Linnainmaan seurakuntakeskuksessa Tampereella. Tässä messussa moni asian on mietitty uusiksi.

Pastori Jussi Laine ja kanttori Sanna Ketola-Laine kertovat matkasta ideasta toteutukseen. Samainen kaksikko on aiemmin suunnitellut ja toteuttanut muun muassa Tesoman Tangomessun.

Mainokset

Pokemonin toinen tuleminen, olimmeko valmiita?

janprofiili

Rakas kirkko. Kirjoitan tätä sinulle perjantai-iltana. Olen juonut muutaman kupin kahvia.  Tunnettu sosiaalisen median guru Ville Kormilainen kiitti aikanaan kirkkoa ripeydestä huomioida maamme Pokemon-pelaajat. Reilu vuosi sitten, kun Pokemon jalkautui Suomeen, seurakunnat avasivat pelaajille vessat, tarjosivat mahdollisuuksia ladata akkuja kirkoissa ja huomioivat pelin pelaajat monin eri tavoin. Kirkkojen ja seurakuntatalojen ympärillä on paljon Pokemon-saleja ja -stoppeja, jotka keräävät valtavasti pelaajia.

Aikaa myöten Pokemon-pelaajien innostus haaleni. Väki väheni. Seurakuntienkin palvelualttius lopahti. Tänä kesänä Pokemon on kuitenkin tehnyt jälleen uuden tulemisensa. Pelaajia on taas paljon. Pokemon-tapahtumissa eli -eventeissä esimerkiksi heinäkuun aikana on ollut valtavasti pokettajia. Helsingissä esimerkiksi Vanhankirkon puistossa on viihtynyt parhaimmillaan satoja Pokemon-pelaajia yhtä aikaa. Seurakunta ei ole näitä pelaajia kuitenkaan yrittänyt tavoittaa. Lämmin kädenojennus on tällä kertaa puuttunut. Miten olisi vesipiste? Entä jos pappi kuljeskelisi mukana pelaajien joukossa? Mitä muuta voisi tehdä?

Pop up-tapahtuman ei ole lähtökohtaisesti tarve synnyttää pysyviä työmuotoja, joita seurakuntien tarjonta pursuaa jo nyt, vaan keskeisempää on tarttua johonkin ajassa liikkuvaan ilmiöön ja toteuttaa sen pohjalta mahdollisesti yhteistyössä ympäröivän yhteisön kanssa kiinnostava tapahtuma. Jo yksikin kerta saattaa riittää, mutta olisi melkoista tyhmyyttä olla kokeilematta, pienin muutoksin ja varioiden, kerran jo onnistunutta pop up -tilaisuutta tai -toimintaa uudelleen. Tarkoitus olisi ottaa pop upeista myös opiksi ja tätä kautta hioa organisaation valmiutta reagoida ympäröivän yhteiskunnan tarpeisiin.

Tässä valossa on erikoista, että seurakunnissa annetaan oivan tilaisuuden lipua sormien läpi. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että pelaajien tarpeet ovat reilussa vuodessa muuttuneet. Vara-akkujen yleistyttyä ei latauspisteiden tarve ole enää suurin ongelma, mutta avoimet käymälätilat ja ilmaiset kevyet virvokkeet menisivät varmasti kuin kuumille kiville. Entäpä miten olisi, jos seurakunnat järjestäisivät edes sunnuntaisin Pokemon-metsästäjille helpotusta ja tukea niissä paikoissa, joissa harrastus yhä on aktiivisimmillaan? Miten olisi seurakuntien jakamat vara-akut raamatunlausein varustettuna?

Pop up -kirjamme alustavien huomioiden perusteella näyttää siltä, ettei kirkossa käytetä tarpeeksi aikaa pop upien jälkianalyysiin. Pop upien reflektointi saattaa jäädä jopa kokonaan tekemättä. Huolellinen ruotiminen jälkikäteen olisi kuitenkin jo oppimisen kannalta erittäin kannattavaa, sillä vain analysoidut onnistumiset ja epäonnistumiset kartuttavat organisointivalmiutta.

Mikä viesti Pokemon-pelaajille jää, jos kirkko oli alkuun innolla mukana riennossa, mutta vaikenee nyt tyystin? Onko se viesti hyväksymisestä vai hylkäämisestä? Haiseeko kirkollinen jälkihiki vai ollaanko koko ajan valmiita reagoimaan? Kysymyksien kautta piirtyy esiin myös pop upien haaste: Milloin tapahtuma on täyttänyt tehtävänsä? Milloin on aika lopettaa? Milloin pop up muuttuu, jos muuttuu, pysyvämmäksi toiminnaksi? Miten voi reagoida samaan toimintaan uusiutuvin ja tuorein tavoin?

Ei helppoa, mutta kyllä kirkossa osataan, kunhan pysytään hereillä, näin kesähelteilläkin, vaikkei niitä ole tänä kesänä ollutkaan.

Jan Ahonen

Kirjoittaja yksi kolmesta Somempi seurakunta -kirjan tekijästä. Hän työskentelee nasaretilaisen puusepän ajoittaisena alihankkijana, mutta ansaitsee jokapäiväisen leipänsä viestinnällä kirkon piirissä.

Kymmenen teesiä pop-upeista

Nämä teesit syntyivät Kirkon koulutuskeskuksessa tammikuussa pidettyä luentoa varten. Tämän jälkeen niitä on testattu ja kehitetty parissa muussakin yhteydessä.

”Älä kurista vastasyntynyttä!”

Usein tarvitaan pyhää joutilaisuutta, jotta syntyisi uusia avauksia. Pyri myös ettet tyrmää omia tai muiden ideoita heti alkuun, kritiikin aika on myöhemmin. Luovan ilmapiirin syntymistä edistää kun kehut, kiität ja kannustat työtoveriasi. Pyri eroon ajattelusta, että jos maallikot päästää keskenään puuhaamaan, ei synny kuin herätysliikkeitä ja muita päänsärkyjä.

”Tee kerran rytinällä mieluummin kuin kolme kertaa kohtalaisesti”

Pop-upien tarkoitus ei ole aloittaa uusia työmuotoja kirkkoon, pysyvää on vain muutos, kertoo Tampereen seurakuntien vs. kehitysjohtaja Jussi Laine. Tätä näkemystä tukee sekin, että nykyään vapaaehtoiset sitoutuvat helpommin muutamaan ”keikkaan” kuin lupautuisivat vuodeksi vastuuseen. Jos mahdollista, mieti ensin tavoitteet, rekrytoi sitten sopivat tekijät. Vaikka tekisitkin jotain uudestaan, älä hylkää kehittämistyötä projektin sisällä, sillä voit usein tehdä ainakin hiukan paremmin.

”Jos teet kaikille, et tee kenellekään”

Tunne kohderyhmäsi, älä luule tietäväsi. (apuna esim. Jäsen 360 yms.) Uskalla kohdentaa silläkin uhalla, että kohderyhmän ulkopuolelle jää paljon tuttua väkeä. Hyödynnä toteuttamisessa ammattilaisia, mutta älä täysin ulkoista ideointia, kehittämistä ja suunniteltua, sillä parvessa on älyä! Jalkaudu sinne missä ihmiset ovat, älä odota heitä luoksesi sikiöasennossa saarnatuolin alla.

”Pop-upia markkinoidaan koko matka”

”Markkinointia tehdään ennen, aikana ja jälkeen”, sanoo monen projektin puuhamies, Jussi Laine. Liian usein jälkimarkkinointi eli fiilistely, osallistujien ja vapaaehtoisten kiittäminen ja palautteen pyytäminen unohtuu. Tapahtuman ajoitus on taitolaji, pyhinä on kirkon momentum, mutta kilpailu on kovaa! Ammattitiedottaja on ammattitiedottaja ja suureksi avuksi, mutta usein sinä tunnet viestittävän asian häntä paremmin. Älä siis ulkoista viestintää liikaa. Jos mainoksesi on somehitti, mutta tapahtumassa vähän väkeä, onko pop-upisi todella onnistuminen?

”Pop-up on mediapeliä”

Kirkollisen median näkyvyys riittää pitämään esimiehen tyytyväisenä, mutta suurempaan menestykseen vaaditaan suurien medioiden huomiota. Yhä useammin pop-up -menestystarinat alkavat somesta, esimerkkinä palkittu Aleppon kellot. Joskus menestys mediassa voi olla merkittävästi suurempaa kuin itse tapahtumassa. Tapahtumia kannattaa järjestää yhteistyössä esimerkiksi medioiden kanssa. Näin tehtiin hyvällä menestyksellä esimerkiksi Futis- ja Kiekkokirkkojen kohdalla Paavalin seurakunnassa Kari Kanalan johdolla.

”Karismaattisuus ei ole uhka”

Asioilla on nykyään taipumus henkilöityä, eikä siinä ole mitään vikaa, sillä pop-up tarvitsee usein ”kasvot”. Silti on syytä pohtia, miksi pop-upit ovat kirkossa kovin pappiskeskeisiä? Toisaalta keskivertoluterilainen pappi tai muu toimija pelkää olla suotta karismaattinen johtaja? Hiljaiset puurtajat eivät saa kuitenkaan unohtua!

”Viihtyminen ei ole synti”

Populaarikulttuurin tosissaan ottaminen, esimerkiksi jalkautuminen rockfestivaaleille ja kirkkojen avaaminen ovat avainasemassa, kuten Festariehtoollinen ja -häät todistavat. Älä pelkää olla positiivinen populisti kertoessasi tulevasta, sillä into tarttuu. Usein musiikki puhuu puolestaan, älä siis liikaa selittele. Sen mitä pappi selittää vartin, saa kanttori kerrottua kahdessa minuutissa hyvin valitulla musiikilla. Jouluradion eräs suurimpia menestystekijöitä on ollut, ettei juontajia juurikaan käytetä. Voisimme ottaa yhteiseksi missioksi kirkon vuosituhantisen tosikon maineen pilaamisen hyvällä huumorilla.

”Yrittäjä ei ole uhka”

Liian usein ajattelen yrityksen ja yrittäjän olevan vain omaa etuaan ajamassa. Esimerkiksi Jouluradio on ollut usein etulinjassa kokeilemassa ”kaupallisia hömpötyksiä”, mukana muun muassa erilaisissa messutapahtumissa, lanseeraamassa kännykkäkaraokea ja laulamassa baarissa. Yrittäjä ansaitsee näkyvyyttä, muista siis kehua häntä julkisesti, jos aihetta on.

”Uskalla epäonnistua”

Vain varmistelemalla syntyy usein hajutonta ja mautonta ja tekemällä ”ylilaatua” saatat paeta uuden tien raivaamisista. Älä katso vain vierestä, jos kollega on tekemässä samaa virhettä kuin sinä aiemmin, mutta älä silti keskity lannistamaan häntä. ”Riskiprojektit” ovat toimittajasta kiintoisimpia, siis viestinnän mahdollisia kärkiä.

”Älä keksi pyörää uudestaan!”

Muista myös back-upin eli kirkollisen perustyön merkitys. Kaikki ei voi olla pop-upia. Hyvä pop-up syntyy usein jännitteisessä suhteessa kirkon vuosituhantiseen traditioon. Pop-up ei ole itse päämäärä, vaan tekemisen tapa.

Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.Matteus 10:16

 

Arvio: Startup Seurakunta


Startup Seurakunta-kirja sai alkunsa kahden vapaakirkollisen nuoren miehen, Janne Eerolan ja Mitja Piipposen, turhautumisesta oman seurakuntansa ja muidenkin ilmeisen hitaaseen kehitykseen. Heidän mielestään oli aika avata uusia näkökulmia ja etsiä uusia työtapoja.

Kirjoittajia siteraaten ”Museoissa on mielenkiintoista käydä katsomassa, millaista elämä joskus oli, mutta harva menee museoon sen takia, että haluaisi muuttaa elämänsä museon kaltaiseksi. Evankeliumissa on kuitenkin lopulta kyse muutosvoimasta, eikä muuttumattomista tavoista, miksi säilyttävä näkökulma silti vallitsee?”  Jokainen kirkkokunta Suomessa on isojen haasteiden edessä ja helppoja aikoja ei luvassa, siksi kirja on tärkeästä aihepiiristä.

”Startup-seurakunta on seurakunta, jossa ajatellaan Jumalan valtakunnan kasvua ja ollaan valmiita kokeilemaan uutta sen saavuttamiseksi”,  määritellään kirjan keskeinen termi. Valintaperusteina tarkasteltaviksi seurakunniksi kirjaan olivat ”hyvä pöhinä”, kiinnostavuus ja kirjoittajien omat kontaktit. Luterilaisia seurakuntia kirjaan kelpuutettiin kolme, Helsingistä Agricolaliike, Tampereelta Uusi verso ja Jyväskylästä KohtaamisPaikka. Neljäs luterilainen yhteisö on karismaattisen luterilaisuuden kattojärjestö Hengen uudistus kirkossamme. Muut seurakunnat olivat vapaan kristillisyyden parista. Merkillepantavaa oli, että kahdeksan tarkasteltavista yhteisöistä vaikuttaa pääkaupunkiseudulla.

Seurakuntien toimintakulttuuria käsitellään erityisesti merkityksellisyyden, johtajuuden, toiminnan ja käynnissä olevan uskonnollisen muutoksen kautta. Kirjan termistöön kuuluvat liikemaailmasta tutut sanat, kuten asiakasnäkökulma, brändäys ja markkinoiminen. Kirjoittajat pyrkivät ja pääsääntöisesti onnistuvat tarkastelemaan erilaisia seurakuntia tasapuolisesti, vaikka niillä onkin huomattavia eroja. Karkeasti jaoteltuna tarkastelussa on perinteikkäitä seurakuntia, jotka ovat onnistuneet uudistamaan toimintaansa, ja yhteisöjä jotka ovat aloittaneet lähes alusta.

Monet seurakunnallisista ongelmista ovat luterilaisesta näkökulmasta yllättävän tuttuja. Ajatus, että seurakunta joka halutessaan voisi olla kaikille kaikkea, hukkaa kohderyhmänsä, tuntuu tutulta. Luterilaisessa kontekstissa tuttua on myös, että toiminnan laadusta puhuttaessa hyvä ei saisi olla parhaan esteenä, tulisi siis tehdä vähemmän mutta laadukkaammin. Monet kysymyksistä kulminoituvat johtajuuteen.

Kirja on mielenkiintoista luettavaa luterilaisesta henkilöseurakuntamallista kiinnostuneille. Henkilöseurakunnilla tarkoitetaan seurakuntia, joiden jäsenyyden voi valita. Nykyään luterilaisessa toimintamallissa seurakunta määräytyy kotiosoitteen perusteella. Miten käy yksiin luterilaisen ajattelun, että seurakuntalainen tavallaan on uskonnollinen kuluttaja, joka valitsee tarjonnasta mieluisan ”tuotteen”. Miltä tuntuu työntekijästä, kun kuningaskuluttaja siirtyy vaihtelun vuoksi seuraavaan yhteisöön? Alkaisiko tästä viisas profiloituminen ja erikoistuminen vai huutokauppa ja kosiskelu maksavista jäsenistä?

Kirjan parasta antia ovat herkulliset sitaatit, haastellut olivat kaikki taitavia sanankäyttäjiä.  Haastava kiteytys on muun muassa Agricolayhteisön toiminnanjohtaja, pastori Henrik Wikströmin epäilys, että kirkon muutos olisi ay-liikkeen vanki. Virkamiesmäisyys ei hänestä toimi. Raskas työlainsäädäntö ja jaettu valta estävät radikaalin ja pelastavan suunnanmuutoksen luterilaisessa kirkossa. Liian moni joutuisi muutoksen vuoksi työttömäksi. Ainoaksi todelliseksi muutostekijäksi Wikström näkee mahdollisen ulkomaailman aiheuttaman shokin. Hän myös toteaa viisaasti, että jos kirkko keskittyy moraalikysymyksiin, tärkein sanoma hukkuu helposti.

Vaikka esimerkkiyhteisöjä on neljätoista, ovat ne yllättävän samankaltaisia teologisesti. Esimerkiksi jokin menestysteologinen seurakunta tai vahvasti traditionaalisen ortodoksikirkon yhteisö olisi tuonut todennäköisesti hyviä vertailukohtia. Näyttää, että muutama seurakunta tekijöiden mukavuusalueen ulkopuolelta olisi terästänyt antia. Kirjassa nimetään erilaisia seurakuntien kasvun ja kehityksen toimintamalleja, jotka jäävät tarkemmin esittelemättä. Oudolta tuntuu, että ääneen pääsee vain miehiä, tosin kirjoittajat ihmettelevät itsekin kirjassa noloina, miten haastateltavista muodostuikin all-male-panel.

Kirjan perustermi on osin ongelmallinen, sillä startupit suuntautuvat lähtökohteisesti uusille markkinoille, mutta kuten eräs kirjaan haastetellusta toteaa, tämän tyyppiset seurakunnat houkuttelevat jäseniä toisiltaan ja maalta kasvukeskuksiin muutattavien pienempien seurakuntien jäsenten joukosta. Todellista kasvua ei siis oikeastaan ole ja uusista markkinoista ei voida oikein puhua?

Startup Seurakunta on kirjana hiukan epätasainen, mutta tekijöiden intohimo ja vilpitön halu etsiä uusia työtapoja peittää puutteet. Luterilaisessa kirkossa on totuttu olemaan jopa ajoittain ylikriittisiä, siksi muutosta toivova, mutta osan kritiikistä rivien väliin jättävä kirjoitustapa herättää myös kunnioitusta. Kirja on kirkkonsa kehitystä toivovalle luterilaisellekin antoisaa luettavaa, sillä yksi muutoksen avaimista on hyvien vaikutteiden hakeminen ennakkoluulottomasti.

Pop up- projekteista lumoutuneillekin löytyy kirjasta vahva viesti. Seurakuntien tulisi erään asiantuntijan mukaan yhä enemmän kääntyä palvelemaan ympäröivää yhteiskuntaa uuden alun toivossa. Silti tulisi välttää projekteja, joissa pistäydytään vaan ”ulkomaailmassa pikaisesti kuin kani näyttää pään puskasta”. Osana ympäröivää arkea oleminen siis ei ole vain yksittäinen projekti, vaan kestävä asenne. Aamen.

Kirja herättää halun miettiä, millainen olisi lukijan oma visio paremmasta kirkosta. Tämä on teoksen ehdottomia vahvuuksia. Kirjoittajien toivomaa keskustelua voi käydä Facebook-sivulla Startup Seurakunta ja Twitterissä aihetunnisteella #startupsrk

Jan Ahonen

Kirjoittaja on luterilainen pappi helluntailaisella taustalla

Startup seurakunta – Mitä 2000-luvun pioneerit ajattelevat seurakunnan tulevaisuudesta, Päivä Oy, 2017

Joulun lapsi kiinnostaa somessakin

img_7087

Suomessa vaikuttaa lukuisia kristillistä yhdyskuntia ja yhteisöjä. Monet näistä ovat saavuttaneet Facebookissa hyviä seuraajamääriä. Luvut kestävät hyvin vertailun luterilaisten toimijoiden kanssa. Somempiseurakunta.com kartoitti tilannetta.

Operaatio Joulun lapsen reilusti kohentunut tykkäyslukema kertoo samasta kuin Jouluradion menestys, eli kristillisellä sanomalla ja ihmisten auttamishalulla on vahva sesonki varsinkin vuoden viimeisenä kuukautena. Operaatio Joulun Lapsi on kansainvälinen projekti. Samaritan’s Purse –järjestön johtama työ on tavoittanut jo yli 100 miljoona köyhää lasta vuodesta 1993 lähtien. Suomen lisäksi paketteja kerätään muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Englannissa ja Saksassa.

Helluntailaistaustaisten seurakuntien, Avainmedian, Fidan ja Pelastusarmeijan hyvät luvut paljastavat, että maassamme pienempien uskontokuntien tiiviit vuorovaikutussuhteet konkretisoituvat muun muassa sometykkäyksinä.

Tätä listaa tehdään yhdessä blogin lukijoiden kanssa. Kyseessä on vasta toinen tämän kategorian listaus, joten jos havaitset virheen tai puutteen, kerro ihmeessä, täydennämme palautteen perusteella. Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

Listaus 28.1. 2017 (Suluissa luvut 14.4. 2016)

  1. Saalem, helluntaiseurakunta (Helsinki) 2570 (2407)
  2. Seinäjoen Helluntaiseurakunta 2209 (1998)
  3. Suhe (Suur-Helsingin srk) 2083 (1876)
  4. Helsingin ortodoksinen seurakunta 2054 (1901)
  5. Houm Church (Seinäjoki) 2025 (1756)
  6. Jyväskylän Helluntaiseurakunta 872 (782)
  7. Kuopion ortodoksinen seurakunta 723 (622)
  8. Kallion Wapis 696 (605)
  9. Station srk (Jokela) 688 (600)
  10. Vaasan ortodoksinen seurakunta 658 (577)
  11. Ilomantsin ortodoksinen seurakunta 648 (554)
  12. Tampereen helluntaiseurakunta 627 (567)
  13. Lahden Helluntaiseurakunta  593 (559)
  14. Nurmeksen ortodoksinen seurakunta 578 (533)
  15. Katolinen Pyhän Marian srk  (Helsinki) 573 (500)

Muiden kirkkokuntien, yhteisöjen, medioiden ja järjestöjen valtakunnallisia sivuja

  1. Operaatio Joulun lapsi 15 666 (12 297)
  2. Avainmedia Lähetysjärjestö 9623 (9306)
  3. Pelastusarmeija 7390 (6656)
  4. Fida International 7365 (6634)
  5. IRR-TV 5297 (5053)
  6. Mahdollisuus muutokseen 4607 (4240)
  7. Ortodoksit Suomessa 3632 (3421)
  8. Ortodoksi.net  3571 (3362)
  9. Ristin Voitto – RV 2373 (1403)
  10. Patmos Lähetyssäätiö 1518 (1316)

Katso edellinen vastaava listaus tästä tai vertaa luterilaisiin paikallisseurakuntiin tästä

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Lue lisää: Kirkko ja kaupunki: Aleppon kellot soivat muutosta

Mistä on parhaat sometaiturit tehty?

FullSizeRender

Somempiseurakunta.com selvitti hiljattain, että Tampereen seurakuntia palveleva Jussi Laine on kirkon sosiaalisen median vaikuttaja numero yksi.

Kuka mielestäsi on kirkon somein henkilö? kysyttiin tunnetuilta kirkollisilta someosaajilta eri puolilta Suomea. 26 kertoi kantansa, perusteluineen. Lue uutinen tästä.

Tässä artikkelissa kiinnitämme huomiota kyselyyn vastanneiden perusteluihin. Siitä, miten omia somesuosikkeja kehutaan ja arvioidaan, voidaan päätellä, millaisia ominaisuuksia sosiaalisessa mediassa arvostetaan. Ylitse muiden kyselyssä nousee esiin muutama piirre. Nämä ovat aktiivisuus, monipuolisuus sekä laaja-alainen välineiden käyttö. Toisaalta tähän voisi lisätä, että yhdenkin välineen kelpo hallinnalla voi saada paljon hyvää aikaan.

Toinen kyselyssä esiin nouseva ja toistuva teema liittyy päivityksien sisältöön, substanssiin. Kyselyyn vastanneet arvostavat terävyyttä, haastavuutta sekä rohkeutta – eli tiivistäen hyviä muotoiluja.

”Hän käyttäytyy ja puhuu someuskottavasti. Hänessä on karismaa, joka kantaa monenlaisille kohderyhmille. Somen laajassa hyödyntämisessä se on tärkeää. Kirkossa sorrutaan liian usein puhumaan vain hyvin rajallisille kohderyhmille”, eräs vastaaja luonnehtii omaa valintaansa kirkon somevaikuttajaksi.

Somempiseurakunta.com poimii erikseen esiin yhdessä vastauksessa mainitun tärkeän ominaisuuden: Muiden tsemppaaminen someen. Samaa asiaa on korostettu eri tavoin Somempi seurakunta -kirjassakin. Monelle sosiaaliseen mediaan rohkaistuminen tai siellä aktivoituminen voi olla vain pienen kannustuksen päässä.

Yhtä lailla on syytä muistaa, että kaikkien paikka ei ole sosiaalisessa mediassa. Kaikki eivät halua. Mikään pakko some ei ole. Someskeptikonkaan ei kuitenkaan kannata lannistaa muiden intoa. Vaikkei seurakunnan kirkkoherra viihtyisi somessa, hän voi suhtautua myönteisesti ja kannustavasti siihen, että muut työntekijät ja vapaaehtoiset tekevät siellä työtään.

Myös nämä kiitetyt someominaisuudet nousivat kyselyn vastauksissa esiin:

– Keskustelun herättäminen

– Oman äänen käyttö ja omana itsenä oleminen

– Syvällisyys

– Vuorovaikutteisuus

– Luontevuus

– Vaikuttavuus

– Huumori

– Brändin rakentaminen

– Näkemyksellinen faktatieto asiallisesti esitettynä

– Seurakunnan perustyön tekeminen näkyväksi

– Esimerkillä johtaminen

– Vastuun ottaminen

– Taito laatia meemejä

– Kyky uudistaa kirkon työtä somen kautta

– Fiksuus

– Visuaalisuus

– Ajankohtaisuus

– Paikallisuuden ja kokonaiskirkollisuuden yhdistäminen

– Oman elämän ja työn yhdistäminen

– Fokus tavoittavassa työssä

– Kyky muotoilla sanomisensa kirkon eri siiville ja kuplan ulkopuolelle

– Usko, toivo, rakkaus

Tilaa innostava ja asiantunteva Somempi seurakunta -koulutus tästä!

Hän on kirkon somepersoona numero YKSI

Somempiseurakunta.com otti selvää, kuka on Suomen luterilaisen kirkon piirissä keskeisin somevaikuttaja.

Kuka mielestäsi on kirkon somein henkilö? Näin kysyttiin 33 henkilöltä eri puolilta Suomea. 26 kertoi kantansa. Vastaajiksi valittiin kirkon näkyvimmiksi tiedettyjä somettajia. Kukin vastaaja sai antaa yhden nimiehdotuksen perusteluineen. Someimmaksi persoonaksi ehdotettiin peräti 16 eri henkilöä.

Eniten mainintoja, neljä, sai ja täten kirkon someimmaksi henkilöksi julistetaan Tampereen seurakuntien kehittämistyön asiantuntija Jussi Laine.

Laine tunnetaan monipuolisena someosaajana. Työssään hän käyttää sosiaalista mediaa luontevasti kirkkoa uudistavissa pilottiprojekteissa. Hän karttaa turhaa pönötystä ja suosii lämmintä maaläheistä humoristista otetta.

Laineen takana kolme mainintaa saivat sekä Helsingin Oulunkylän seurakunnan seurakuntapastori Marjaana Toiviainen että kirkon tiedotuskeskuksen suunnittelija Samuli Suonpää.

Kaksi mainintaa herui piispainkokouksen pääsihteerille Jyri Komulaiselle, Vantaan seurakuntien kärkihankekoordinaattorille Katri Korolaiselle ja Nuorten aikuisten papille Satu Huttuselle Vantaan Tikkurilan seurakunnasta.

Vastaajat perustelivat Jussi Laineen valintaa someimmaksi persoonaksi muun muassa sanomalla, että hän on tehnyt Kirkko Suomessa -tiimissä kirkon ykkösmeemit. Hänen kerrotaan uudistavan Tampereella kirkon työtä somea oivasti hyödyntäen.

”Koska hän tekee taustalta isoja juttuja Tampereella ja myös Kirkko Suomessa. Eli ymmärtää niin paikallista kuin kokonaiskirkollista sometusta, toimii fiksusti ja vastuullisesti, osaa ottaa huomioon visuaalisuuden ja ajankohtaisuuden. Osaa olla henkilökohtainen, mutta suojella myös yksityisyyttä”, eräs vastaaja perusteli.

”Hän kantaa harteillaan käytännössä koko Tampereen seurakuntien some-vastuun ja on vastuussa näyttävimmistä some-päivityksistä”, toinen Lainetta äänestynyt totesi.

Kolme ääntää saaneen Marjaana Toiviaisesta mainittiin muun muassa, että hänellä on käsitys missiosta, tavoittavasta työstä ja modernista kokonaisvaltaisesta lähetystyöstä kohdallaan.

”Usein kirkolliset somevaikuttajat ovat hitaita eivätkä niin uskalla ottaa asioihin kantaa. Suonpää on henkilönä rohkea ja puhuu aktiivisesti hyvän puolesta somessa. Hän on myös mukana kirkon ’virallisessa’ viestinnässä.”, niin ikään kolme ääntä saanutta Samuli Suonpäätä kehuttiin.

Yhden maininnan kirkon somevaikuttajaksi sai kymmenen henkilöä: Lari Lohikoski, Kaarlo Kalliala, Visa Viljamaa, Heikki Nenonen, Marianne Heikkilä, Minna Jaakkola, Risto Leppänen, Mika K T Pajunen, Ville Ranta sekä Teemu Laajasalo.

Nina Tyni ei kuulu kirkkoon – mutta seuraa sitä

image001

Nina Tyni viestitti Twitter-tilillään, ettei kuulu kirkkoon, mutta kirkon Twitter-tili on hänestä vertaansa vailla. Somempiseurakunta tarttui tviittiin ja pyysi Tyniä kirjoittamaan tarinansa:

Suhteeni kirkkoon ja uskontoon on aika neutraali. Minut on kastettu, olen käynyt rippikoulun ja kuuluin evankelis-luterilaiseen kirkkoon täysi-ikäiseksi saakka. Suvussani on hyvin uskonnollisia henkilöitä, mutta uskonto näkyi omassa kodissani lähinnä iltarukouksena ja seurakunnan kerhoina. Teini-iässä olin myös itse vetämässä seurakunnan kerhoa. Tätä kirjoittaessani tajuan, että itse asiassa kirkko on ollut osa elämääni pitkän aikaa, mutta en ole sitä huomannut. Tai ymmärtänyt.

Lukioiässä minulle tuli tunne, ettei kirkko anna minulle mitään enkä toisaalta minäkään kirkolle. Minua alkoi ärsyttää koulun yksipuolinen tunnustuksellinen uskonnon opetus. Eräällä uskonnon tunnilla lukiossa kävimme keskustelua siitä, joutuvatko homot helvettiin. Tunnilla oli mukana useampia seurakunnassa aktiivisia nuoria, joiden mielestä homot joutuvat helvettiin ja opettajakin tuntui olevan samaa mieltä. Samoihin aikoihin myös sukuuni kuuluvien erittäin uskonnollisten ihmisten ajatukset alkoivat ahdistaa. Silloin kirkosta eroaminen kävi ensimmäistä kertaa mielessä. En halunnut olla osa yhteisöä, joka ei hyväksy ihmisiä sellaisina kuin he ovat.

Kirkosta eroaminen ei ollut kuitenkaan päähänpisto. Keskustelin siitä aika paljon ystävieni kanssa ja eräs ystäväni muistutti, että kirkko tekee myös paljon hyvää. Se auttaa hädänalassa ja huonossa asemassa olevia ihmisiä ympäri maailman. Päätin kuitenkin, etten halua sekoittaa uskontoa ja avunantoa ja että voin kohdentaa avun jotakin muuta kautta. Erosin kirkosta ja kertoessani siitä äidilleni näin hänen katseestaan, kuinka hänen unelmansa minun kirkkohäistäni menivät sirpaleiksi. En ole kuulunut kirkkoon kymmeneen vuoteen, mutta päätös erota ei ole kaduttanut.

Aloin seurata kirkkoa (@kirkko_evl) Twitterissä muutama päivä sitten, mutta olin jo aiemmin käynyt kurkistelemassa twiittejä aika ajoin. Eli siis stalkkaamassa kirkkoa!

Kirkko todella yllätti! Minun mielessäni kirkko on ollut kaavoihin kangistunut vanha instituutio, jonka ainoa tehtävä on saarnata Jumalan sanaa. Ainakaan Twitterissä näin ei ole ja olenkin selkeästi alkanut nähdä kirkon uudessa valossa sen seurauksena. Myös Kirkko & Kaupungin julkaisemat Ville Rannan pilapiirrokset ovat nostaneet kirkon profiilia silmissäni. Minusta on hienoa, että kirkko uskaltaa.

Twitterissä kirkko on yllättävänkin ajankohtainen ja antaa paljon ajateltavaa. Haluan erilaisia näkökulmia asioihin ja muun muassa kirkon tiliä seuraamalla niitä saa. Kirkon tili tekee hyvää työtä Twitterissä. Hyvä twitterpresenssi on aikaansa seuraava ja keskusteleva, mutta myös mielipiteitä esittävä niitä kuitenkaan tuputtamatta. Seuraamisen aloittamisen kynnys oli matala, koska tilillä ei tuputeta.

Minua kiinnostavia ja kirkollekin ajankohtaisia aiheita ovat olleet mm. naisen asema, maahanmuutto ja siihen liittyvä lähimmäisenrakkaus. Toivon, että tilillä edelleen jatketaan kantaaottavaa linjaa ajankohtaisiin aiheisiin.

Hengellistä sisältöä minä en kaipaa. #Twaarna’t jossain vaiheessa ärsyttivät, mutta Twitterissä on helppo skipata sellainen sisältö, joka ei kiinnosta. Muualla kuin sosiaalisessa mediassa en kirkkoa ja kirkon viestintää seuraa.

Sosiaalisessa mediassa ei ole yhtä kirkon edustajaa tai kirkon ääntä, sosiaalisessa mediassa kirkko näkyy usein yksilöiden kautta. Ensimmäinen Twitterissä vastaan tullut kirkkoon liittyvä henkilö taisi olla Visa Viljamaa (@VViljam). Eka ajatukseni oli, että vau, voiko kirkkokin olla näin cool.

Kirjoittaja Nina Tyni (@nuusa_) on sähäkkä taskuelektrotötterö, elämäntapapyöräilijä, intohimoinen optikko ja onnellinen feministi.

10 käskyä someen

KP_SOMEMPI_KANSIrajattu

Sosiaalisen median ohjeita eli eräänlaisia käskyjä on listattu pilvin pimein. Halusimme itsekin laittaa kortemme kekoon ja muovata  kymmenen käskyä. Ne ovat kiteytymiä siitä, mitä kirjan tekeminen ja siihen tehdyt haastattelut ovat opettaneet.  Ne nousevat kirkollisen viestinnän maailmasta:

 

  1. Käytä rohkeasti monia somevälineitä. Jos käytät yhtä, sekin riittää. Jos et käytä yhtään, saat anteeksi.

  2. Vapaaehtoinen viestijä on mahdollisuus, ei uhka. Vapaaehtoinen: tarjoudu rohkeasti. Työntekijä: uskalla luopua, anna vastuuta, ole kärsivällinen.

  3. Ole tunteva, mutta vältä raivoa. Kuvittele itsesi samaan tilaan keskustelukumppanisi kanssa.

  4. Kerro someonnistumiset iloiten, jaa myös epäonnistumiset muiden opiksi. Moka on lahja.

  5. Mittaa onnistumistasi sosiaalisessa mediassa. Älä erehdy luulemaan, että ne ovat mitta ihmisyydestäsi.

  6. Tykkäys ja toisten seuraaminen ovat tärkeämpiä kuin hiljaisuus tai seuratuksi tuleminen. Sormenpää ei kulu tykkäyksistä.

  7. Et voi milloinkaan jakaa liikaa hyviä uutisia tai positiivista palautetta.

  8. Älä jeesustele somessa, mutta puhu rohkeasti asioista jotka ovat sinulle ja taustayhteisöllesi a ja o.

  9. Jos pelkäät somea, kokeile kerran tai pari. Jos some ei sovi sinulle, älä asetu esteeksi alaisen, ystävän, naapurin tai kollegan halulle olla aktiivinen.

  10. Tunne rajasi. Älä uhraa somen alttarille lähisuhteitasi, mutta somessakin voi palvella. Somessa on elämää mutta elämässä on muutakin kuin some.

Lue Somempi seurakunta -koulutuksesta tästä

Tilaa kirja tästä 

H-hetki käsillä Jyväskylässä

V__3318Sohjo tukkii mutta some kukkii. Taivas muistaa varsinkin eteläistä Suomea tänään lumella. Lumentulo ei tuki kuitenkaan sosiaalisen median reittejä eikä tee muutosta siihen, että tänään julkaistaan kirja Somempi seurakunta – sosiaalisen median opas (Kirjapaja 2016). Kyseessä on, ei enempää eikä vähempää, ensimmäinen erityisesti seurakunnille tarkoitettu sosiaalisen median opas.

Opusta on Jyväskylässä Kirkon kasvatuksen päivillä esittelemässä yksi sen kirjoittajista, tuottaja, mediapastori Jan Ahonen.

Hän on Jyväskylän Paviljongissa äänessä tänään 12.1. kello 14.35, joten kaikki kynnelle kykenevät tervetuloa tai -menoa paikan päälle.

Kirjan muut kirjoittajat ovat viestinnän monitoimiveijari Ville Kormilainen ja toimittaja Johannes Ijäs. Ville Kormilainen vetää tänä vuonna kaikille halukkaille päivän mittaisia Somempi seurakunta -koulutustilaisuuksia. Lue koulutuksesta tietoja enemmän tästä linkistä.

Vielä kerran, lämmin kiitos kaikille kirjan tekoon monin eri tavoin osallistuneille!

Ville, Jan ja Johannes

Ensimmäinen somepappi: Ankkalammikoituminen kirkon sometyön uhka

Keravansrk

Kuva: Keravan seurakunnan somekoulutuksesta, Heikki Nenonen oikealla.

Aktiivisesta ja positiivisesti erottuvasta työstä sosiaalisessa mediassa tunnettu Keravan seurakunta saa tulevan vuoden alussa tiettävästi maamme ensimmäisen some-papin. Tehtävään tarttuu seurakuntaa aiemminkin palvellut Heikki Nenonen. Selvitimme Nenosen ajatuksia uuden työroolin kynnyksellä.

Miltä uusi titteli ja tehtävänkuva tuntuu?

 Tuntuu aika omalta. Olen ihmisenä ja pappina ennakkoluuloton ja mielelläni uuteen heittäytyvä. Ajattelen olevani omimmillani silloin, kun pääsen rakentamaan jotain sellaista, jolla ei ole vuosikymmenten ”näin on aina tehty” -painolastia perässä vedettävänä.

Kuinka suuri osa Keravan seurakunnan papin työstäsi on sometyötä?

– Osuutta ei ole määritelty prosenteissa, mutta se ymmärretään työalana muiden joukossa. Osallistun normaalisti yleiseen seurakuntatyöhön kollegoideni tapaan, mutta en ajattele sitä jonkinlaisena ei-some-työnä. Päinvastoin, some-pappina pyrin siihen, että seurakuntana kaikki työmme ja olemisemme on läsnä sekä fyysisesti että virtuaalisesti, koska niin suurin osa keravalaisistakin on. Siispä sanoisin, että kasvokkain tapahtuvaa sielunhoitoa ja rippiä lukuunottamatta papin työstäni lähes 100% voi olla sometyötä.

– Työyhteisössäni työntekijään luotetaan ja esimiehen asenne toimimiseen someympäristössä on hyvin kannustava. Niinpä uskon, että sometyön tekemistä rajoittaa ensisijaisesti oma rajallinen mielikuvitus.

– Lisäksi vastuullani on nuorten aikuisten toiminta. Lienee sanomattakin selvää, etten jaa somea ja nuoria aikuisia kovin erillisiin kategorioihin.

Kenen aloitteesta sinusta tuli somepappi?

– Meillä on sometettu aktiivisesti jo pidempään useiden työntekijöiden ja seurakuntalaisten toimesta. Aloite taisi tulla minulta itseltäni, mutta se sai hahmonsa ideapalaverissa esimieheni kanssa. Somepappeus oli mitä luontevin jatko jo tehdylle sometyölle, sillä uuden strategiamme mukaisesti pyrimme vahvistamaan läsnäoloamme kolmessa paikassa: kirkossa, kaupungilla ja somessa. Niinpä olemme pyrkineet hyvässä yhteishengessä miettimään myös työalakysymyksiä uudesta ja nykyaikaisesta näkökulmasta.

Mitä teet nyt somessa ja millaisia suunnitelmia sinulla on tulevaisuutta varten?

– Suunnitelmia on paljon. Ensinnäkin ajattelin perata läpi sen, mitä kaikkea meillä jo on ja tapahtuu ja lähteä näin vahvistamaan kaiken hengellisen työmme somenäkyvyyttä. Tämä voi tapahtua tuotteistamalla (tiedän, pelottava sana) somemaailmaan kaikkea sitä, mitä meillä jo osataan hyvin. Kyse on siis siitä, että työmme muuttuu ymmärrettävämmäksi ja kiinnostavammaksi ja näin saavuttaa monilla rintamilla paremmin kohderyhmänsä.

– Toiseksi haluan toimia uudenlaisen ajattelutavan saarnaajana: some haastaa kirkon perinteisen, tapahtumakeskeisen olemistavan. Järjestä tapahtuma, tilaa pullakahvit, laita ilmoitus lehteen ja odota. Näin on toimittu ja toimitaan. Tietyin osin pitää toimia jatkossakin, mutta sen rinnalla on ymmärrettävä, että tapahtuminen, toiminta ja läsnäoleminen on aidosti siirtynyt myös sosiaaliseen mediaan. Se, että joku katsoo seurakuntamme Tulkoon haloo -videon Youtubesta tai heittää kotoaan snäppiviestiä seurakunnan tilille, on jo tapahtuma ja kohtaaminen. Meidän ei ole mitään syytä ajatella, että vain paljon ihmisiä fyysisesti kokoava toiminta on kaiken onnistuneen tapahtumisen mittari. Joku Youtube-video voi kertoa jostain fyysisestä tapahtumasta. Tapahtuma kerää 15 ihmistä, mutta videon katsoo 1200 ihmistä.

– Kolmanneksi haluan muuttaa toimintaamme somessa paljon nykyistä proaktiivisemmaksi ja suunnitelmallisemmaksi. Ihmisten hengelliset pohdinnat ja etsinnät tapahtuvat nykyään usein somessa. Yhdessä tiedottajan kanssa pyrimme rakentamaan uudenlaisen, asioihin ja kysymyksiin tarttuvan toiminnan mallia. Samalla pyrimme järkeistämään sitä, mitä missäkin somefoorumissa on tarkoituksenmukaista jakaa.

Koetko edustavasi somessa koko kirkkoa vai Keravan seurakuntaa?

– Pappislupaukseni mukaisesti palvelen ilman muuta koko Kristuksen kirkkoa. Keravan seurakunta on siitä upea työpaikka, että meillä tällaiseen ajassa elävään palvelemiseen uskotaan, eikä pelätä tehdä muutoksia. Mielelläni siis palvelen Kristuksen kirkkoa Keravan seurakunnassa.

– Some on siitä hieno juttu, ettei se tunne parokiaalista seurakuntarakennetta. Seurakuntamme yksi strateginen suuntaviiva tuleville vuosille on ”Olemme kaikkialla Keravalla.” Tähän voisinkin somepappina jatkaa, että ”ja Kerava on kaikkialla Suomessa ja miksei muuallakin.” Eli en pane pahakseni, jos Keravan seurakunta brändäytyy sometyömme takia hyvässä valossa, kunhan tämä vain palvelee keravalaisia ja koko kirkkoamme. Omaan napaansa tuijotteleva ja etuansa vaaliva seurakunta sen sijaan on ymmärtänyt olemuksensa perustavalla tavalla väärin.

Miten some on mielestäsi kirkon piirissä hallussa?

Vaihtelevasti. Kirkossa on paljon someaktiivisia työntekijöitä, mutta paljon myös somea vieroksuvia. Eri seurakunnissa ja seurakuntien sisälläkin eletään hyvin erilaisissa sometodellisuuksissa. Innostuneisuutta ja ennakkoluuloja on suunnilleen yhtä paljon.

Nimeä kolme ilonaihetta kirkon sometyöstä?

  1. Selkeä kollektiivinen herääminen sometodellisuuteen. Elämme herätyksen aikoja.
  2. Someen aletaan suhtautua yhä ammattimaisemmin, se ei ole enää ”oikeiden töiden” ohessa tapahtuvaa pikkuhauskaa puuhastelua.
  3. Some on tehnyt ja tekee kirkon työstä ihmisläheisempää, kepeämpää ja uskottavampaa.

Entä kolme murhetta?

  1. Uhkana on esimerkiksi työntekijöiden ”ankkalammikoituminen” somessa. Sosiaalisen median on tarkoitus olla mahdollisimman sosiaalista ja ulospäinsuuntautuvaa.
  2. Somen ymmärtämiseen läsnäolon ja tapahtumisen foorumeina on vielä matkaa. Liian usein some on yhtä kuin tiedotuskanava. Tämän murheen aika korjannee.
  3. Usein sometyö on innokkaiden työntekijöiden yksityisyrittämistä. Yhteispelillä ja tavoitteiden pohdinnalla päästäisiin pidemmälle.

Miten Keravan seurakunta luo joulun someen?

Tänä vuonna luomme sen perinteisen tapahtumatiedottamisen lisäksi SnapChat-vetoisella, puujalkahumoristisella Snapventtikalenterilla. Näissä päivittäisissä videoklipeissä pyrimme yhdistämään nasevalla tavalla keravalaisuutta, adventtia ja tulevaa joulua. Jos muuten jollakin on naseva, kriteerit täyttävä klippi-idea mielessä, minuun voi olla yhteydessä!

Joulun ollessa käsillä teemme varmasti jotakin hartaudellisempaa ja asiallisempaa somehartausmateriaalia jaettavaksi. Tämän lisäksi pidämme somessa näkyvillä kaikkea sitä, mitä on jo tapahtunut ja missä olemme olleet: lasten joulukirkot, päiväkerhot, erilaiset joulutilaisuudet. Pyrimme olemaan aktiivisia paitsi seurakunnan tilillä, myös henkilökohtaisilla tileillämme.

Twitter, Instagram ja SnapChat: nenoheikki

Ensimmäinen Somempi seurakunta -koulutus on nyt takana

Kävin vetämässä torstaina ensimmäinen Somempi seurakunta -koulutuksen Turun arkkihiippakunnan viestintäpäivässä. Kahden tunnin settiä oli kuuntelemassa vähän alle 50 Turun alueen seurakuntien työntekijää ja palaute oli erinomaista. Kuulemma olisi kuunnellut pidempäänkin.

Turussa teemoina olivat seuraavat asiat:

  • Sisällökkäämpää somea
  • Valokuvan ja videoiden voima
  • Seurakunta somessa ja missä somessa

Räätälöimme jokaisen esityksen toiveiden mukaan, joten tarvittaessa jokainen presis on erilainen. Tarjousta voit kysyä Villeltä (ville.kormilainen at gmail.com)

Alla Turussa esitetyt kalvot:

Lipiäinen: Kirkko pois viestinnän mukavuusalueelta

lipiainen-jarmo

Viisi vuotta sitten Kotimaan myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Lipiäisen puhelin soi. Seurakunnassa tarvittiin kirkon jäsenistä ja myös ei-jäsenistä analyyttista ja rikasta kuvaa.

Lipiäinen otti yhteyttä Kirkon tutkimuskeskukseen, TNS Gallupiin ja Fonectaan ja kasasi ryhmän suunnittelemaan toteutusta. Syntyi Jäsen 360 -palvelu, jossa mallinnettiin Suomen 18-79-vuotiaat kirkkosegmentteihin lähes 900 kysymyksen pohjalta. Kysymyksissä tiedusteltiin suomalaisten jäsenkokemusta, suhdetta kirkkoon ja kirkon viestintään ja muun muassa siihen, miten ihmiset haluavat tulla kohdatuiksi.

Kirkkosegmentoinnissa on hyödynnetty TNS Gallupin RISC Monitor, Kirkon tutkimuskeskuksen KirkkoMonitor ja Gallup Ecclesiastica -kyselyiden aineistoja sekä erikseen laadittuja täsmäkysymyksiä jäsenkokemuksesta ja seurakuntien viestinnästä. Voidaan sanoa, että kirkko on yksi big datan edelläkävijöistä Suomessa.

Jäsen 360:n lopputuloksena suomalaiset on jaettu neljään pääluokkaan, jotka puolestaan on jaettu 10 alaluokkaan. Suomalainen on joko irrallinen, maltillinen, avomielinen tai uskollinen. Irralliset ovat kirkon kannalta kaikkein haastavimpia ja uskolliset sitoutuneimpia. Ajatuksena on nostaa jäsenymmärrys kirkon strategian keskiöön sekä suunnitella ja miettiä, miten kirkko ja seurakunta kohtaa jäsenensä eri kanavissa.

Jäsen 360 on käytössä jo yli 100 seurakunnassa.

– Suomessa irrallisia on 1,5 miljoonaa ja sitä porukkaa ei tavoiteta liitutaululla eikä paikallislehti-ilmoittelulla, vaan tarvitaan moderneja välineitä kuten sosiaalista mediaa.

Paljon hyvää josta ei osata kertoa

Jarmo Lipiäinen puhuu paljon asiakkuudenhoitomallista ja siitä, miten eri segmenttejä hoidetaan. Viestintää varten tarvitaan vuosikello, jossa kullekin eri segmentille on erilaiset toimenpiteet.

– Kirkossa alkaa olla valmiutta myös mittaamisen ja mittarointiin. Analytiikan välineillä voidaan seurata mikä toimii, mikä ei toimi ja voidaan koko ajan seurata mitä tapahtuu eri kanavissa.

Eräs tapa hahmottaa seurakunnan tapahtumia, markkinointia ja vaikkapa sosiaalisen median toimenpiteitä on Jäsen 360 -palveluun kytketty ristikkotuote. Ristikkoon on piirretty valmiiksi segmentit. Niihin sijoitellaan seurakunnan palvelut eri kohderyhmille. Useimmiten tällaisen harjoitus avaa silmät tekemiselle: kirkossa ja seurakunnassa kyllä tapahtuu, mutta tapahtumien markkinointia siellä ei osata.

– Kirkko tekee paljon hyvää, mutta se ei osaa markkinoida tekemisiään. Kun on data, työkalut ja digitaaliset kanavat käytössä, kirkon tarina voidaan sanoittaa täysin uudestaan, Lipiäinen sanoo.

Kirkon strategiaan on piirretty viisi laadukasta kohtaamista seurakuntalaisten kanssa vuoden aikana. Tällaiset kohtaamiset pitää Lipiäisen mukaan tehdä valtaosin digitaalisissa kanavissa.

– Jokainen miettii, mitä saa vastineeksi kirkollisverolle ja monelle riittäisi, että edes tietäisi mitä kirkko tekee.

Lipiäisen askelmerkit seurakunnan moderniin viestintään ovat yksinkertaisia. Ensin asemoidaan, sitten viestitään ja mitataan ja sitten opitaan. Eli ensin määritellään, mille kohderyhmille ollaan tekemässä, sitten määritellään viesti, sitten mitataan sen toimivuus ja sitten opitaan. Jos tulokset ovat hyviä, lisätään samanlaista tekemistä, jos homma ei toimi, mietitään asia uudelleen.

Pelko pitäisi voittaa

Uudenlainen tekeminen seurakunnissa vaatii myös uudenlaista osaamista. Jarmo Lipiäisen näkökulmasta edelläkävijäseurakunnissa on palkattu palvelumuotoilijoita töihin rakentamaan uusia digitaalisia palveluita.

– Seurakuntien kannattaa myös miettiä osaamisen ja palvelujen ostamista enemmän ulkopuolelta nimenomaan sillä tavalla, että jatkossa osattaisiin tehdä asiat itse.

Vaikka digitaalisuus on ollut arkipäivää jo vuosien ajan, kirkossa ei Lipiäisen mukaan silti olla totuttu tekemään viestintää ainakaan laajamittaisesti uusissa kanavissa. Seurakunnissa on haluttomuutta ottaa sosiaalista mediaa käyttöön.

– On se myös osaamiskysymys, mutta erityisesti kysymys on siitä, että kirkossa on totuttu olemaan liian pitkään mukavuusalueella. Uudet asiat pelottavat. Myös johtamishaaste on olemassa, muutosta ei osata johtaa oikealla tavalla.

– Nyt on kirkolla viimeinen hetki tehdä muutosta. Viestinnän pitää muuttua ja johtamisen pitää muuttua. Jos kirkon viestintäbudjetti on 30 miljoonaa euroa vuodessa, siitä voisi helposti säästää 15 miljoonaa, kun viestintä siirretään oikeisiin kanaviin ja sanoitetaan viesti uudelleen.

Jarmo Lipiäisen mielestä uusi aika vaatii uudet kanavat

– Aikaisemmin seurakunta kohtasi asiakkaan torilla tai S-Marketissa, nyt se kohtaaminen tapahtuu verkossa, Facebookissa tai vaikka SnapChatissa. Jos maailma muuttuu, niin kirkonkin pitää muuttua. Jos ihmisten käyttäytyminen muuttuu, niin sen viestinnänkin pitää muuttua.

Teksti: Ville Kormilainen