Vieraileva kolumnisti: Olen sometakinkääntäjä

Minut tuntevat ihmiset tietävät, että olen aikaisemmin ollut todella somevastainen. Koin somemaailman itselleni vieraaksi enkä kokenut itseänikään someen sopivaksi. Some tuntui kaltaisestani mustiinpukeutujasta kuin vaaleanpunaiselta takilta – väri ei istu minun päälle millään ja kokokin on kolme numeroa liian suuri. Vasta vuosi sitten kesällä uskaltauduin pukemaan sometakin varovasti päälleni ja perustin Instagram-tilin, jossa kuvaan avoimesti elämääni pappina.

Hiljalleen tekemisen kautta uteliaisuus kävi liian suureksi, rohkaistuin astumaan sovituskoppiin ja pystypäin myönnän olevani somen suhteen takinkääntäjä. Instagramin ja Snapchatin ihmeellisen maailman valloittamisen jälkeen aloitin heinäkuussa tubettamisen emiliapappi-kanavalla. Tubettaminen on ollut innostavaa ja jännittävää, mutta ennen kaikkea se on ollut mieletön mahdollisuus tehdä tätä työtä persoonallisella tavalla.

Aloitin tubettamisen, koska halusin kertoa pappeudesta naisen näkökulmasta. Haluan hälventää ennakkoluuloja papeista, tuoda kirkkoa lähemmäksi ja omalta osaltani tehdä uskosta arkisempaa. Tahdon antaa kirkolle nuoren aikuisen kasvot. Kirkko tarvitsee myös somessa eri-ikäisiä naisia ja miehiä kasvoikseen, sillä seurakuntalaisiakin löytyy laidasta laitaan. Jokainen voi olla läsnä somessa rohkeasti omalla persoonallisella tavallaan, sillä kaikkien ei tarvitse puhutella kaikkia.

Omia intohimojaan ja elämäntapaansa voi tuoda kirkon työntekijänä reippaasti esille. Arkisuus ja aitous puhuttelee ihmistä ja tuo lähemmäksi sekä kirkkoa että sen työntekijöitä. Itsekin olen halunnut somessa olla rehellisesti automatkoista, saippuakuplista ja elämän pienten ilojen fiilistelystä tykkäävä itseni. Koen, että sanoma toivosta, armosta ja rakkaudesta välittyy arkistenkin aihepiirien lävitse.

Yksi itselle tärkeistä piirteistä somessa on ollut se, että olen voinut tuoda esille papin elämää kymenlaaksolaisessa pikkukaupungissa. Usein esillä ovat suuremmat seurakunnat ja niiden työntekijät, mutta haluan tuoda tälle vastapainoa. Somempaa seurakuntaa kannattaa etsiä myös pikkukaupungeista ja maaseudulta, joissa tunnelma on omanlaisensa. Somen suurimpia iloja on se, ettei työ jää vain oman seurakunnan rajojen sisäpuolelle, vaan palvelee Kristuksen kirkkoa kaikkialla.

Pätkätyösukupolvea edustavana pätkäpappina haluan ajatella, että sometaidot ovat arvokkaita myös kirkon työmarkkinoilla. Some voi olla yksi merkittävä tapa lähetyskäskyn ”menkää ja tehkää” toteuttamiseen – kirkon ja sen työntekijöiden menemistä sinne, missä ihmiset muutenkin ovat. Tässä asiassa toivoisin kirkon riveihin lisää kaltaisiani takinkääntäjiä, jotka hyppäävät rohkeasti someen mukaan.

Emilia Turpeinen

Kirjoittaja on Haminassa vs. seurakuntapastorina. Hän rakastaa leveästi hymyilemistä, hoilaa ratissa nuotin vierestä ja parittaa toisinaan Converset alban kanssa. 

 Emiliapapin tubetuskanava. Snapchat & Instagram: emiliapappi.

Mainokset

Vieraileva kolumnisti: Mielensäpahoittajan epistola

img_9787-1Kyllä on maailma kummalliseksi mennyt. Kuun ensimmäisenä päivänä menivät sitten kirkonmiehet ja –naiset pitämään Iskelmämessun Pyynikin kesäteatterissa. Siellä joku pappi liperit kaulassa oli olevinaan niin Babitzinin edesmenneitä veljeksiä ja rämpytti kitaraa. Joku kanttori koitti olla niin  kukkahameessaan. Hyvä ettei sentään puhelinlangat laulaneet vaikka hetki löi vieressä penkin, puun ja puistotien.

Eikä siinä vielä kaikki. Kekkosen näköinen pappi hakkasi pianoa kuin hourupäinen ja kehtasi vielä saarnata farkut ja kumitossut jalassa siitä kuinka oli ollut ABC:llä ostamassa juustoa. Ja kesäteatterin täydeltä sadat ihmiset laulavat niin kuin eivät olisi koskaan ennen kuulleet kulkurin iltatähdestä.

Ja kun tuosta tilaisuudesta olen saanut toivuttua, niin eikö ne hyväkkäät ole taas jo uudella asialla. Joku tapahtumien yö kaupungilla ja nämä kirkon ikiomat pellepelottomat päättävät järjestää Vanhassa kirkossa Tangokirkon. Virsiä tangoina ja tangoja virsinä. Kyllä ei pitäisi kirkkoon viedä Monosta taikka Kärkeä yhtä vähän kuin soittaa arvokkaita virsiä niin kuin jotain Suhmuran Santraa. Haitarilla. Tähän kohtaan minä sanon ei. Joku roti saisi kirkossa olla.

Mutta minä päätinkin tehdä sellaiset teesit, jotka käyn naulaamassa lähimmän Juice-kirkon oveen. Kai ne kaikki Tampereen kirkot ovat meinaan kohta sellaisia.

1) Koskaan et muuttua saa. Parempi on, että mennään niin kuin aina ennenkin. Koska vanha on aina parempi.

2) Kirkossa saa soittaa vaan hengellistä musiikkia. Tai ainakin vaan sata vuotta vanhaa musiikkia. Uruilla ehkä vähän uudempaa, mutta sitäkin varoen.

3) Pappien puheista ei pidä saada selvää ennen kuin kymmenien vuosien kirkossakäyntikokemuksella. Sitten jo tietääkin, mitä ne seuraavaksi tulee sanomaan. Eikä ainakaan mitään ajankohtaista ole syytä käsitellä.

4) Pysykööt kirkko kirkoissaan. Kaikenlainen kesäteatteri- ja jäähalliheiluminen tulee lopettaa välittömästi. Niin ja internettiä kanssa tulee välttää viimeiseen asti.

Näin kun tehdään, niin olisi tuttua ja turvallista. Minä tiedän kyllä nämä jutut.

 

Jussi Laine

Pastori. Tampereen seurakuntien vs. kehitysjohtaja. Näyttää Kekkoselta, ostaa juustoa ABC:ltä, soittaa pianoa ja on naimisissa tangon laulamista rakastavan kanttorin kanssa.

Vieraileva kolumnisti: Kuka keksi kirkon brändäämisen?

Seurakunnan markkinointiviestinnän työpajassa on tuskin pyyhitty korvapuustin murut suunpielistä, kun tutut argumentit jo leijuvat ilmassa: Brändi- ja markkinointipuhe tuovat kirkkoon vierasta ideologiaa. Mainonta, mielikuviin vaikuttaminen tai henkilökohtainen myyntityö eivät ole seurakuntatyön ydintä.

Tässä tilanteessa haluaisin kilauttaa kaverille, vähän niin kuin Haluatko miljonääriksi -tietovisassa. Puhelinkeskus yhdistäisi minut 1920-luvun Manhattanille BBDO-mainostoimistoon. Puhelimeen vastaisi Bruce Barton. Hän oli mainonnan pioneeri ja tietokirjailija, joka oli luomassa nykyisen viestintäteollisuuden perustuksia.

Kilauttaisin Brucelle, koska viestinnän historia kätkee kiinnostavan yllätyksen: Mistä yritysviestintä haki alun perin inspiraationsa? Armeijalta? Urheilusta? Antiikin filosofeilta? Kyllä, kaikilta näiltä. Mutta yksi esikuva oli muita suurempi.

Yritykset ottivat mallia kirkolta.

Annetaan Brucen itse kertoa.

– Päivää Bruce! Suomesta soittelen. Olet juuri julkaissut mainosalan bestsellerin, josta tuli yksi vuosisadan myydyin tietokirja. Kuka on mielestäsi mainosalan suurin esikuva?

– Jeesus.

– Kiinnostavaa. Miksi Jeesuksen tulisi olla myynti- ja mainosmiehen roolimalli?

– Hänen mainontansa oli nerokasta! Ei ole vaikuttavampaa tapaa viedä tärkeää viestiä ihmisille kuin hänen. Jäljittelemme työssämme Jeesuksen kolmea periaatetta:

1. Hän kiinnittää ensin taitavasti ihmisten huomion.
2. Hän saa kiinnostuksen syvenemään uutisella tai tarinalla.
3. Hänen puheensa on aina selkeää ja konkreettista, ja ennen kaikkea rehellistä.

– Hyvin tiivistetty, Bruce. Ei ihme, että viestintäala lähti kasvuun noilla Jeesuksen opeilla.

Uskotko, jos kerron, että vuonna 2017 isoilla yrityksillä ympäri maailman on oma ”missio” ja ”visio” ja yritykset haluat tehdä työntekijöistä brändinsä ”lähettiläitä”? Tämä kaikkihan on lainaa kirkolta.

– Todellako? Hienoa kuulla, että kirkon viestintää on benchmarkattu liike-elämässä juuri niin kuin ehdotin. Muistaahan kirkko itse edelleen Jeesuksen tärkeimmän viestintäopin?

– Muistutapa vielä, mikä se oli.

– No sehän on se, että kontakti ihmisiin luodaan aina teoilla eikä sanoilla. Palvelua, ei puhetta! Tästä ei saa tinkiä!

– Ei ole unohdettu. Tekoja ja muuta viestintää ei meillä erotella.

Pitäisit varmaan näkemästäsi, jos tulisit käymään. Viime aikoina on esimerkiksi jalkauduttu Lutherin hengessä baareihin, festareille ja lätkämatseihin. Tuhansia henkilökohtaisia kontakteja solmitaan tänäkin kesänä pop up -tapahtumissa ja sosiaalisessa mediassa.

– Hyvä, että Jeesuksen opit ovat luovassa käytössä. Kyllä minä edelleen kadehdin sitä, miten kirkko loi Jeesusta jäljittelemällä maailmanlaajuisen organisaation. Mikään firma ei ole pystynyt samaan. Menestystä teille evankeliontihommiin siellä Suomessa!

– Kiitos, kerron terveiset! Mukavaa päivää sinne Manhattanille!

Bruce Barton: The Man Nobody Knows (1925). 

VTT Karoliina Nivari kehittää työyhteisöjä ja niiden viestintää Kirkkopalveluissa. 

Kuva: Esko Jämsä

 

Lue myös:

Vieraileva kolumnisti: Jeesus®

Vieraileva kolumnisti: Tampereella ollaan lätkässä kirkkoon

Menestys somessa tuo itseluottamusta Jouluradion tekijöille

Jouluradion_logo

Pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen mediatoimituksen Toivontuottajien Jouluradio on käyttänyt sosiaalista mediaa menestyksekkäästi hyödyksi työssään.

Jouluradion verkkotuottajan Tuukka Jorun mukaan some toimii radion eduksi kahdella tavalla.

− Meillä on loistava väline kertoa ihmisille Jouluradiosta. Toisaalta meillä on somen myötä suora matalan kynnyksen palautekanava jatkuvasti auki kuulijoihimme. Menestys somessa on ainakin antanut itseluottamusta tekijöille. Kun 85 000 ihmistä haluaa kertoa Facebookissa tykkäävänsä kanavastasi, voi olla aika varma että itse tuotteen suhteen tehdään jotain oikein.

Millä tavoin käytätte somea?

− Pyrimme olemaan selvillä selvillä siitä mitä missäkin välineessä kaivataan. Facebookissa ja Twitterissä on kanavistamme eniten ”tiedotuksellista” sisältöä. Instagramissa, YouTubessa ja Snapchatissa keskitytään enempi fiilistelyyn. Kanavasta riippumatta somea käytetään osallistumalla ja olemalla aktiivisia.

Mitkä välineet ajavat mitäkin tarkoitusperiä?

− Kaikkien somekanavien tarkoitus on toimia Jouluradion markkinointivälineinä, syventää Jouluradion brändiä ja tarjota kanavaa seuraaville Jouluradioon ja joulumusiikkiin liittyvää huolella mietittyä ja tuotettua sisältöä.

Oletteko saaneet somen kautta lisää kuulijoita?

− Osa kuulijoista on varmasti löytänyt Jouluradion somen kautta. Toisaalta uskon että useat kuulijat ovat rakastuneet kanavaan ja etsineet sen myöhemmin somesta.

Miten aktivoitte ihmisiä somessa?

− Tärkein tapa aktivoida seuraajia on olla itse aktiivinen. Teemme kiinnostavia päivityksiä, seuraamme niiden kommentteja ja vastaamme niihin. Tykkäämme kuvista Instagramissa, lisäämme twiittejä suosikeiksi ja retwiittamme niitä. Ja vaikka sen tuntuu vieraalta tai jopa hassulta, meidänkin päivityksissä näkyy selvästi vaikutukset esimerkiksi tykkäämisiin tai jakoihin kehotuksilla. Niitä käytämme kuitenkin varoen, koska ne myös herkästi ärsyttävät ihmisiä. Pyrimme tekemään niitä tilanteissa joissa se tuntuu erityisen luontevalta. Esimerkiksi ”Käytä heijastinta! Haasta ystäväsi mukaan!” -päivityksen jakamaan pyytäminen on helppoa.

Miten mittaatte sometyön tuloksia?

− Seuraamme kauden aikana viikottain tykkääjämääriä eri kanavissa. Pidämme silmällä miten yksittäiset päivitykset pärjäävät tykkäyksien ja jakojen osalta.

Miten hyvin some on mielestäsi kirkossa hallussa?

− Vaihtelevasti. Some on tekijänsä näköistä. Jos kanavissa on epävarma ja himmailee, koko kanava näyttää epävarmalta ja olemassaoloaan anteeksipyytelevältä. Kaipaan enemmän rohkeutta olla esillä, koska piilossa ei ole löydettävissä.

Toimittaja: Johannes Ijäs

Twitter & Instagram & SnapChat: @jouluradio

Aalto-Setälä: Armo on tärkeämpi kuin välineet

AaltoSet

Allerin toimitusjohtajan Pauli Aalto-Setälä toteaa, että kirkko on aikanaan ollut jopa edelläkävijä sosiaalisessa mediassa verrattuna moneen muuhun organisaatioon.

Viime aikojen kehitys ei ole kuitenkaan ollut aivan yhtä lupaavaa. Esimerkiksi moni kirkon ajattelija loistaa somesta poissaolollaan.

– Jos mietin omaa somekäyttäytymistä ja keitä seuraan, niin ei kirkko kauhean vahvasti ole läsnä. Olisi todella hyvä oivaltaa, miten hyvä paikka sosiaalinen media olisi käydä keskustelua kristillisistä kysymyksistä ja puolustaa jäsenyyttä sekä ottaa kantaa.

Aalto-Setälän mielestä kirkko voi tehdä somessa hengellistä työtä.

– Se kuuluu heidän tehtäväänsä ja missioonsa, joten turha varoa.

Aalto-Setälän mukaan kirkon viestintä on usein virallista ja varovaista sekä hierarkkista. Sosiaalisen median toimintamalli on täysin päinvastainen.

– Vaatii valtavasti rohkeutta yksittäiseltä kirkkoherralta tai kappalaiselta tai rippikoulunvetäjältä heittäytyä. Heitä pitäisi kannustaa, että anna palaa vaan, vaikka virallinen viestintä olisi ihmeissään, mitä tapahtuu.

Aalto-Setälä liputtaa vapaaehtoistyöntekijöiden ja vaikkapa rippikoululaisten päästämistä kirkon somekanaville vastuuseen. Esimerkiksi YouTube-osaajat löytyvät helposti riparilaisten joukosta. Valtaa on annettava osaajille.

Eri välineillä on eri kieli

Kaikilla, jotka ovat kirkossa töissä, pitäisi Aalto-Setälän mukaan olla valmiudet osallistua ja keskustella sosiaalisessa mediassa.

– Ei se ole vain piispojen ja kirkkoherrojen tehtävä. Kirkossahan on noin 20 000 työntekijää ja heistä pappeja on vähemmistö. Se on yhteisö, jolla on vahva missio ja jossa ollaan pääsääntöisesti töissä jostain muusta kuin rahallisesta syystä. Sehän on aika otollinen porukka välittämään viestiä, jos vain osaisivat ja olisi lupa.

Aalto-Setälä tietää, mistä puhuu, sillä ennen Allerille Siirtymistään hän oli kirkollisen Kotimaa Oy:n toimitusjohtaja.

Hän siirtäisi kirkon asiakaspalvelua vielä paljon nykyistä laajemmin verkkoon.

– Kaikki, mikä nyt on offline, pitäisi olla digitaalisesti saavutettavissa. Kaikki kaavakkeet, lomakkeet, eroamiset ja liittymiset sekä varaukset ja perumiset rakentaisin yksinkertaiseen ja helppoon käyttöliittymään kännykällä käytettäväksi. Ihan kaikki. Ja niin hädänalaisille kuin testamenttikysymyksiä pohtivalle pitäisi pystyä antamaan online-vastaus.

– Mitä taas esimerkiksi seurakuntatalolta paikanpäältä saa, on henkilökohtaista, läheistä, lämmintä tukevaa. Sitä pehmeää kirkkoa, mitä somen sivuilta ei voi ikinä tavoittaa. Mikään ei korvaa kuitenkaan ihmisten välistä kohtaamista.

Somepelkoon lääkkeeksi käy koulutus. Aalto-Setälän mielestä sosiaalisen median välineillä on eroja, ne ovat ikään kuin erikielisiä.

– Sen tähden niissä täytyy olla eri ihmiset tai täytyy opiskella niiden kieli. On turha puhua Ruotsissa viroa. Moni kokee vielä mielihyvää siitä, että sama viesti työnnetään joka paikkaan ja ajatellaan sitten, että se on niin laajasti jaettu. Ei se mene niin.

Aalto-Setälä liputtaa vapaaehtoistyöntekijöiden ja vaikkapa rippikoululaisten päästämistä kirkon somekanaville vastuuseen. Esimerkiksi YouTube-osaajat löytyvät helposti riparilaisten joukosta. Valtaa on annettava osaajille.

Jos halusin ärsyttää kirkon työntekijöitä…

Aalto-Setälä puhuu myös asiakkuusajattelusta. Siitä hän puhui Kotimaa Oy:n toimitusjohtajanakin.

– Asiakkuusajattelu on ollut kirkossa aina vaikeaa. Jos halusin ärsyttää kirkon työntekijöitä, puhuin heille asiakkuusstrategiasta. Tiesin, että osan tekee mieli poistua aivan välittömästi siitä. Tulee apinareaktio. Tappele tai pakene. Mutta kirkossa he vaikenivat, eivät tapelleet eivätkä paenneet.

En ostaisi mainostoimistolta enää mitään, vaan antaisin työkalut seurakunnan työntekijöille ja rohkaisisin. Rakentaisin yhdessä viestejä ja käyttäisin osan siitä yhteisestä ajasta sen viestin julkiseen strategiseen pohdintaan eli että minkä takia ylipäätään se yhteisö on olemassa.”

Kirkon ei pidä Aalto-Setälän mielestä yrittää miellyttää väärin keinoin, vaikka eri kohderyhmille pitää osata puhua heidän omalla kielellään. Jos esimerkiksi aikuinen esittää nuorta, pieleen menee.

– Helsingin seurakuntayhtymähän on ostanut joltain isolta mainostoimistolta säännöllisesti jonkin ison kampanjan. Ne ovat olleet hienoja ja ajanhermossa, mutta liian kaukana seurakuntalaisen arjesta. En ostaisi mainostoimistolta enää mitään, vaan antaisin työkalut seurakunnan työntekijöille ja rohkaisisin. Rakentaisin yhdessä viestejä ja käyttäisin osan siitä yhteisestä ajasta sen viestin julkiseen strategiseen pohdintaan eli että minkä takia ylipäätään se yhteisö on olemassa.

Aalto-Setälän mielestä mainonnan ostajat miettivät liikaa myös kanavia sen sijaan, että miettisivät pikemminkin, mitä halutaan sanoa.

– Ei tarvitse olla SnapChatissa eikä kaikkien tarvitse tubettaakaan. Oleellisempaa on, että ylipäänsä on viesti ja että se on kohdistettu eri kohderyhmille tavalla, joka tuntuu heistä tutulta ja arvokkaalta.

Viestinnän muutos on kirkon mahdollisuus

Allerin toimitusjohtajan visiossa seurakuntalaisilla pitäisi olla mahdollisuus käydä keskustelua 24/7 esimerkiksi elämänvalinnoistaan. Jonkun kirkkoa edustavan on oltava aina tavoitettavissa. Välineajattelua voi siirtää jopa syrjään, tärkeintä on kohtaaminen ja asiaosaaminen tai Aalto-Setälän sanoin substanssi.

Poliisi ja puolustusvoimat käyttävät somea yhä paremmin ja paremmin.

– Näistä kolmesta instituutiosta kirkko pärjää nyt huonoimmin, koska sen viestintä on dogmaattista. Sellainen eetos ei toimi digitaalisessa viestinnässä.

– Ei ole niin väliä, mikä se kanava on, jos valjastettaisiin kirkon joukko pohtimaan sisältöä, jolla olisi oikeasti suomalaisille merkitystä, Aalto-Setälä jatkaa ja ehdottaa sisällöksi yhtä sanaa: armo.

Toisin sanoen kirkolla on hänen mukaansa sisältö, mutta ongelmia on sen muotoilemisessa.

– Mitä jos kirkon viestintä olisi palvelujournalismia? Se olisi ihmisille, jotka ovat hädänalaisessa tilanteessa tai valinnan hetkellä. Jos siihen olisikin online-apu.

Erilaisia virityksiä jo onkin, esimerkiksi Palveleva Netti, mutta Aalto-Setälä puhuu paljon kokonaisvaltaisemmasta näkökulmasta.

– Jos viestintä on hierarkkista, kanavakohtaista ja yksisuuntaista, jää huomioimatta, että viimeisen 10 vuoden aikana viestintä on muuttunut. Siitä on tullut kokonaan dialogista ja reaaliaikaista. Tämä on todella hieno mahdollisuus instituutioille, joilla on noin iso missio, kuten lähimmäisenrakkaus ja armo.

Haastattelu: Ville Kormilainen

Koonnut jutuksi: Johannes Ijäs

Ovatko tässä seuratuimmat kirkolliset Instagram -tilit?

Seuraajamäärä on vain yksi mittareista, mutta kelpo alku selvitettäessä kuinka keskeinen asema ”kirkonmäellä” on sosiaalisessa mediassa. Edellisten listausten tavoin tämäkin perustuu alustavaan kartoitukseen, mutta saattaa hyvinkin kaivata täydennystä. Ainakin aluksi listaus koskee organisaatioita, ei henkilökohtaisia tilejä, mutta vinkit edustavista kirkollisista henkilötileistäkin ovat tervetulleita.

Tilin nimi ei aina kerro suoraan ylläpitäjätahoa. Valomerkki on pk-seudun seurakuntien verkkomedia ja Reilusti kristitty Tampereen seurakuntien tili.

Luvut 9.9. 2015

Kirkolliset organisaatiot Instagramissa

  1. Kirkko Suomessa 2085
  2. Maata näkyvissä -festarit 1251
  3. Jouluradio 1119
  4. Uskovaiset nuoret 615
  5. Ev. luth. kyrkan i Finland 612
  6. Minihartaus 561
  7. UskoToivoRakkaus 525
  8. Harjun nuoret 490
  9. Kirkon Ulkomaanapu 470
  10. Porin Teljän srk 473
  11. Lempäälän Nuori Srk 455
  12. Valomerkki.fi 420
  13. Keravan srk 412
  14. Lontoon merimieskirkko 411
  15. Me Nuoret 410
  16. Tikkurilan srk 403
  17. Isoset ry 387
  18. Reilusti kristitty 340

Sosiaalinen media paransi nokialaisten ja seurakunnan välit

marko

Pienehköllä Nokian seurakunnalla on Facebook-tykkäyksiä enemmän kuin millään muulla paikallisseurakunnalla. Yhtymistäkin vain Tampereella on enemmän.

Tästä voi ”syyttää” Nokian seurakunnan entistä tiedottajaa Marko Honkaniemeä ja hänen apureitaan. Kaikki lähti liikkeelle seurakuntakeskuksen seinille laitetuista mainoksista, joihin oli kirjoitettu iskulauseita. Niistä tuli maankuuluja. Mainoksia alettiin julkaista myös seurakunnan Facebook-sivuilla. Sitä kautta ne levisivät laajalle. Moni muistanee esimerkiksi banderollin ”Vältä jouluruuhkaa – tule kirkkoon jo nyt”.

Yksi Nokian banderolleista poltettiin vuonna 2013. Tekijöitä ei ole vieläkään saatu kiinni.

– Olin ihan maani myynyt sinä aamuna, kun nähtiin ne poltetun banderollin jäänteet. Lähestulkoon itkin. Ajattelin, että tämä homma loppuu tähän. Työkaveri tukipalvelujen puolelta kuitenkin sanoi, että uutta putkeen vaan, Honkaniemi muistelee.

Pian seurakuntakeskuksen seinällä oli jälleen banderolli: ”Liekkejä on monta, valo on yksi”.

Oivallus tuli kerran yhden kaverin suusta, kun hän sanoi, että nyt olette tehneet sellaisen homman, että pääsitte nokialaisten aamukahvipöytiin puheenaiheeksi.”

– Se kääntyi meidän hyväksi koko juttu. Tekisi mieli kiittää häntä, joka tuikkasi banderollin tuleen. Epäilen, että ne olivat pikkujätkien tulitikkuleikkejä, tuskin sen kummempaa, Honkaniemi sanoo.

Ne olivat kuitenkin vaarallisia leikkejä, seurakuntakeskus olisi voinut palaa.

Syvemmälle paikkakuntalaisten sieluihin

Tärkeämpää kuin Nokian seurakunnan Facebook-sivujen tykkäysten määrä, on se, mitä tapahtui seurakunnan ja kaupunkilaisten suhteelle.

– Banderollit olivat tavallaan sellainen sisäänheittotuote, jäänsärkijä, jonka avulla pystyimme uimaan syvemmälle paikkakunnan elämään.

Honkaniemi kertoo, miten seurakunta pääsi esimerkiksi yhteistyöhön urheiluseurojen ( mm. koripalloseura BC Nokia) kanssa. Fingerporin isä Pertti Jarla, vapaa-ajattelija alkoi myös tehdä banderolliyhteistyötä seurakunnan kanssa.

– Some tuli olennaiseksi osaksi seurakunnan tavoittavaa toimintaa. Oivallisuus tuli kerran yhden kaverin suusta, kun hän sanoi, että nyt olette tehneet sellaisen homman, että pääsitte nokialaisten aamukahvipöytiin puheenaiheeksi, Honkaniemi kuvaa.

Kun aikanaan Nokialla vaikutti Nokian herätys, seurakunnassa oli ilmapiiriongelmia.

– Vanha Nokia muistaa vielä ja ei hyvällä ne ajat. Kyllä siinä maine meni moneksi vuodeksi. Pahimmillaan Nokian herätyksen aikoihin seurakunta näyttäytyi riitelevänä ja eripuraisena. Että ei siellä muuta kuin tapella. Loppuvaiheista varsinkin, kun meno oli aika hurmoshenkistä, oli vastakkaiset leirit selkeästi, Honkaniemi muistelee.

Kun seurakunta tavoitti sosiaalisen median myötä kaupunkilaiset uudelleen, Honkaniemi huomasi myös työntekijöiden sisäisen ilmapiirin parantuneen.

– Meidän työilmapiiri oli siihen saakka osittain varmaan Nokia-mission ajoilta hyvin huono. Sosiaalisen median kautta tulleet asiat aiheuttivat selkeän suoristumisen. Koimme työyhteisönä ylpeyttä siitä, keitä olemme ja uskalsimme jopa sanoa, missä me olemme töissä. Työssä käytävillä tapasi iloisia ihmisiä. Oli hieno tekemisen meininki, se oli yhteinen juttu, Honkaniemi sanoo.

– Tuntui myös siltä, että en tee työtä pelkästään Nokian seurakunnassa vaan teen työtä koko kirkon puolesta. Somella ei ole maantieteellisiä rajoja, hän jatkaa.

AlkoHoly toi avun helteessä

Sosiaalisen median aktiivisuuden lisäksi Honkaniemi muistuttaa, että seurakuntien työntekijöiden pitää olla myös fyysisesti läsnä siellä, missä ihmiset ovat.

– Lähdetään tuonne oikeasti ulos seurakuntakeskuksesta. Me ainakin hämmästyimme, kun sellainen avautuminen alkoi, että he oikeasti haluavat olla kanssamme tekemisissä. Emme me olekaan se porukka, joka viimeisenä otetaan peliin, kun joukkue on valittu.

Kerran tapahtuma, johon seurakunta oli luvannut tuoda vesipulloja, peruuntui. Pullot jäivät lojumaan varastoon. Myöhemmin nokialaisella torilla talkoolaiset rakensivat toista tapahtumaa kuumassa helteessä. Seurakunnassa muistettiin vesipullot.

– Otin yhteyttä tapahtuman päällysmieheen. Sanoin, voisinko tuoda vesipulloja. Hän ilahtui jo siinä puhelimessa ihan täysin ja häkeltyi vielä enemmän, kun toimme pullot.

Pullossa luki ”Alkoholy, Nokian seurakunta”. Tästäkin tempauksesta seurakunta kertoi somessa ja lehdet kirjoittivat perässä.

– Osasimme hyödyntää tämän hyvän jutun. Kyllähän kirkko tekee valtavan määrän hyvää, kymmeniä ja satoja tuhansia hyviä tekoja. Ei sen tarvitse olla iso juttu, että siitä Faceen ottaa kuvan tai sanasen kirjoittaa. Sitä ei ehkä tarpeeksi edelleenkään osata tehdä. Kirkosta on kyllä maailman helpoin keksiä kaikkia negatiivisia juttuja, Honkaniemi sanoo.

Nokia_pilvi2

Jo pelkkä tykkääminen on kokoavaa toimintaa ja osallisuutta

Näkyykö seurakuntalaisten kasvanut luottamus kirkkoa kohtaan sitten toimintaan osallistumisessa?

– Joku vanha rovasti kysyi kerran, onko kirkossa käynti lisääntynyt, kun Nokian seurakunta on koko ajan julkisuudessa. Sanoin, että eipä varmaan eikä se ehkä ole realistinen tavoitekaan. Lähdemme siitä, että jos joku tykkää meidän päivityksestä, se on sitä osallisuutta ja kokoavaa toimintaa.

Marko Honkaniemelle viestinnällinen aktiivisuus on hiljattain poikinut myös uuden työpaikan, seitsemän ja puolen vuoden seurakuntatiedottajan työn jälkeen. Hän on nykyisin mainostoimisto Mainoskentän copywriter.

– Huomasin seurakunnassa, että voisin tällä alalla tehdä enemmänkin töitä.

Hän on silti välillä ideoistaan yhteyksissä myös vanhaan työpaikkaansa.

– Jos jotain mieleeni tulee, laitan viestiä, mutta en ole tyrkyttänyt.

Kirkon ja seurakuntien sosiaalisen median hyödyntämisessä Honkaniemi näkee paljon mahdollisuuksia. Hyvää työtä tehdäänkin jo siellä täällä. Honkaniemi kehuu esimerkiksi tamperelaisten otetta.

– Se on esimerkillistä toimintaa, mitä jäykkä seurakuntayhtymäkin voi tehdä. Heidän tyylissään on uskallusta ja rohkeutta.

Seurakuntien pitäisi Honkaniemen mukaan uskaltaa tarttua sosiaalisessa mediassa ihmisten arkisiin asioihin.

– Se jotenkin loistaa poissaolollaan Minua suoraan sanottuna ärsyttää sellaiset pyhäkoulumaiset mietelauseet, kun niitä tulee tarpeeksi usein Facebook-sivuille. Siinä ei kyllä ole paljon kohderyhmiä mietitty.

Somen pyörittäminen ei katso ammattinimikettä

Honkaniemi on huomannut, että nuorisotyöntekijöillä on seurakunnissa usein melko hyvää otetta sosiaaliseen mediaan. Esimerkiksi rippikouluryhmiä toimii somessa.

Kenellä sitten pitäisi olla vastuu seurakuntien some-toiminnan käytännön pyörittämisestä?

– Ei viestinnän palkattu ihminen ole aina välttämättä paras mahdollinen taidoiltaan tai tiedoiltaan. Se voi ihan hyvin olla nuorisotyöntekijä tai pappi. Se ei katso ammattinimikettä. Pitää katsoa kenelle asia sopii ja sovitella työtehtävät sen mukaan.

Nokian seurakunnalle ei ole tehty sosiaalisen median strategiaa tai suunnitelmaa, Honkaniemi tunnustaa.

– Menimme suin päin someen. Se ei ole huono juttu. Kokeilun kautta oppi. Sitä pystyy sitten muuttamaan virettä suuntaan ja toiseen. Kaikista suurin juttu on vaan se, että lähtee tekemään. Se kynnys on ylitettävä.

– Se on vieläkin kirkon työntekijöiden helmasynti, että ei pitäisi ajatella, mitä toiset meistä ajattelevat. Siihen itsekin aikanaan sorruin. Jos sitä miettii, se halvaannuttaa. Parempi on, että tekee vaan.

Banderolli-palloiluhalli

Frans-sonnin isäntä

Nokian seurakunta on käyttänyt myös Facebook-mainontaa hyväkseen suosituiksi osoittautuneiden päivitysten kohdalla. Joiltakin mainoksen saaneilta tuli tämän jälkeen tiukkaa palautetta.

– Tuli viestiä, että pitäkää turpanne kiinni, ei seurakuntien tarvitse mainostaa. Jatkoimme mainontaa. En ole ikinä ymmärtänyt sitä, miksi meidän täytyisi olla hiljaa ja emme saisi mainostaa.

Seurakunnassa myös mitattiin, miten erilaiset Facebook-päivitykset toimivat. Työ oli tavoitteellista.

Kun suuryritys Nokian puhelinliiketoiminta myytiin Microsoftille, Facebookin ilmestyi Nokian seurakunnan toimesta noin 100 000 henkeä tavoittanut teksti: ”Microsoftin seurakunta, ei kun…”.

 ”Kirkon viestintä on vähän liikaa niitä viikkoilmoituksia ja lippusten ja lappusten tekoa. Ei tiedottaja tai tiedotussihteeri saisi olla mikään esitepaja tai ilmoitussihteeri.”

– Microsoftin seurakunta oli tähtihetki, reagoimme nopeasti Nokian nimenmuutokseen. Pääsimme muun muassa A-studion loppukevennykseen, Honkaniemi muistelee.

– Meillä oli ohjenuorana toiminnassamme, että emme kuitenkaan loukkaisi ketään, tekisimme hyvän maun rajoissa. Teimme banderollit yhden graafikon kanssa valmiiksi. Huusin aina kirkkoherran paikalle, hän näytti usein peukkua ja sitten se lähti Facebookiin. Tämä ei olisi onnistunut, ellei minulla olisi ollut kirkkoherran ja talousjohtajan täydellinen tuki ja vapaat kädet.

– Kirkon viestintä on vähän liikaa niitä viikkoilmoituksia ja lippusten ja lappusten tekoa. Ei tiedottaja tai tiedotussihteeri saisi olla mikään esitepaja tai ilmoitussihteeri. Minäkin tein monta vuotta sitä työtä. En oikein vieläkään tiedä, mikä kypsytti tekemään toisenlaista viestintää.

Marko Honkaniemi tunnetaan Facebookissa myös Frans-sonnista, jolla on oma sivusto ja noin 6 500 fania. Frans on Suomen söpöin sonni. Honkaniemi kasvattaa mainostoimistotyönsä ohella ylämaan karjaa.

Teksti: Johannes Ijäs

Somegurun vinkit: Näin vältät nettiraivon

Kortesuo
Viime aikoina on puhuttu paljon nettiraivosta. Moni kuitenkin osaa keskustella sosiaalisessa mediassa aivan asiallisesti. Kouluttaja, tietokirjailija Katleena Kortesuo kertoo, miten se tapahtuu.
 
On lähdettävä liikkeelle asiallisen keskustelun tuntomerkeistä.
 
– Siinä ei ole kärkevyyttä ja siinä näkyy molemminpuolinen arvostus. Voidaan olla eri mieltä. Peilaillaan, ymmärretään, saatetaan silti pysyä omassa mielipiteessä.
 
Vaikka ei siis olisi samaa mieltä keskustelijan kanssa, toista ei tarvitse tyrmätä.
 
– Voi sanoa, että hyvä pointti, ymmärrän kyllä näkökulmasi, osuva perustelu tai kiitos hyvästä kommentista.
Jos ihminen on organisaation edustaja, hänelle sellainen viha on sallittua, joka kohdistuu esimerkiksi olosuhteisiin tai nimeämättömään ulkoiseen tahoon.
 
Kortesuon mukaan tunteetkin voivat näkyä. Ne saattavat olla sanavalintoja tai vaikkapa emojeita eli hymiö- ja kuvasymboleita. Voi myös käyttää erilaisia tunnetta kuvaavia sanoja kuten uu, aa, hehheh, tirsk tai huoh. Jos haluaa ilmaista suuttumusta, emojit toimivat hyvin. Toista ei voi lähteä sanallisesti haukkumaan.
 
– Jos ihminen on organisaation edustaja, hänelle sellainen viha on sallittua, joka kohdistuu esimerkiksi olosuhteisiin tai nimeämättömään ulkoiseen tahoon. Voi esimerkiksi olla vihainen ja surullinen turvapaikanhakijoiden salakuljettajille, koska ihmisiä hukkuu Välimereen. Jos ilmaisee vihaa yksilöä tai vaikkapa vähemmistöä kohtaan, ollaan sen sijaan vaarallisilla vesillä. Sitä ei pidä tehdä.
 
Milloin kannattaa lopettaa keskustelu?
 
Kun somessa saa vihaista viestiä, kannattaa vastata mahdollisimman positiivisesti, rakentavasti ja keskustelevasti.
 
– Aina pitää viestiä keskustelukumppanin näkökulmasta. Ihan turha esimerkiksi todistella Raamatusta mitään, jos toinen osapuoli ei usko Raamattuun. Kyllä se kuunteleminen on avainsana.
 
Kuunteleminen tarkoittaa esimerkiksi tarkentavia kysymyksiä tai toiselle vastaamista, jos hän kysyy jotain. Kuuntelun näkyy siitäkin, että esimerkiksi Twitterissä merkkaa kommentin suosikki-merkinnällä tai tykkää Facebookissa.
 
– Näin pystyy kuittaamaan, että nyt minä olen lukenut sen. Se on tapa kertoa, että olen läsnä. Kysymyksissä on tärkeätä, että ne ovat enemmän saattavia kuin tivaavia. ”Avaa ajatuksiasi” tai ”kerro enemmän” ovat saattavia kysymyksiä. ”Miksi ihmeessä luulet niin” on jo tivaava.
 
Mistä tietää, että keskustelu on syytä lopettaa?
 
– Jos toinen osapuoli reagoi hyvin vahvasti ja negatiivisella tunteella, kannattaa mieluummin kiittää ja toivottaa iloista päivänjatkoa. Jos oma pulssi nousee, pitää kanssa lopettaa. Siitä syntyy riita. jos itse ärtyy tai toinen on ärtynyt.
Ylipäätään toivon, että seurakuntien edustajia olisi enemmän somessa. Haluan lähettää rohkaisevan viestin. Jokainen ihminen jolla on lähimmäisenrakkautta ja tolkku päässä, osaa kyllä somessa käyttäytyä.”
 
Uskontokriittiset tuovat lisämausteensa
 
Organisaation edustajan kannattaa Katleena Kortesuon mukaan välttää sosiaalisessa mediassa sarkasmia, koska aina joku ottaa sen tosissaan. On eri asia, jos henkilö tunnetaan laajalti siitä, että hän käyttää viestinnässään ironiaa. Tämä vaatii kuitenkin usein viestijältä melko pitkän some-historian.
 
Kirkkoa, seurakuntia sekä niiden työntekijöitä some-keskustelijoina koskee Kortesuon mukaan aivan samat säännöt kuin muitakin organisaatioita.
 
– Noudata tavoitteitasi, viesti kohderyhmäsi mukaan, toteuta sitä tehtävää, jota olet tekemässä. Sinne ei mennä kiistelemään. Kyllähän kirkon työntekijöille lisämausteensa tuo porukka, joka on seurakunta- tai uskontokriittistä. On eri asia olla porkkananviljelijä. Ei heillä ole vastustajia.
 
– Ylipäätään toivon, että seurakuntien edustajia olisi enemmän somessa. Haluan lähettää rohkaisevan viestin. Jokainen ihminen jolla on lähimmäisenrakkautta ja tolkku päässä, osaa kyllä somessa käyttäytyä, Kortesuo lisää.
 
Näkyykö sosiaalisessa mediassa, että kirkossa on yli 20 000 työntekijää ja 4 miljoonaa jäsentä?
– Ei se näytä siltä. Ehdottomasti enemmän pitäisi saada seurakuntien väkeä sosiaaliseen mediaan. Esimerkiksi pastori Aija Pöyri (@aijjaa) on hyvä esimerkki, kuinka voi toimia omana persoonanaan aidosti ja välittävästi. Hän kohtaa erinomaisen hyvin ja ihmislähtöisesti toisia ihmisiä somessa. Siinä on niin sanotusti lähetyskäsky kohdillaan.
Teksti: Johannes Ijäs

Ensimmäisenä piispana Twitterissä − Epäröin kauan

Espoon piispa Tapio Luoma ehätti suomalaisista piispoista ensimmäisenä Twitteriin. Hänet tunnetaan mikroblogipalvelussa muun muassa twaarnoista eli kirkkovuoden ajankohtaiset ajatukset twiitit mittaiseksi saarnaksi tiivistävistä viesteistä. Mitä sitten ovat twermonit, ja miksi piispat harvoin yltyvät keskustelemaan somessa? Somempi seurakunta -blogi selvitti.

 Mikä oli ensimmäinen kokemuksesi sosiaalisesta mediasta?

Espoon piispaEnsimmäinen some-kokemukseni taisi olla liittyminen Facebookiin keväällä 2009. Opiskelukaverini Ulla Lötjönen kutsui minut mukaan, ja pian löytyi kontakti moniin vanhoihin mutta myös uusiin tuttavuksiin.

Missä sosiaalisissa medioissa olet läsnä?

Facebookissa olen yksityishenkilönä mutta myös viran puolesta. Piispan roolissa olen myös Twitterissä.

Mikä sai sinut lähtemään mukaan Twitteriin ensimmäisenä suomalaisena piispana?

Sain monia kannustavia viestejä, että piispallista läsnäoloa Twitterissä kaivataan. Epäröin kauan, koska Twitterin idea ei oikein tahtonut minulle aueta – Facebook oli minusta ymmärrettävämpi. Lopulta rohkaistuin lähettämään ensimmäisen twiittauksen.  Oli yllättävää havaita, että lyhyet viestit saivat huomiota ja niitä kuulin monen jopa odottavan.

Miten löysit #twaarnan?

Pian Twitter-tilin luotuani kuulin #twaarnasta, jota oli ideoitu tietojeni mukaan ainakin Mäntsälässä, siis hiippakuntani alueella.  Myös twaarnaamiseen tarvitsin vähän kannustusta ennen kuin rohkenin ensimmäisen mikrosaarnan julkaista. Kieltämättä ilahduin twaarnojen saamasta vastaanotosta ja myös siitä, että kuka tahansa voi pienessä tilassa ilmaista sen, mikä pyhäpäivän aiheessa puhuttelee. Twaarnaaminen on erinomainen keino opetella sanomaan lyhyesti ja ymmärrettävästi suuria ja tärkeitä asioita.

Mikä sukua sille on #twermon?

Pitäisin #twermonia #twaarnan englanninkielisenä siskona tai veljenä. Kyseinen tunniste lienee ollut käytössä Twitterissä jo pitkään ja törmäsin siihen sattumoisin. Jonkun kerran olen julkaissut #twermoneja lähinnä ajatellen Espoon hiippakunnan ystävyyshiippakunnan, Skotlannin episkopaalisen kirkon Edinburghin hiippakunnan väkeä. On ollut kiintoisaa vertailla suomen ja englannin kieliä ja niiden hieman toisistaan poikkeavia ilmaisumahdollisuuksia.

Millainen sija kirkon lähetyskäskystä nousevalla julistuksella on tai voisi olla somessa?

Ajattelen kirkon kaiken toiminnan ja elämän, ei vain julistuksen, nousevan Jeesuksen lähetyskäskystä.  Siinä hän ei kehota seuraajiaan lämmittelemään omissa piireissä mukavissa ja varmoissa oloissa vaan hän kannustaa avautumaan ulospäin ja kohtaamaan jatkuvasti uusia haasteita, jotta hyvä sanoma Jumalan rakkaudesta vaikuttaisi kaikkialla. Kirkon olemukseen kuuluu olla läsnä siellä, missä ihmiset ovat, ja siksi some on mitä luonnollisin nykyaikainen toimintaympäristö.

Piispat eivät ehdi somessa paljon keskustella, pitäisikö edes?

Minusta on tärkeää, että piispakunta on edustettuna somessa. Piispan viran näkökulmasta somessa on se hankaluus, että keskusteluissa pitäisi pystyä nopeuteen, jatkuvaan seurantaan ja kommentointiin. Omalta osaltani huomaan päivitysten kirjoittamisen edellyttävän niin suurta harkintaa, että vastaan tulevat ajankäytön rajoitteet. Siksi en pysty kovin tiiviiseen keskusteluun mahdollisten kommentoijien kanssa.

Millaisena näet sosiaalisen median roolin Espoon hiippakunnan seurakunnissa?

Omassa hiippakunnassani huomaan sosiaalista mediaa käytettävän havaintojeni mukaan vilkkaasti. Esimerkiksi useimmilla seurakunnilla on oma Facebook-sivu ja Twitterissäkin ollaan mukana. Pidän sosiaalista mediaa tärkeänä yhteydenpidon ja yhteisyyden kokemuksen vahvistamisen välineenä.

Entäpä tuomiokapitulin työssä?

Tuomiokapitulimme on jo muutaman vuoden ajan ollut aktiivisesti mukana sosiaalisessa mediassa. Yhdessä myös pohdimme, millä tavalla läsnäoloamme somessa on syytä kehittää ja millaisia mahdollisuuksia se omalle työllemme antaa.

Onko tuomiokapitulilla somesäännöt tai strategiaa?

Omalla tuomiokapitulillamme ei ole erikseen laadittuja somesääntöjä eikä erillistä strategiaa. Työnjakoja on sovittu sen suhteen, kuka huolehtii tuomiokapitulin Facebook- ja Twitter-päivityksistä. Tuoreimman toimintalinjauksen mukaisesti Espoon hiippakunnan tuomiokapituli vahvistaa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa tukemalla hiippakunnan seurakuntia. Tässä tehtävässä tuomiokapitulin ja sen henkilöstön mukana olemisella somessa on oma tärkeä merkityksensä.

Ketä tai mitä edustat sosiaalisessa mediassa?

Vaikka minulla onkin Facebookissa yksityinen tili, olen viime aikoina tehnyt päivityksiä pääsääntöisesti piispasivuillani. Twitterissä olen mukana ennen muuta piispana. Viran luonne vaikuttaa melko paljon siihen, miten yksityishenkilönä some-maailmassa päivityksiä teen. Koen edustavani kirkkoa ja kirkon asiaa sekä tietysti piispana että myös kristittynä yksityishenkilönä.

Mistä olet saanut iloa somessa?

Monesta asiasta olen oppinut paljon uutta. Yhteydenpito jo vuosikymmeniä sitten tapaamiini ihmisiin on helppoa. Toisinaan kiinnostavat ajatustenvaihdot tapahtuvat somessa. Ja joka vuosi hämmästelen, miten hyvältä pelkät syntymäpäiväonnittelut voivat tuntua.

Missä olet mielestäsi somessa epäonnistunut?

Harkittuja päivityksiä olisin voinut tehdä useamminkin, mutta valitettavasti ennen muuta ajanpuute estää vahvemman sitoutumisen niiden mahdollisesti herättämään keskusteluun osallistumisen. Pitäisin nimittäin ihanteena, että somen idean mukaisesti en ainoastaan herättäisi ajatuksia vaan osallistuisin myös niiden jatkotyöstämiseen.

Pitäisikö kirkon ottaa sosiaalinen media mielestäsi paremmin haltuun?

Omasta mielestäni kirkkomme on onnistunut mainiosti somen haltuun ottamisessa. Ennakkoluulottomasti on menty mukaan erilaisiin somen muotoihin ja niissä etsitään luovia läsnäolon tapoja. Nyt on minusta oleellista pysyä nopean kehityksen kyydissä ja säilyttää avoimuus ja ennakkoluulottomuus.

Toimittaja: Jan Ahonen

Kuva: evl.fi/kuvapankki Aarne Ormio

Kirkolliset Twitter -persoonat ja organisaatiot Top 12

Helsingin seurakunnat toteuttivat keväällä 2014 #ahtitwaarna -kampanjan. Kuvat teki Anu Ylä-Jussila, tekstit laati Jan Ahonen.

Helsingin seurakunnat toteuttivat keväällä 2014 #ahtitwaarna -kampanjan. Kuva: Anu Ylä-Jussila, Twaarna: Jan Ahonen.

Tämä listaus on alustava ja rajattu luterilaisen kirkon piiriin. Korjaamme listaa mielellämme, voit  kommentoida alle tai lähettää sähköpostia: jan.erik.ahonen@gmail.com.

Kirkon seuratuimmat henkilöt Top 10+3 (3.9.2015) Olkinuora, Waris,Kuisma lisätty 5.9.

  1. Mari-Anna Ståhlnacke, teologian tohtori (@flowingfaith) 14 994
  2. Kari Mäkinen, arkkipiispa (@arkkipiispaevl) 4143
  3. Ville Mäkipelto, tohtorikoulutettava (@viljamitz)3026
  4. Teemu Laajasalo, Kallion kirkkoherra ja mediahahmo (@teemulaajasalo) 2502
  5. Jaakko Heinimäki, kirjailija-pastori (@jaheinim) 2164
  6. Markus Kuisma, Isoset Ry:n aktiivi (@MarkusKuisma) 1693
  7. Timo Waris, kenttärovasti (@TimoWaris) 1682
  8. Tapio Luoma, Espoon piispa (@tapio_luoma) 1648
  9. Hilkka Olkinuora, toimittaja-pastori (@hilkkao)1538
  10. Lari Lohikoski verkkoviestintäpäällikkö (@laril) 1455
  11. Visa Viljamaa, pastori Oulunkylän srk (@VViljam) 1431
  12. Kari Kanala, kasvatuksen pastori ja mediahahmo (@karikanala) 1306
  13. Jari Jolkkonen, Kuopion piispa (@PiispaJari) 1278
  14. Samuli Suonpää, Kyyhkysen päätoimittaja (@Suonpaa) 1118

Kirkon seuratuimmat, muut

  1. Suomen ev.lut.kirkko (@Kirkon_tiedotus) 3775
  2. Kotimaa24 (@Kotimaa24) 1946
  3. Kirkon Ulkomaanapu (@Ulkomaanapu) 1878
  4. Suomen Lähetysseura (@lahetysseura) 1254
  5. Suurella Sydämellä (@Vapaaehtoistyo) 1206
  6. UskoToivoRakkaus (@u_t_r) 1109
  7. Usko Hyvän tekemisen (@Vaalit2014) 898
  8. Seurakuntalainen.fi (@srklainen) 885
  9. Maata näkyvissä -festivaali (@maatanakyvissa) 877
  10. Kirkko Espoossa (@Espoonsrk) 819
  11. Tampereen seurakunnat (@TampereenEvlSrkt) 788
  12. Ev. lut. kyrkan Finland (@kyrkans_komm) 735
  13. Lontoon merimieskirkko (@Lontoonkirkko) 675
  14. Valomerkki.fi (@ValomerkkiFI) 674
  15. Helsingin hiippakunta (@Hginpiispantoim) 670
  16. Espoon hiippakunta (@Espoonhpk) 622
  17. Jouluradio (@Jouluradio) 616
  18. Turun seurakunnat (@turunsrk) 586
  19. Kirkkovene -huumorisivusto (@Kirkkovene) 550
  20. Kuopion seurakunnat (@Kuopionsrkt) 515

Somekuningas Enbuske siedättää yhä itseään

imageToimittaja Tuomas Enbuske puhui hiljattain Digitalist-tapahtumassa otsikolla ”Minä olen media”. Jotkut loukkaantuivat sosiaalisessa mediassa ja pitivät aihetta rehvakkaana.

Enbuske hallitsee useat some-välineet. Parhaiten hänet tunnetaan tviiteistä eli Twitterin käyttäjänä. Hänellä on Twitterissä suomalaisittain huikeat yli 122 000 seuraajaa.

Maamme sanomalehdistä ainoastaan Helsingin Sanomilla on tätä suurempi levikki. ”Minä olen media” on Enbusken kohdalla totta. Sitä paitsi hänet pyydettiin puhumaan tällä otsikolla. Se ei ollut oma valinta.

Oli aika, jolloin Enbuskekin on ollut somessa aloittelija. Jokainen on. Häntä hävetti.
– Ja hävettää edelleenkin.

Häpeästä hän marssii yli määrällä ja siedättämisellä.

– Se koskee kaikkea muutakin. Muistan ensimmäisen kerran, kun oli jokin kriittinen juttu jossain lehdessä. Se tuntui, että koko maailma on lukenut sen ja hävetti ihan h***tisti. Mutta nykyään sitä ei edes mieti. Oikeasti ei mieti. Sen unohtaa. Häpeästä pääsee.

Somessa ihmiset tapaavat myös suuttua. Enbuske muistuttaa, että tunnin päästä he eivät ole enää aktiivisesti vihaisia. Moni jää harhaisena pohtimaan, että kaikki miettivät mölähdystä ja pitkään.

– Jos joku on suuttunut jostain, mitä en ole tarkoittanut pahalla, en voi sille mitään. Mutta kun olen sanonut jotain ja tajunnut, että se on tyhmää, minua on tietysti kaduttanut. Tosin minun on helppo sanoo, koska roolini on toisenlainen kuin tärkeitä instituutioita edustavan ihmisen. Edustan omia mielipiteitäni.

Osallistuminen oli alkuun hankalaa

Enbuskella on pohjoissuomalaisesta taustaa, jossa itsensä esiin tuominen ei ole luontaista. Esimerkiksi hänen äidillään ei ole Facebookissa profiilikuvaa, koska se on noloa.

– Hän ei ikinä kommentoi mitään, hän vain on siellä. Minä myöskin työstän, että pääsen eroon siitä, että itseään ei saa nostaa. Välillä se näkyy valitettavasti toisena ääripäänä, että sitä vetää överiksi.

Enbuske karrikoi, miten 10-20 vuoden päästä pörssiyhtiöiden johtajat ovat sellaisia, joiden Facebook-sivuhistoria on täynnä sikailubilekuvia.

– Kukaan ei koe siitä moraalipaniikkia, koska kaikista on somessa materiaalia. Eihän meillä ole tämän hetken Matti Alahuhdasta tai Jorma Ollilasta nuoruuden ryyppäyskuvia missään, mutta kohta heidän kaltaisistaan on.

Kadehdin niitä, jotka osaavat olla älykkäitä ja myönteisiä. Se on minun mielestäni parempaa somen käyttöä.

Alkuun Enbuskesta oli noloa, että ihmiset jakoivat Facebookissa omia kolumnejaan ja tekemisiään.

– Minulla oli tosi suomalainen suhtautuminen siihen, eli miten joku kehtaa hehkuttaa, että on tehnyt jotain. Mutta siitä piti vaan opetella pois. Nyt kerron siellä aina, mitä teen. Jos olen kirjoittanut blogiin, jaan sen sekä Facebookissa ja Twitterissä. Ylipäätään osallistun, mikä oli minulle aluksi intuitiivisesti tosi hankalaa.

Seiska some-malliksi

Enbuske myöntää olevansa somessa joskus aggressiivinen ja negatiivinen.

– Se taas johtuu somasta luonneviasta. Kadehdin niitä, jotka osaavat olla älykkäitä ja myönteisiä. Se on minun mielestäni parempaa somen käyttöä. Negatiivisuus ei ole kauhean mielenkiintoista, ellei ole todella mielenkiintoista sanottavaa.
Ihmiset pitävät hänen mukaansa myönteisyydestä. Hän ottaa vertailukohdaksi Seiskan.

– Se on myönteinen lehti. Se lähestyy asioita aina jotenkin positiivisen kautta verrattuna esimerkiksi Hymyyn, joka on aina negatiivinen. Niissä on ihan käsittämätön sävyero.

– Seiska on tosi konservatiivinen lehti arvomaailmaltaan. Todellakin rakkaus on rakkautta ja pettäminen on huono asia, mutta suhtautuminen ei myöskään ole mitenkään supermoralisoivaa. Hymyssä arvostan sitä, mitä he tekivät 1970-luvulla. He olivat varmaan tosi freesejä siinä ajassa, kun he todellakin tekivät toisenlaista kuin kaikki muut. Nyt niiden perusviesti on aina, että EU on paha, kaikki ovat pahoja ja julkkikset ovat liian rikkaita. – Kuten Seiskassa, sosiaalisessa mediassakin kannattaa olla myönteisempi.

Enbuske kertoo, että hän tajusi pitkän ajan jälkeen, että moni tulkitsee sen intuitiivisesti hänen some-päivityksiään negatiivisena, vaikkei hän tarkoita olla negatiivinen.

– Puhetapani on sen tyyppinen, että se tulkitaan negatiivisena. Haluisin olla myönteisempi, mutta sekin tuntuu sitten vähän feikiltä. En voi kuitenkaan olla muuta kuin mitä olen.

Enbuske nostaa myönteisyyden esimerkiksi Mikael Jungnerin, joka tulee somessa aina ”idealla sisään”.

– Toki hänkin saa tosi paljon shittiä, mutta hän on aina kuitenkin tosi myönteinen. Joskus harvoin hän v***lee jostain, mutta silloinkin se on ilon kautta ja oikeasti aiheesta.

Ajatuksen puolikas voi jalostua blogiksi

Enbusken läsnäolo ja vaikuttaminen sosiaalisessa mediassa ei alkuun ollut tietoista tai millään muodoin harkittua. Hän kutsuu sitä sekoiluksi.

– En ensinnäkään aluksi ymmärtänyt sosiaalisen median merkitystä, vaikka olin siellä aktiivinen. En tajunnut, kuinka nerokas keksintö se on. Olen tajunnut vasta viime aikoina, miten siellä ollaan. Vaatii tosi kovaa työtä ylipäänsä se, että kehtaa jakaa asioita. Sen takia tviittaan joka aamu ”Hyvää huomenta”, ihan sen takia että siedätän itseäni. Sitten se alkoi tulla sieltä, että aina kun saan jonkun ajatuksen, tviittaan sen, ajatuksen puolikkaankin.

Enbuske saa työhönsä hyötyä tviittaamalla.

– Jos joku Hesarin toimittaja kirjoittaa jonkun maailman fiksuimman kolumnin, hän valmistelee sitä kaksi viikkoa ja sen pitää olla maailman fiksuin analyysi Immosesta ja persuista. Minä ajattelen, että nyt tviittaan heti ajatukseni ja yleensä palasina ja keskeneräisenä. Kun sitten myöhemmin blogaan samasta aiheesta, olen saanut Twitteristä ajatuksia. Olen nähnyt, mikä on ihmisten yleisin reaktio siellä ja koetan sitten ajatella vähän eri kulmasta.

Enbusken mielestä yksi loistava some-haltuunotto on Ajankohtaisen Kakkosen keskusteluillat. Yle on onnistunut luomaan vanhaan, monen mielestä nuutuneeseen ohjelmabrändiin hyvän some-keskustelun. Myös nyttemmin Enbuskea paljon työllistävä MTV on hänen mielestään ottanut viime aikoinan livelähetysten ja somen yhdistämisen hyvin haltuun.

– Ajattelen niin, että jos minulla on radio- tai tv-ohjelma, sitä voi seurata samalla pelkästään somesta. Se ei ole mikään sivukanava. Tämä on tosi oleellista. Ei se toimi niin, että kehottaa jengiä laittamaan tv:n päälle.

Tuomas Enbuske seuraa monia ohjelmia pelkästään Twitteristä. Siinäkin pysyy kärryillä.

Ei tviittejä Immosesta

Enbuske ei tviitannut juuri lainkaan Olli Immosen kohutusta some-kirjoituksesta, jonka vuoksi kansanedustaja myöhemmin erosi määräajaksi eduskuntaryhmästään.

– Minusta se oli jotenkin niin läpikoluttu ja ennalta-arvattavaa, mitä ihmiset sanovat. En halunnut kirjoittaa siitä blogia. Mietin pitkään näkökulmaa siihen. Näkökulma oli se, että se oli niin kaukana sekä persuista että myöskin heistä, jotka järjestivät mielenosoitusta. Ihmiset, jotka järjestivät mielenosoitusta, tekivät sen hyväntahtoisesti. En halua pilkata sellaista, mutta samaan aikaan minua ärsytti tosi paljon, että tavallaan demonisoidaan yksi henkilö. Se massapsykoosi.

– Osa katsoi sitten tietysti, että Immonen on nyt uhri ja sekin on vähän hölmö ajatus. Hän on kansanedustaja ja vastuussa sanomisistaan ja on ihan oikein, että häntä kritisoidaan. Mutta hän on kuitenkin yksi stevari Oulusta, kaikella kunnioituksella. Jos 15 000 ihmistä on häntä vastaan mielenosoituksessa, se on vähän yhden ihmisen demonisointia. Toki ehkä ihan syystäkin.

Uskontokeskustelu kiertää usein kehää

Enbuske ei kaihda uskontoaiheitakaan somessa. Kärkevät, tai sellaisiksi tulkitut heitot, herättävät usein pitkiä keskusteluketjuja. Jotkut suuttuvat, toiset tykkäävät.
Uskontokeskustelut kiertävät Enbusken mielestä usein kehää. Jos puhutaan Jumalan olemassaolosta tai uskonnonopetuksesta, väittelyissä on samat argumentit.

– Minulla tulee mieleen masentavat kehää kiertävät keskustelut, joihin ei yleensä osallistu kirkon edustajat. Kirkon edustajathan ovat yleensä järkevämpiä argumentaatiossa.

Kirkon henkilöistä Enbuske mainitsee seuraavansa esimerkiksi pastori Kari Kanalaa ja poppipappia, jolla hän tarkoittaa Mikko Salmea.

– Saatan minä seurata kirkkoakin, en muista, mutta ei sieltä koskaan mitään mielenkiintoista tule. Niin kuin firmoilta yleensäkin harvoin, koska ihmisiä kiinnostavat ihmiset.

Enbusken mielestä seurakuntienkin kannattaa olla ja mennä someen henkilöt edellä. Ihmiset mieltävät sosiaalisessa mediassa henkilöt paljon mielenkiintoisempina kuin instituutiot.

– Kyllä instituutioitakin seurataan ja niillä kannattaa olla omat tilit, joilla lähettää perusviestiä. Kirkon ei pidä instituutiona mennä väittelemään someen, ovatko ateistit väärässä tai onko Jumalaa olemassa. Pitää olla jotain älyllisempää, esimerkiksi kannanotto, jos maailmassa tapahtuu.

Enbuske kuitenkin lisää, ettei hän tarkoita, ettei saisi puhua myös Jumalasta.

– Totta kai saa puhuu siitäkin. Välillä varotaan vähän liikaakin puhumasta. Mutta se on niin abstrakti asia. Se tuntuu jotenkin oudolta varsinkin Suomessa, jossa ihmiset eivät puhu uskostaan. He, joita seuraan, tekevät hyvin sen.

Soini pitänyt arvonsa

Enbusken mukaan sosiaalisessa mediassa viihtyvän täytyy määrittää itselleen arvot, joiden takana voi seistä. Niiden kanssa on oltava johdonmukainen. Sen jälkeen ei ole mitään pelättävää.

 ”Jos kauheasti koko ajan miettii, mitä mieltä minun kannattaisi olla tästä, ihmiset eivät pidä siitä. Ihmiset tykkäävät johdonmukaisuudesta.”

Timo Soini ei ole Facebookissa tai Twitterissä, mutta hän kirjoittaa blogeja, joka sekin on sosiaalisen median väline. Enbuskelle Soini käy esimerkkinä linjakkuudesta.

– Minun mielestä Timo Soini, hän ei ole pappi, on ollut kannanotoissaan koko ajan johdonmukainen. Hänellä on tietyt arvot, joita hän toistaa. Hän ei neuvottele niistä. En tarkoita, etteikö arvoista saisi neuvotella, mutta hän kuitenkin viestii selkeästi niitä, olivat ne muodissa tai eivät. Hän ei häpeile niitä. Hän myöskin korostaa, ettei ole rasisti. Minun mielestänikään hän ei ole rasisti, ainakaan sen perusteella, mitä olen hänen kannanottojaan lukenut.

– Kun tietää omat arvonsa, sen jälkeen neljä vuotta tulee v***lua ja sitten loppujen lopuksi kaikki tajuavat, että tuo on oikeasti tuota mieltä. Sitten siitä ei enää tule v***lua ainakaan niin paljon, kun on johdonmukainen. Mutta jos kauheasti koko ajan miettii, mitä mieltä minun kannattaisi olla tästä, ihmiset eivät pidä siitä. Ihmiset tykkäävät johdonmukaisuudesta.

Toisaalta johdonmukaisuus on Enbusken mielestä paradoksi. Ihminen voi myös vaihtaa joskus mielipiteitänsä.

– Totta kai, olen vaihtanut monta kertaa elämässäni mielipiteitä silloin, kun olen saanut parempaa informaatiota. Mutta tietyt arvot eivät muutu.

Instituutio voikin olla vähän jäykkä

Vaikka Enbuske korostaa henkilöiden merkitystä ja läsnäoloa sosiaalisessa mediassa, hän näkee paikan myös jäykiksi moitituille instituutioille.

– Minun mielestäni instituutioiden pitää olla vähän jäykkiä, ihan samoin kuin traditioiden pitää olla jäykkiä. Se on niiden pointti. Silloin ollaan mukana jossain jatkumossa, joka on kestänyt kauemmin kuin muutaman vuoden. Siinä, miksi uskonnottomatkin haluavat kirkkohäät, ei ole mitään ihmeellistä. Juuri traditio tekee siitä mielenkiintoisen.

Enbusken mielestä myöskään konservatiivisuutta ei pidä pelätä eikä pidä yrittää olla rento.

Hän itse kokee olevansa sosiaalisessa mediassa narrin roolissa. Siinä saa sanoa vapaasti tietynlaisia asioita.

– Olen itse päättänyt minkälainen olen, enkä välitä mitä muut ajattelevat. Mutta en minä kehota esimerkiksi arkkipiispaa olemaan sellainen, koska ihmiset odottavat arkkipiispalta toista roolia.

Seurakuntien pitäisi tuoda omaa traditiotaan rohkeammin esiin sosiaalisessa mediassa. Enbusken mielestä se on myös ihmisten odotusarvo.

– En tarkoita, etteikö kirkko saisi olla mukana Pridessa tai jossain muualla. Mutta välillä tulee sellainen fiilis, että yritetään pelkästään mielistellä. Joskus voi puhua Jumalastakin ja joskus voi puhua oikeasti traditioista ja niiden merkityksestä. Totta kai järjellä selitettynä kaste tai hautajaisrituaalit tai naimisiinmenon rituaali ovat absurdeja, mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Rituaalin pitääkin olla järjen ulkopuolella.

– Olisihan se nyt h***tin siistiä, jos joku tviittaisi saarnasta hyviä onelinereita. Mutta saarnat ovat aika usein huonoja Suomessa. Tosi huonoja, anteeksi vain. Mutta se johtuu myös siitä, että meillä ei ole puhekulttuuria tai puheen pitämisen kulttuuria.

Saarnaajat ammentakoot traditiosta

Enbuske katselee välillä jumalanpalveluksia televisiosta. Hän arvelee, että niiden pitäjiä jännittää usein. Siksi tv-messuista tulee tavallista latteampia.

– Eivät ne puhu oikein mistään, eivät edes Jumalasta. Tai kyllä ne mainitsee sen, mutta eivät sillä tavalla rohkeasti. Ja sen pitäisi vähän niin kuin olla niiden duuni. Heillä on kuitenkin niin iso traditio, mistä ammentaa, että heillä olisi oikeasti jotain sanottavaa. Totta kai on hyviäkin, enkä ole niin paljoa seurannut, että voisin tuomita heidät kaikki huonoiksi saarnanpitäjiksi. Mutta harvoin tulen ajatelleekssi, että olipa hyvä saarna.

Seurakunnille Enbuskella on selvä viesti somesta. Siellä pitää olla ehdottomasti.

– En sano, että kenen tahansa täytyy olla siellä, mutta käsittääkseni kirkolla on jokin viesti, jota he haluavat levittää. On jopa lähetyskäsky.

Enbusken mukaan lähetyskäskyn noudattamatta jättäminen on kristityn kannalta vähän kuin ei menisi ikinä ovesta ulos.

– Monesti tietty pappia ärsyttää, jos heillä on vaikka liperit ja kaikki tulevat puhumaan ongelmista, mutta se kuuluu duuniin. Se on vähän sama kuin että minä seurustelen lääkärin kanssa. Kyllä hänen täytyy auttaa, vaikka ihminen olisi epämiellyttävä ja onnettomuus tapahtuisi jollekin kolmen aikaan yöllä kännissä.

Facebook on oleellisin

Kirkon kannalta olennaisin media on Facebook. Enbusken mielestä Twitter on tällä hetkellä vähän ylikorostunut merkitykseltään.

– Facebook on se oikeasti oleellinen media. Se ei ole mitenkään cool, ihmiset vain menevät sinne. Se ei ole enää mikään juttu, se on samanlainen kuin netti oli joskus 10 vuotta sitten. Käsittääkseni moni avaa aamulla ensimmäisenä Facebookin.

– Ei Facebookissakaan ole pakko olla, jos ei huvita, mutta jos joku tekee työtä, silloin pitää olla. Sama koskee kaikkia firmoja ja instituutioita.

Enbuske ymmärtää hyvin, ettei jonkin ison firman hallituksen puheenjohtaja voi tviittailla mitä sattuu.

– Mutta firmalla pitää kuitenkin olla joku spokesperson siellä, joka kommentoi esimerkiksi jotain kohua firman ympärillä. Hän menee ja sanoo sinne, että ei pidä paikkaansa, vaan tämä menee näin.

Jos Enbuske olisi seurakunta, hän ajattelisi joka asiaa myös digitaaliselta kannalta. Tämä ei tarkoita välttämättä sisällöllistä moderniutta. Voi olla konservatiivisuutta ja traditiot voivat näkyä.

– Ei se tarkoita, että saarnojen pitäisi olla sen kummempia kuin muutenkaan. Esimerkiksi pappien ei tarvitse olla rentoja, elleivät he ole sitä luonteeltaan. Jos ihminen ei ole luonteeltaan mikään poppipappi, ei tarvitse olla.

– Kyllähän monet kirkonmiehet ovat julkisuudessa mitä he ovat – toiset ovat jäyhempiä ja toiset avoimempia ja se on ihan fine. He ovat juuri sen takia mielenkiintoisia, että he ovat erilaisia.

Haastattelu: Ville Kormilainen, kooste jutuksi: Johannes Ijäs. 

Kuva: Enbusken profiilikuva Twitterissä. Julkaistu haastatellun luvalla.

Facebook-listat: Luterilaiset seurakunnat, yhtymät, mediat ja muut

IMG_4358Olkaa hyvä! Tässä on alustava listaus Somempi seurakunta -kirjaan kotimaisten ”luterilaisten”  Facebook -sivujen tykkäys-määristä. Jos havaitset virheen, kerro ihmeessä, täydennämme listauksia sen mukaan. Myöhemmin on luvassa Twitter- ja Instagram -listaukset.

Voit lähettää kommenttisi halutessasi myös sähköpostitse: jan.erik.ahonen@gmail.com

Tutkimuspäivä 2.9. 2015. Osin päivitetty 9.9. klo 10.29

Luterilaiset paikallisseurakunnat Top 13

  1. Nokian seurakunta 1596
  2. Espoon Tuomiokirkkoseurakunta 1519
  3. Lauttasaaren seurakunta 1232
  4. Kallion seurakunta 1195
  5. Konneveden seurakunta 1181
  6. Helsingin tuomiokirkkoseurakunta 967
  7. Hollolan seurakunta 792
  8. Malmin seurakunta 749
  9. Mariehamns församling 649
  10. Muuramen seurakunta 647
  11. Borgå svenska domkyrkoförsamling 635
  12. Järvenpään seurakunta 622
  13. Seinäjoen seurakunta 620
  14. Porvoon suomalainen seurakunta 619

Luterilaiset seurakuntayhtymät Top 7

  1. Usko Toivo Rakkaus 34 573 (Helsinki)
  2. Tampereen seurakunnat 2757
  3. Espoon Seurakunnat 1348
  4. Oulun seurakunnat 954
  5. Kirkko Porissa 851
  6. Ylä-Savon seurakunnat 716
  7. Kirkko Helsingissä 705
  8. Kirkko Turussa ja Kaarinassa 635

Kirkolliset mediat Top 5

  1. Jouluradio 84 884
  2. Radio Dei 10 982
  3. Seurakuntalainen 3712
  4. Nuotta.com 3052
  5. Kotimaa24 2523

Järjestöt

  1. Kirkon Ulkomaanapu 11 986
  2. Suomen Lähetysseura 9160
  3. Kansanlähetys 3325
  4. Medialähetys Sansa 2424
  5. Merimieskirkko 2139
  6. Lähetys-Yhdistys Kylväjä 1746
  7. Suomen Raamattuopisto 1660
  8. Herättäjä-Yhdistys ry 1194
  9. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) 1147
  10. Suomen Pipliaseura 1140

Muut

  1. Kirkko Suomessa 38 308
  2. Suvivirsi 13 188
  3. Yhteisvastuukeräys 11 634
  4. Uskovaiset nuoret 11 154
  5. Kari Mäkinen 10 615
  6. Maata näkyvissä -festarit 8357
  7. Irja Askola 7899
  8. Nojatuolikirkko 2974
  9. Kirkkovene 2942
  10. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko 2533
  11. Pienelle parasta 2474