Mikä Pop-up-kirkko?

Pop-up-kirkko –projekti on ottanut mallia Somempi seurakunta –työprosessista. Polttopisteessä ei tällä kertaa ole pelkästään sosiaalinen media, vaan seurakuntien uudistuvat työtavat. Voi jopa olla, että some jää tällä kertaa vain yhdeksi taustatekijäksi. Tuloksena on tulevan kirjan lisäksi blogi, koulutuksia ja uutuutena myös videoita. Hanke on saanut Helsingin seurakuntayhtymän innovaatiotukea eli LutherPlus–rahoitusta. 

Tarkastelussa ovat Festariehtoollisen, Aleppon kellojen ja Futiskirkon kaltaiset projektit. Mikä oli teologia Aleppon kellojen kuminan taustalla, miten Kari Kanala perustelee seurakuntaväen johdattamisen Kirkkokaljoille ja entä miten syntyikään Heikki Lepän idea ensimmäisestä Hääyöstä? Tämän kaltaiset ilmiöt eivät synny historiatta, missä siis ovat niiden juuret ja niiden teologinen perusta? Onko kirkollisilla tekijöillä jotain ikiomaa pop-upien saralla, vai onko kaikki vain lainatavaraa? Mikä on pop-upin rakenne? Marjaana Toiviaisen, Katri Korolaisen, Teemu Laajasalon, Kari Kanalan ja Jussi Laineen kaltaiset pop-up-pioneerit kertovat tarinoita onnistumisten ja myös epäonnistumisten takaa. Projektin painopiste on saadun apurahan ehtojen vuoksi pääkaupunkiseudulla, mutta tempaukset muualla Suomessa saavat myös tilaa tekeillä olevan kirjan sivuilla.

Tarkoitus on, että kirja julkistetaan Kirkon viestintäpäivillä Espoossa syyskuun alussa ja samassa yhteydessä pidetään pop-upeista työpaja. Ensimmäiset kirjan teemasta nousevat koulutukset on jo pidetty.

Kirjan kirjoittamisesta päävastuun kantaa toimittaja Salla Ranta, blogin ylläpitämisestä vastaa mediapastori Jan Ahonen, videot tuottaa Antti Vuori. Kirja taustavoimissa vaikuttavat myös Somempi seurakunta -kirjasta tutut toimittajat Johannes Ijäs ja Ville Kormilainen. Yhtenä yhdistävänä tekijänä on myös se, että Somempi seurakunta -blogi ja -Facebook–sivu palvelevat myös uutta kirjaprojektia. 

Vierailevat kirjoittajat taustoittavat blogissa kirjan aihepiiriä ja herättelevät keskustelua sen liepeiltä.

Tervetuloa mukaan rakentamaan Pop-up-kirkkoa!

Mainokset